Talous

Miksi sijoittajat myyvät Euroopan pankki­osakkeita? Pelkona on ”täydellinen myrsky”

Euroopan pankit ovat riippuvaisia terveistä pankeista ja pankit riippuvaisia terveestä Euroopasta. Nyt vaarana on huono kierre.

Euroopan pankit ovat suistuneet alamäkeen, joka herättää syvenevää huolta sijoittajissa ja päättäjissä.

Pankkien osakekurssit Euroopassa ovat laskeneet jo lähes samoille tasoille kuin vuoden 2008 finanssikriisissä.

Alla olevasta grafiikasta näkee, että 2000-luvulla Euroopan pankkiosakkeet nousivat finanssikriisiin saakka muita osakkeita enemmän. Sitten tuli romahdus ja viime vuosikymmenellä pankkiosakkeet ovat jääneet muista osakkeista pahasti jälkeen.



Pankkien yhteenlasketusta arvosta on uutistoimisto Reutersin mukaan jäljellä enää kuudesosa verrattuna vuoden 2007 huippulukemiin. Runsas vuosikymmen sitten Euroopan pankit olivat Yhdysvaltojen pankkeja arvokkaampia, mutta nyt eurooppalainen pankkisektori on arvoltaan enää kolmanneksen Yhdysvaltojen pankeista.

Osakekurssien lasku kertoo siitä, että sijoittajat luottavat huonosti pankkien kykyyn tehdä tulevaisuudessa voittoja.

Sijoittajien huolena tuntuu olevan se, että Euroopan pankkeja on kohtaamassa ”täydellinen myrsky”: monta erillistä tekijää, jotka kaikki syövät pankkien kannattavuutta.

Tänä vuonna Euroopan pankit ovat kohdanneet kaksi uutta ongelmaa: korkojen painumisen laajasti negatiivisiksi ja maanosan talousnäkymien nopean heikkenemisen. Historiallisen alhaiset korot ovat laskeneet pankkien perusliiketoiminnan kannattavuutta ja mahdollinen taantuma lisäisi pankkien luottotappioita.

Pankkien ongelmien syveneminen olisi vakava paikka koko taloudelle, sillä pankit ovat modernin talousjärjestelmän selkäranka. Niiden kautta kulkevat sekä kotitalouksien että yritysten rahat.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich sanoo, että Euroopan pankkien tilanne on sijoitusmarkkinoilla huolta nostava puheenaihe.

Pankkien tila ei sinänsä ole lainkaan niin huono kuin eurokriisin aikaan, jolloin suurten pankkien kaatumista pelättiin tosissaan. Pankkien kuntoon nähden osakekurssit ovat laskeneet jo niin alas, että monet sijoittajat ovat alkaneet nähdä niissä oston paikan. Ongelmana ovat kuitenkin epävarmat näkymät.

”On hyvin vaikea nähdä, että pankkisektori toipuisi merkittävästi, ellei yleinen mieliala taloudessa parane”, von Gerich sanoo.

Pankkien ja yleisen taloustilanteen välillä vallitsee kohtalonyhteys: Pankkien kriisi syöksisi talouden kriisiin ja talouden yleinen kriisi veisi pankit kriisiin. Siksi merkit Euroopan pankkien ongelmista on otettu kesän aikana vakavasti maanosan talouslehdistössä ja päättäjien pöydissä.

Euroopan keskuspankki valvoo euroalueen noin 120 suurinta pankkia suoraan. Lisäksi noin 3 500 rahalaitosta on kansallisessa valvonnassa yhteistyössä EKP:n kanssa.

EKP:n pankkivalvonnan johtoon kuuluvan Pentti Hakkaraisen mukaan pankkien pörssikurssien lasku on jo itsessään huolen aihe.

”Jos pankin markkina-arvo on huono, oman pääoman hankkimisesta tulee kallista”, Hakkarainen sanoo.

Ongelma 1: Pankkiriippuvuus

Eurooppa on maanosana erityisen riippuvainen pankeista. Yritysten rahoituksesta ylivoimainen valtaosa tulee Euroopassa pankkilainoina. Yhdysvalloissa yritysvelkakirjojen markkinat ovat pankkilainoja suurempi rahoituslähde.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan yritysten rahoituksesta tuli vuonna 2017 pankkilainoina Espanjassa 96 prosenttia ja Hollannissa 90 prosenttia. Yhdysvalloissa vastaava luku oli 32 prosenttia.

Pankkikeskeisyys koskee myös kotitalouksia. Eurooppalaisten varallisuudesta makaa pankkitalletuksina noin 30 prosenttia. Osakkeisiin ja rahastoihin enemmän nojaavassa Yhdysvalloissa pankkitalletuksissa on kotitalouksien varallisuudesta vain 12 prosenttia.

Von Gerichin mukaan pankkijärjestelmän merkitys Euroopan talousnäkymille on suuri.

”Yritysten toiminta ja investoinnit muuttuvat hankalaksi, jos pankkirahoitus ei toimi”, von Gerich sanoo.

EU on tiedostanut tähän liittyvät riskit. Se on vienyt läpi eurooppalaista pääomamarkkinaunionihanketta, jolla yritysten rahoitushuolto monipuolistuu ja sijoittajien mahdollisuudet lisääntyvät. Toistaiseksi hanke ei ole ehtinyt poistaa Euroopan talouden pankkikeskeisyyttä.

Ongelma 2: Nollakorot

Euroopan pankkien kannattavuutta on heikentänyt korkojen painuminen historiallisen alhaisiksi.

Korot ovat lainarahan hinta, ja niillä pankki tekee perusliiketoimintansa voitot. Pankki ottaa sisään rahaa matalalla korolla ja lainaa sitä eteenpäin korkeammalla korolla.

Euroopan keskuspankki painoi ohjauskorkonsa nollaan jo vuonna 2016. Markkinoilla pitkien lainojen korot ovat tavallisesti lyhyitä lainoja suurempia, koska pitkiin lainoihin sisältyy enemmän riskiä. Viime aikoina jopa pitkien lainojen korot ovat painuneet pohjalukemiin, ja joissain Euroopan maissa jopa asuntolainojen korot ovat kääntyneet negatiivisiksi.

Pankkien talletuskoron EKP on laskenut negatiiviseksi, -0,4 prosenttiin. Pankit joutuvat siis maksamaan rahan säilyttämisestä keskuspankissa.

Puheenaiheeksi pankkimaailmassa on noussut jo se, voitaisiinko negatiiviset korot siirtää myös kotitalousasiakkaille. Ihmiset ovat jo tottuneet siihen, ettei käyttelytileille saa korkoa, ja seuraavassa askeleessa pankki veloittaisi säästöistä negatiivista korkoa. Vaarana olisi se, että ihmiset nostaisivat rahojaan käteiseksi. Talletuspako olisi pankkien maksuvalmiudelle katastrofaalinen.

Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan korkojaan yhä syvemmälle. Keskuspankki on omiin tutkimuksiinsa vedoten vakuuttanut, että ultramatalien korkojen ei välttämättä tarvitse tehdä pankeista kannattamattomia.

Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on kuitenkin sanonut pankin etsivän keinoja, joilla koronlaskujen haitallisia vaikutuksia pankeille voidaan vähentää.


Ongelma 3: Taantumapelot

Euroopan talousnäkymät ovat heikentyneet voimakkaasti tänä vuonna. Pelkona on se, että pankit eivät ole toipuneet edellisistä kriiseistä ennen kuin seuraava taantuma jo alkaa.

Järjestämättömät luotot eli ongelmalainat ovat euroalueella lähes puolittuneet muutamassa vuodessa 1 000 miljardista eurosta runsaaseen 500 miljardiin. Ne ovat edelleen huomattavia siihen nähden, että taloudessa eletään korkeasuhdannetta.

Talouden heikkeneminen lisää ongelmalainoja ja luottotappioita. Erityisen huonoja talousuutisia on viime aikoina saatu Italiasta ja Saksasta, joiden pankit ovat jo valmiiksi euroalueen murheenkryynejä. Saksan pankkien ongelmana on tehottomuus. Italiassa vaivana on kesken oleva ongelmaluottojen puhdistaminen.

EKP ei ole ottanut mitään Saksan tai Italian pankkia erityiseen seurantaan pankkien kansallisuuden perusteella. Jokaisen pankin riskejä arvioidaan samaan tapaan: tarkastelemalla niiden taseita, lainasalkkuja, riskienhallintaa, toimintamalleja ja niin edelleen.

”Kaikkia pankkeja käsitellään kunkin riskin mukaan yhdenmukaisesti, olivat ne Kreikassa, Suomessa, Hollannissa tai Saksassa”, Hakkarainen sanoo.

Taantumapelot ovat pankeille vaarallisia myös siksi, että ne lisäävät Euroopan keskuspankin paineita alentaa korkoja yhä alemmas. Uudet koronlaskut hankaloittaisivat pankkien asemaa entisestään.

Ongelma 4: Tehottomuus

Euroopan pankit ovat tehottomia, ja niiden kannattavuus on heikko. Pankkeja on liikaa, mutta yhdistymisten määrä on vain laskenut.

Jossain määrin pankkien kannattavuutta on syönyt lisääntynyt sääntely ja resurssit, joita pankkien pitää käyttää tiukentuneiden vaatimusten täyttämiseen. EKP myöntää tämän, mutta pitää osuutta pienenä.

Euroopan keskuspankin mukaan alalla olisi tarvetta yhdistymisille, mutta ennen kaikkea pankkien toiminnan tehostamiselle.

Pankeilla tehtyjä yrityskauppoja saattaa vähentää niihin liittyvä epävarmuus. Eurooppalaiset pankit olisivat halvalla ostettavissa, mutta tulevaisuuden tuottojen epävarmuus jarruttaa kauppoja.

OIKAISU 5.9. kello 10.00: Talletuspako uhkaisi ensisijaisesti pankkien likviditeettiä eli maksuvalmiutta, ei vakavaraisuutta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla, yliasia­miehen palkkaa ja etuja heikennettiin

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    6. 6

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    7. 7

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    8. 8

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    9. 9

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    10. 10

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää