Talous

EU:n talous­sääntöjä rikkovan Italian Paolo Gentiloni EU:n talous­komissaariksi

Italian entinen pääministeri Paolo Gentiloni nimitettiin tiistaina ehdolle EU:n talouskomissaarin tehtävään.

Italian entinen pääministeri Paolo Gentiloni nimitettiin tiistaina ehdolle EU:n talouskomissaarin tehtävään. Työssään hän saa vahtia EU:n jäsenmaiden – muun muassa Italian – julkisten talouksien tilaa.

Valinta on kiinnostava, koska Gentiloni saattaa tehtävässään joutua tilanteeseen, jossa hänen on patistettava omaa kotimaataan noudattamaan unionimaiden yhdessä laatimia sääntöjä.

Italia on rikkonut toistuvasti EU:n niin sanotun vakaus- ja kasvusopimuksen normeja. Viime aikoina sen talouden heikko kunto on herättänyt Euroopassa laajoja huolia.

Vakaus- ja kasvusopimus edellyttää, että maiden julkisten talouksien alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velkasuhde saa puolestaan nousta korkeintaan 60 prosenttiin.

Italian velkasuhde on yli 130 prosenttia, ja maan uusi hallitus taistelee pitääkseen kiinni vyönkiristyslupauksista, joita Italia on antanut Brysseliin.

EU-komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen perusteli valintaa muun muassa Gentilonin kokemuksella.

”Gentiloni on todella kokenut entinen pääministeri, ja tietää tarkasti, kuinka vaikeita nämä asiat voivat olla”, hän sanoi valinnan yhteydessä.

Gentiloni seuraa tehtävässä Ranskan entistä valtiovarainministeriä Pierre Moscovicia.

Ennakkospekulaatioissa talous- ja rahoitussalkkua veikattiin myös Suomelle. Jutta Urpilainen nimitettiin sen sijaan ehdolle kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavaksi komissaariksi.

Euroopan parlamentin on vielä siunattava komissaarien nimitykset.

Italiaan on vastikään saatu muodostettua uusi hallitus, jonka jäseniä ovat keskustaoikeistolainen Demokraattinen puolue ja populistinen viiden tähden liike.

Pääministeri Giuseppe Conte kertoi tiistaina, että Italia haluaa muokata EU:n budjettisääntöjä talouden elpymisen helpottamiseksi.

”Haluamme tarkastella vakaus- ja kasvusopimusta siten, että EU:n säännöt auttavat kasvua ja kestävää kehitystä Italiassa ja koko Euroopassa”, hän sanoi senaatin ylähuoneen keskustelussa Reutersin mukaan.

Reuters kertoi niin ikään, että Italian julkisen talouden alijäämä olisi kasvamassa ensi vuonna 2,3 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun se tänä vuona on 2,04 prosenttia. Velkaantuneilta mailta odotetaan alijäämien karsimista velkataakan pienentämiseksi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    5. 5

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    6. 6

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    8. 8

      Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

    9. 9

      Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää