Talous

Etlan ennuste: Suomen talous ajautuu ensi vuonna taantumaan lähes 50 prosentin toden­näköisyydellä

Etlan arvion mukaan Suomen talous ajautuu tekniseen taantumaan ensi vuoden loppuun mennessä 48 prosentin todennäköisyydellä.

Suomen talouskasvu hidastuu tänä ja ensi vuonna selvästi, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla). Etla on alentanut sekä Suomen että euroalueen talouskasvuennustettaan.

Etlan suhdanne-ennusteen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa 1,1 prosenttia tänä vuonna ja 0,9 prosenttia ensi vuonna. Vuonna 2021 Suomen bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan 1,1 prosenttia. Viime vuonna bruttokansantuote kasvoi 1,6 prosenttia, eli ennusteen mukaan talouskasvun hidastunee merkittävästi.

Suomen talouskasvun heikkeneminen on Etlan mukaan seurausta euroalueen ja maailmantalouden kasvun hiipumisesta.

Etla on alentanut euroalueen ennustettaan keväästä Saksan tilanteen takia. Saksa on ajautumassa taantumaan todennäköisesti kuluvalla neljänneksellä.

Riski ennustettua huonommasta taloudellisesta kehityksestä on nyt merkittävä, Etla arvio.

”Jos sopimukseton brexit toteutuu, euroalueen kasvu hidastuu pari prosenttiyksikön kymmenystä enemmän kuin perusennusteessamme”, Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus sanoo tiedotteessa.

Etla arvioi, että teknisen taantuman todennäköisyys Suomessa on loppuvuonna noin 18 prosenttia ja ensi vuoden loppuun mennessä 48 prosenttia. Todennäköisyydet on laskettu ekonometristen mallien avulla. Teknisen taantuman määritelmänä pidetään usein sitä, että bruttokansantuote supistuu kahdella peräkkäisellä vuosineljänneksellä.

Suhdanne-ennusteessa arvioitiin myös työllisyyden kehitystä. Etla ennustaa työllisten määrän kasvavan tänä vuonna noin 21 000 henkilöllä.

”Ennustamme, että työllisyysaste nousee vuoteen 2023 mennessä 73 prosenttiin eli Rinteen hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite jää toteutumatta, ellei uusia merkittäviä työllisyystoimia tehdä”, Lehmus toteaa Etlan tiedotteessa.

Etla uskoo julkistalouden tasapainon heikkenevän paitsi hidastuvan talouskasvun, myös hallituksen menolisäysten takia. Ennusteen mukaan julkistalouden alijäämä on tänä vuonna 0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuosina 2020 ja 2021 alijäämä nousee Etlan ennusteen mukaan 1,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin työkiistassa ei ratkaisua, työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen

    2. 2

      Ay-liike suuttui työnantajaliittojen heikennys­esityksistä, jotka ovat kirjoitus­virheitä myöten samanlaisia – Näin EK vastaa

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Marie Kondo kehitti tavaroista luopumiseen kannustavan konmarittamisen, nyt hän myy tavaraa omassa verkkokaupassa

    5. 5

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    6. 6

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    7. 7

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    10. 10

      ”Etsivä Antell ampui minua”, poliisi Uuno Lähde sai kirjoitettua tupakkilaatikon kanteen – Kymmenet poliisit ovat saaneet surmansa Helsingin kaduilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    5. 5

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    6. 6

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    7. 7

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    8. 8

      Vantaalle rakennettiin jalkakäytävä, joka on kymmeniä senttejä talojen pihoja korkeammalla: ”En tiedä, miten sitä ei ole huomattu”

    9. 9

      Valtakunnan­sovittelija neuvotteli maanantai-illan sovinto­esityksestä Postin työriitaan, tukilakot uhkaavat laajeta lentokentille ja pää­kaupunki­seudun liikenteeseen

    10. 10

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää