Talous

Nordea hakee tehoja tanskalaisopein – uusi konsernijohtaja Vang-Jensen: ”Minä aion saada asioita aikaan”

Finanssiyhtiö nimitti uudeksi konsernijohtajaksi Frank Vang-Jensenin, joka on työskennellyt Nordeassa vuodesta 2017 alkaen.

Viesti tuli selväksi finanssiyhtiö Nordean uuden konsernijohtajan Frank Vang-Jensenin esittelyssä: Nordea haluaa olla entistä tehokkaampi pankki.

”Minä aion saada asioita aikaan”, tanskalainen Vang-Jensen, 51, ilmoitti. Hän aloitti työnsä konsernijohtajana torstaina.

Ainakin osakekurssin muutosten perusteella kovat puheet ja uusi kasvo tehosivat sijoittajiin. Helsingin pörssissä Nordean kurssi nousi torstaina 7,25 prosenttia.

Kurssimuutos oli merkittävä senkin takia, että pankki kertoo uusista linjauksistaan tarkemmin vasta vuoden kolmannen neljänneksen tulosjulkaisun jälkeen.

”Noin kova kurssinousu oli ilman muuta yllätys”, OP:n pääanalyytikko Antti Saari arvioi iltapäivällä.

Nordean suuromistaja, sijoitusyhtiö Cevian Capitalin perustajiin kuuluva Christer Gardell vaati heti Vang-Jensenin nimityksen jälkeen uudelta johtajalta nopeita näyttöjä.

”Odotamme huomattavasti nopeampaa tahtia työssä, jolla pankin kannattavuutta parannettaisiin dramaattisesti”, Gardell sanoi uutistoimisto Reutersille.

Cevian Capital on Nordean kuudenneksi suurin osakkeenomistaja 2,3 prosentin osuudellaan.

Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä Nordealla on eniten suomalaisia osakkeenomistajia, eikä pankki ole viime aikoina ollut heille hyvä sijoitus. Nordean arvosta on vuoden alusta sulanut noin 17 prosenttia.

Syitä alakuloon riittää, ja ne pätevät kaikkiin pankkeihin: historiallisen alhaiset korot ovat syöneet perusliiketoiminnan tuottoja, uutiset rahanpesuskandaaleista ovat rapauttaneet luottamusta, ja nyt uutena uhkana on kansainvälisen talouden taantuminen.

Ongelmien seurauksena eurooppalaisten pankkien pankkien osakekurssit ovat jo lähes samoilla tasoilla kuin vuoden 2008 finanssikriisissä.

Heinäkuussa Nordea kertoi sen liikevoiton olleen huhti–kesäkuussa 34 prosenttia heikompi kuin vuosi sitten.

Tuolloin tuloksesta kertoi suomalainen konsernijohtaja Casper von Koskull, joka jää eläkkeelle vuoden lopussa.

Aikaisemmin Nordea oli ilmoittanut von Koskullin eläkepäivien alkavan vasta vuoden 2020 loppuun mennessä.

Nordean hallituksen puheenjohtaja Torbjörn Magnusson sanoi Vang-Jensenin olevan tarpeeksi uusi Nordeassa, jotta hän pystyy vielä tekemään uudistuksia.

”Toisaalta hän tuntee entuudestaan pankkiliiketoiminnan ja myös Nordean organisaation.”

Kööpenhaminan kauppakorkeakoulusta valmistunut Vang-Jensen aloitti Nordeassa vuonna 2017 Tanskan maajohtajana. Vuodesta 2018 alkaen hän on ollut Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja.

Magnussonin mukaan Vang-Jensen on siinäkin mielessä ainutlaatuinen valinta, että hänellä on jo kokemusta toisen pankin toimitusjohtajana. Kolme vuotta sitten Vang-Jensen sai potkut ruotsalaisen Handelsbankenin johdosta oltuaan tehtävässä vain runsaan vuoden.

Magnussonin mielestä Vang-Jensen sai Handelsbankenista arvokasta kokemusta, ja on sen seurauksena nyt parempi johtaja.

Potkuja ruodittiin aikoinaan Ruotsissa julkisuudessa. Handelsbankenin hallituksen puheenjohtaja ilmoitti SVT:n mukaan, että Vang-Jensen oli epäonnistunut rekrytointi eikä täysin täyttänyt niitä vaatimuksia, joita konsernijohtajalta edellytettiin.

Torstaina Reuters kertoi, että Vang-Jensen oli konsernijohtajana sulkenut 60 Handelsbankenin konttoria, mikä aiheutti porua sekä pankin sisällä että asiakkaiden keskuudessa.

”Hän halusi tehdä todellisia muutoksia konttoriverkostoon, mutta pankki ei halunnutkaan tätä”, Danske Bankin analyytikko Andreas Håkansson arvioi Reutersille.

Nyt Vang-Jenseniltä odotetaan sitten Nordeassa toimenpiteitä, joilla pankin tulos kääntyy nousuun.

”Jos liikevaihtomme supistuu, kulujen pitää supistua vieläkin enemmän. Jos liikevaihto kasvaa, kulut eivät saa nousta samassa suhteessa”, Vang-Jensen sanoi.

Samalla hän muistutti useaan otteeseen, että Nordeassa pitää kiinnittää enemmän huomiota asiakkaiden tyytyväisyyteen.

Tarkoittaako kulujen leikkaaminen sitä, että Nordeassa vähennetään työntekijöitä?

”On kyse tulojen ja menojen tasapainosta. Pankkiala on käynyt läpi todella isoja muutoksia, ja siksi nyt on kyse tehokkuudesta”, Vang-Jensen sanoi jättäen vastaamatta kysymykseen.

OP:n analyytikko Antti Saari arvioi kuitenkin, että Nordeassa kuluja suurempi haaste on tulojen kasvattaminen.

”Pankissa on vuosikausia ollut tilanne, että tuotot ovat supistuneet. Jos ne jatkavat laskuaan, mikään säästöohjelma ei riitä niitä kompensoimaan.”

Saari pitää Vang-Jensenin lähtötilannetta muutenkin haasteellisena, sillä finanssialalla kilpailu on jatkuvasti kiristynyt ja pankkien pitää tulla toimeen negatiivisten korkojen kanssa.

”Nordea on hävinnyt markkinaosuutta monella rintamalla. Nyt sitä sitten lähdetään systemaattisesti parantamaan”, Saari sanoo.

Nordeassa on ollut strategiana, että yhä suurempi osa tuloksesta tulee varainhoidolla ja yrityksille myytävillä palveluilla.

Viime vuosina Nordea ei olekaan keskittynyt samalla tavalla asuntoluototukseen kuin monet sen kilpailijat. Tässä se kuitenkin muutti linjaansa jo kesällä, sillä osavuosikatsauksen yhteydessä pankki kertoi panostavansa uudelleen kasvuun asuntolainoissa.

Vang-Jensen käytti kaikki tutut hokemat, kun hän kuvaili tulevaa urakkaansa Nordean johdossa: ”Kaikki kivet käännetään, eikä mikään ole pyhää.”

Nordea on parhaillaan uudistamassa liiketoimintasuunnitelmaansa, ja siinä työssä Vang-Jensen on jo mukana. Uudet tavoitteet ja tarkistettu osinkopolitiikka julkaistaan myöhemmin syksyllä.

Frank Vang-Jensen

 51-vuotias tanskalainen, valmistunut Kööpenhaminan kauppakorkeakoulusta.

 Toiminut aikaisemmin Handelsbankenin toimitusjohtajana.

 Työskennellyt Nordeassa vuodesta 2017.

 Oli viimeksi Nordean henkilöasiakkaista vastaavana johtaja, kuulunut pankin johtoryhmään.

 Sanoo perustavansa tukikohdan Helsinkiin, perhe jää Kööpenhaminaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    2. 2

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    6. 6

      Avaruudesta löytyi pääkaupunkiseudun kokoinen kuollut tähti, joka painaa niin paljon, etteivät sen atomit pysy kasassa

    7. 7

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    8. 8

      Mol.fi-työpaikkasivusto jäi ajastaan jälkeen, lähiaikoina avattavan uuden palvelun luvataan mullistavan suomalaisen työelämän

    9. 9

      Hallituksessa on viriämässä kova poliittinen taisto Kelan johtajasta

    10. 10

      Facebook esitteli keskus­pankkiireille virtuaali­valuuttaansa, Suomen Pankin edustaja ei vakuuttunut: ”Puolivillainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljy­laitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta, sanoo Yhdysvallat – Mutta kuvista ilmenee myös risti­riitaisuus

    7. 7

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    8. 8

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    9. 9

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää