Valvoja piti Lähi-Tapiolan pääjohtajaksi valittua epäpätevänä – Näillä perusteilla viranomainen voi puuttua yksityisen yhtiön johtajavalintaan - Talous | HS.fi
Talous

Valvoja piti Lähi-Tapiolan pääjohtajaksi valittua epäpätevänä – Näillä perusteilla viranomainen voi puuttua yksityisen yhtiön johtajavalintaan

Jos lain edellyttämää osaamista ei ole, Fiva yleensä kehottaa hankkimaan sitä koulutuksen kautta.

Julkaistu: 4.9.2019 15:43

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, ettei Lähi-Tapiola-ryhmän uudeksi pääjohtajaksi nimitetty Juha Koponen, 53, läpäissyt Finanssivalvonnan seulaa.

Fiva katsoi, ettei Koposella ole tehtävän kannalta riittävää vakuutusalan tuntemusta. Se epäili myös, ettei Koposta edes kaavailluilla lisäkoulutuksilla saataisi riittävän päteväksi ennen kuin hänen on määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta