Talous

Kaliforniassa hyväksyttiin laki, joka uhkaa Uberin liike­toiminta­mallia

Uber ja Lyft ovat varoittaneet, että linjaus uhkaa niiden kuljettajien arvostamaa työnteon joustavuutta.

Kalifornian lainsäätäjät hyväksyivät tiistaina lain, joka määrää kyytipalvelu Uberin kaltaiset yhtiöt käsittelemään työntekijöitään työntekijöinä.

The New York Times kertoo, että merkittävänä pidetty laki voi antaa suuntaa alustatalouden ja keikkatalouden tulevaisuudelle. Samalla laki on Kalifornian vastaus vuosia velloneeseen keskusteluun siitä, onko työn luonne muuttumassa liian epävarmaksi.

Laki meni läpi Yhdysvaltojen suurimman osavaltion Kalifornian senaatissa äänin 29–11, ja kuvernööri Gavin Newsomin odotetaan hyväksyvän sen vielä tämän viikon aikana.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivistä kärkiehdokkaista lakia ovat tukeneet Elizabeth Warren, Bernie Sanders ja Kamala Harris.

Vuodenvaihteessa voimaan tulevan lain mukaan yhtiön pitää kohdella alihankkijoitaan työntekijöinä, jos yhtiöllä on valta siihen, miten he suorittavat työtehtävänsä, tai työ on kiinteä osa yhtiön perusliiketoimintaa.

Lainsäädännön odotetaan vaikuttavan ainakin miljoonaan työntekijään Kaliforniassa, jossa suuntaus on jo vuosikymmenten ajan ollut työsuhteiden ulkoistamista kohti.


Monet työntekijät ovat jääneet alihankkijoina ilman työntekijöille lain tai käytännön perusteella kuuluvia etuja, kuten minimipalkkaa ja työttömyysturvavakuutusta. Uuden linjauksen seurauksena kuljettajien, ruokalähettien, talonmiesten ja kynsienhoitajien suhde työnantajaansa voi muuttua.

Kyytipalvelut Uber ja Lyft ovat varoittaneet, että linjaus uhkaa tuhota yhtiöiden liiketoiminnan. Yhtiöiden mukaan alihankkijatyö tarjoaa työntekijöille joustavia mahdollisuuksia. Alan ammattilaisten mukaan kyytipalveluiden kulut voivat kasvaa 20–30 prosenttia, jos palvelut joutuvat käyttämään työntekijöitä alihankkijoiden sijasta.

Uber ja Lyft ovat sanoneet, että jos niiden kuljettajat määritellään työntekijöiksi, heille pitää alkaa tehdä työvuoroja. Tällöin työntekijöillä ei enää olisi mahdollisuutta työskennellä missä ja milloin tahansa.

Uber, Lyft ja ruokalähettipalvelu Doordash ovat Reutersin mukaan varanneet 90 miljoonaa dollaria projektiin, jolla ne yrittävät saada itselleen poikkeuksen laista. Yhtiöt pyrkivät saamaan esittämänsä poikkeuksen Kalifornian äänestäjien päätettäväksi ensi vuoden vaaleissa.

The New York Timesin mukaan Kalifornian ratkaisu saattaa vauhdittaa vastaavia ratkaisuja muissa osavaltioissa. New Yorkin kaupungissa kyytipalvelujen kuljettajille annettiin viime vuonna oikeus minimipalkkaan, mutta heistä ei yritetty tehdä yhtiöiden työntekijöitä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    3. 3

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla, yliasia­miehen palkkaa ja etuja heikennettiin

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    7. 7

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    8. 8

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    9. 9

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    10. 10

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää