Talous

Yhdysvaltain keskuspankki laski odotetusti ohjaus­korkoaan – Trumpilta odotetusti tyrmäys

Yhdysvaltain keskuspankki ryhtyi keventämään rahapolitiikkaansa heinäkuun lopulla ensimmäisen kerran yli vuosikymmeneen.

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve (Fed) ilmoitti odotetusti keskiviikkoiltana Suomen aikaan laskevansa ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 1,75–2,00 prosentin vaihteluväliin. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun pankki laski ohjauskorkoaan tänä vuonna.

Keskuspankin avomarkkinakomitea (FOMC) kokoontui jo tiistaina kaksipäiväiseen kokoukseensa. Komitea äänesti koron laskemisesta äänin 7–3.

Ennakko-odotukset täytti myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka haukkui päätöksen tuoreeltaan Twitterissä.

”[Fedin pääjohtaja] Jay Powell ja keskuspankki epäonnistuvat taas. Ei rohkeutta, ei järkeä, ei visiota. Hirveä viestijä!” Trump kirjoitti.
Trump on jo useaan kertaan vaatinut Fediä laskemaan ohjauskorkoa enemmän. Hän on käytännössä syyttänyt talouden hankaluuksista yksinomaan Fediä.

”Yksi tärkeimmistä asioista, miksi Fed laskee korkoja, on huomattava epävarmuus globaalista talousnäkymästä”, Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kertoi HS:lle ennen illan päätöstä.

Tämä oli keskeinen peruste siihen, miksi keskuspankki alensi ohjauskorkoa myös heinäkuun lopulla.

Von Gerich muistuttaa, että keskuspankki viittaa aina korkopäätöksissään myös kuluttajahintojen nousuvauhtiin eli inflaatioon.

Yhdysvalloissa ruuan ja energian hinnoista puhdistettu pohjainflaatio on ollut viime aikoina nousussa.

Yhdysvaltain keskuspankki ryhtyi keventämään rahapolitiikkaansa heinäkuun lopulla ensimmäisen kerran yli vuosikymmeneen.

Se laski tuolloin ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 2,00–2,25 prosentin vaihteluväliin.

Rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea perusteli tuolloin päätöstään sillä, että maailmantalouden näkymät ovat muuttuneet epävarmemmiksi ja inflaatiovauhti on vaimeaa.

Yhdysvaltain keskuspankki rauhoitti tiistaina Yhdysvaltain rahamarkkinoita laskemalla markkinoille paljon käteistä.

Tuon markkinaintervention tarkoituksena oli hillitä lyhyiden korkojen nousupiikkiä, uutistoimisto Bloomberg kertoo.

Lyhyiden korkojen nousu uhkasi nostaa yhtiöiden ja kuluttajien lainakuluja ja täten hidastaa talouden aktiviteettia.

Keskuspankki ilmoitti olevansa valmis rauhoittamaan lyhyen rahan markkinoita myös keskiviikkona tarvittaessa 75 miljardin dollarin panostuksella.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen ”Trumpin hermo­romahduksen” takia

    4. 4

      Sadat ihmiset jonottavat Triplaan – Kauppakeskus ja uusi asema aukeavat, suora lähetys juuri nyt

    5. 5

      Kaksi naista kertoo millaista on kodittomien naisten elämä Helsingin kaduilla: ”Mikään ei ole ilmaista”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    7. 7

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    8. 8

      Kynsiä katsomalla voi saada vihiä terveysongelmista – Näistä piirteistä tunnistat poikkeavan kynnen

      Tilaajille
    9. 9

      Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta epäiltyä törkeää raiskausta

    10. 10

      Niken ihmetossuilla on juostu maailman neljä nopeinta maratonaikaa, tossut kohtaavat myös arvostelua ja niitä verrataan jo kiellettyihin superuimapukuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    4. 4

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    5. 5

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    8. 8

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    9. 9

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää