Talous

Työllisyyden paraneminen Yhdysvalloissa on hidastunut tuntuvasti

Työllisten määrä maatalouden ulkopuolella kasvoi elokuussa 130 000:lla. Ekonomistit arvioivat ennalta, että työllisten määrä olisi kasvanut 158 000:lla.

Yhdysvalloissa työllisten määrä lisääntyi elokuussa ennakoitua vähemmän, mikä herättää taas epäilyjä maailman suurimman kansantalouden talouskasvun hidastumisesta.

Työministeriön perjantaina julkaisema työllisten määrä maatalouden ulkopuolella lisääntyi 130 000:lla. Uutistoimisto Reutersin ennakkokyselyssä ekonomistit arvioivat, että työllisten määrä olisi kasvanut 158 000:lla. Heinäkuussa työllisten määrä kasvoi 159 000:lla.

Kuluvan vuoden aikana työllisten määrä on kasvanut keskimäärin 158 000:lla. Se on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna, jolloin työllisten määrä kasvoi keskimäärin 223 000:lla kuukaudessa. Työttömyysaste oli elokuussa kolmatta kuukautta peräkkäin 3,7 prosenttia. Se tarkoittaa, että työttömyys on vähäisintä vuosikymmeniin.

Työministeriön mukaan työllisten määrä kasvoi elokuussa etenkin liittovaltion hallinnossa, terveydenhoidossa ja rahoitusalalla. Liittovaltio on palkannut 25 000 tilapäistä työntekijää vuoden 2020 väestönlaskentaa varten. Työllisten määrä taas väheni kaivosteollisuudessa.

Keskimääräinen tuntipalkka kasvoi elokuussa 0,4 prosenttia edellisestä kuukaudesta ja vuositasolla 3,2 prosenttia. Tuntipalkat ovat kasvaneet yli kolme prosenttia yhtäjaksoisesti 13 kuukautta, mikä on ylläpitänyt kulutuskysyntää.

Tiistaina julkaistun Yhdysvaltojen teollisuuden ostopäälliköiden indeksin perusteella teollisuustuotanto olisi supistunut elokuussa ensi kerran sitten elokuun 2016.

Pelko talouskasvun tuntuvasta hidastumisesta johtuu pääasiassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan kärjistymisestä.

Kauppasodan aiheuttamaan epävakauteen on kiinnittänyt huomiota myös Yhdysvaltojen keskuspankki, joka päätti heinäkuun lopussa keventää rahapolitiikka ensi kerran yli vuosikymmeneen.

Keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell huomautti elokuun lopussa, että kauppapoliittisten jännitteiden takia rahapolitiikka kohtaa aivan uusia haasteita.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla, yliasia­miehen palkkaa ja etuja heikennettiin

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    5. 5

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    7. 7

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    8. 8

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    9. 9

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    10. 10

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää