Talous

Posti siirtää lajittelijat halvempaan työ­sopimukseen, mutta nykyiset palkat pysyvät tammikuuhun 2022 – Ammatti­liitto uhkaa työ­taistelulla

Paun puheenjohtaja Heidi Nieminen: ”Postin ratkaisu on täysin yksipuolinen eikä vastaa lainkaan siihen, mihin olemme hakeneet ratkaisua.”

Postin hallitus on päättänyt järjestelystä, jossa taataan lajittelijoiden kokonaispalkan säilyminen ennallaan 31. tammikuuta 2022 asti, Posti tiedotti tiistaina.

Työntekijät siirtyvät kuitenkin Teollisuusliiton jakelua koskevaan työehtosopimukseen.

”Muutoksella haetaan joustavuutta, jonka myötä lajittelutoiminnoissa voidaan paremmin vastata toimintaympäristön ja asiakastarpeiden nopeaan muutokseen”, Postin tiedotteessa sanotaan.

Työntekijöitä edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni (Pau) arvosteli päätöstä kovin sanoin.

”Postin ratkaisu on täysin yksipuolinen. Meidän kanssamme ei ole millään lailla käyty asiasta keskustelua. Tämä ei vastaa ollenkaan siihen, mitä olemme hakeneet”, kommentoi Posti ja logistiikka-alan unionin (Pau) puheenjohtaja Heidi Nieminen HS:lle.

Päätös koskee Postin paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen työntekijöitä. Heitä on noin 700.

Lajittelijat tekevät nykyisin töitä Paun työehtosopimuksella.

Nieminen kiinnittää huomion siihen, että Postin linjauksessa noin 700 työntekijän yhteenlaskettu palkkasumma ei pienene, mutta tämä ei takaa, ettei kenenkään henkilökohtainen ansiotaso heikkenisi.

Postin mallissa palkat voitaisiin jakaa uudestaan niin, että hyvistä suorituksista palkittaisiin ja niiden, jotka eivät pääse asetettuihin tavoitteisiin, palkat laskisivat, Nieminen selittää.

Postin Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtaja Turkka Kuusisto vakuuttaa HS:lle, että kenenkään kyseessä olevan työntekijän tapauksessa henkilökohtainen palkka ei sovittuna määräaikana pienene.

”Yksittäisen työntekijän palkka ei voi laskea. Takaamme sen 27 kuukaudeksi, vaikka ei yltäisi tavoitteisiin.”

Jos joku ei yllä Postin asettamiin tavoitteisiin, Posti tarjoaa työntekijälle määräajan takuupalkkaa, Kuusisto selventää.

Toisena isona ongelmana Postin hallituksen yksipuolisessa linjauksessa Paun Nieminen näkee sen, että runsaan kahden vuoden jälkeen työntekijöillä ei ole ansiotasolleen mitään takeita.

Hän muistuttaa, että lajittelijoiden täytyy selvitä elinkustannuksistaan vielä kahden vuoden jälkeenkin.

Kuusiston mukaan Posti uskoo kykenevänsä maksamaan kilpailukykyistä palkkaa, kun uutta kiinteän palkan ja suoritteisiin perustuvien palkkojen yhdistelmää on ehditty kokeilla runsaan kahden vuoden ajan.

”Tavoitteena on hakea joustavuutta ja sitä kautta tuottavuutta eikä laskea kustannuksia.”

Paun kannalta neuvottelutilanne on Postin hallituksen päätöksen jälkeen aivan sama kuin se oli ”eilen ja viime viikolla”, Nieminen sanoo. ”Me olemme työehtoneuvotteluissa ja edellytämme, että neuvotteluja jatketaan.”

Jos tilanteeseen ei löydetä ratkaisua neuvotteluteitse, työnantajan käyttäytymisestä seuraa ”aivan varmasti työtaisteluja”, kun nykyinen työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa.

”Ensisijaisesti etsimme ratkaisua neuvottelujen kautta. Mutta jos ei jää muuta vaihtoehtoa, puolustamme työntekijän asemaa työtaisteluilla.”

Posti hallitsee nyt noin 50:tä prosenttia Suomen pakettimarkkinoista.

Niemisen käsityksen mukaan yhtiö pyrkii nyt valtaamaan markkinaosuuksia kilpailijoiltaan selvästi halvemmilla palkoilla ja huonommilla työehdoilla kuin kilpailijat, jotka pääasiassa noudattavat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton (AKT) työehtosopimusta.

Myös pakettijakelun kilpailijayrityksissä työntekijät joutuvat nyt pelkäämään palkkojensa puolesta, Nieminen arvioi.

Postin aikeet laskea heidän palkkaansa ovat aiheuttaneet viime viikkoina laajaa kohua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan lajittelijoiden palkat olisivat pienentyneet, kun heidät olisi siirretty Teollisuusliiton sopimuksen piiriin.

Posti on perustellut haluaan vaihtaa työntekijöidensä työsopimusta sillä, että yhtiön on siirryttävä käyttämään samantasoisia työehtoja kuin kilpailijat.

Paun mukaan tämä alentaisi työntekijöiden palkkoja jopa kymmenillä prosenteilla. Liitto vastusti palkkojen alentamista lakolla syyskuun alussa.

Samaan aikaan julkisuudessa on arvosteltu voimakkaasti Postin pääjohtajan Heikki Malisen palkitsemista. Hän sai viime vuonna palkkaa ja palkkioita yhteensä 987 764 euroa. Se on noin 82 000 euroa kuukaudessa.

Myöhemmin HS kertoi, että Posti suunnittelee tuntuvia palkanalennuksia huomattavasti laajemmalle henkilöstöjoukolle, jopa 8 000 työntekijälle.

Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoi HS:lle viime viikolla, että tilanne on hallituksen tiedossa.

”Yksi vaihtoehto voisi olla sen selvittäminen, voiko asian ratkaista jollain rahallisella kertakorvauksella.”

Postin visainen ongelma on, että paperisen viestinnän muuttuessa digitaaliseksi jaettavien kirjeiden ja paperisten sanomalehtien määrä on vähentymässä dramaattisesti.

Oikaisu 17.9. klo 12.54: Uutisen aiemmassa versiossa mainittiin otsikossa virheellisesti, että työntekijöiden kokonaispalkka säilyisi ennallaan vuoden 2022 loppuun. Se säilyy kuitenkin vain 31.1.2022 asti. Otsikossa mainittiin virheellisesti myös, että asiasta olisi syntynyt sopu, vaikka kyse on Postin hallituksen päätöksestä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Keski-ikä ja muut elämänvaiheet on ymmärretty väärin, sanoo tutkija – Se, mihin ryhmään kuulut, ei olekaan kiinni ikävuosista

      Tilaajille
    3. 3

      1980-luvun huumoriohjelma Pullakuskit sai opettajat ja Työnantajain keskusliiton hermostumaan

    4. 4

      Tuhoisa tauti tappoi puolet oliivipuista Italian Apuliassa: Katastrofi tuntuu jopa iholla, koska kato altisti nurmet auringolle ja koko seutu kuivui karrelle

    5. 5

      Tutkijat kehittivät mullistavan tavan huiputtaa dna:ta: ”Suuri harppaus perimän muokkauksen maailmassa”

    6. 6

      Tara Junker hämmästeli ruotsalaisten intoa puhua suolistobakteereista – Nyt hän haluaa kertoa suomalaisille, miten suoliston bakteerikantaa voi parantaa

      Tilaajille
    7. 7

      Muovitavaroita on ryhdytty karttamaan ja osin syystä, mutta harva tietää, että isot ongelmat alkavat niiden hävittämisestä

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    9. 9

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    10. 10

      Republikaanit häiriköivät Trumpin virkarikostutkintaan liittynyttä kuulemista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    4. 4

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Rekasta löytyi 39 ruumista Britanniassa, ihmisiä sisältänyt kontti lastattiin lauttaan Belgiassa

    6. 6

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    7. 7

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    8. 8

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    10. 10

      Vaimo kysyi ”bromancesta”, ja Erno Enkenberg loukkaantui – Neljä miestä kertoo äijäilyn ylittävästä ystävyydestä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    3. 3

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    6. 6

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    7. 7

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    8. 8

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää