Talous

Hampurilaisketju Burger King luopuu muovileluista

Britanniassa Burger King alkaa myös kerätä asiakkaiden tuomia muovileluja kierrätettäväksi. Lastenaterioiden kylkiäisenä tulevilla leluilla on Suomessa vahva asema.

Suomen Burger King kertoo lopettavansa muovilelujen jakamisen lastenaterioiden yhteydessä. Ravintolaketju on päättänyt olla tilaamatta lisää muovileluja, mutta varastoja käytetään vielä pitkälle ensi kevääseen.

Parhaillaan Burger King selvittää vaihtoehtoisia muovittomia kylkiäisiä lastenaterioihin.

”Pitää tarjota muita kiinnostavia vaihtoehtoja. Se voi tarkoittaa esimerkiksi tarroja tai muuta, jossa ei muovia ole. Niitä vaihtoehtoja ollaan nyt kartoittamassa”, kertoo Burger Kingin ketjujohtaja Siru Kalpio Restelistä HS:lle.

Jo aikaisemmin lastenaterian lelulle on tarjottu vaihtoehdoksi esimerkiksi jäätelöä tai porkkanatikkuja.

Päätös on Kalpion mukaan tehty Suomessa, mutta se on myös osa ketjun maailmanlaajuista strategiaa.

Pikaravintoloiden muovilelut ovat aika ajoin nousseet kritiikin kohteeksi ympäristösyistä. Leluja on moitittu krääsäksi, jonka käyttöikä lasten elämässä on lyhyt.

BBC kertoi torstaina, että Burger King päätti Britanniassa poistaa muovilelut lastenaterioista. Britannian Burger King myös kannustaa asiakkaita tuomaan vanhoja muovilelujaan ravintolaan, jotta se voi sulattaa niitä uusiokäyttöä varten.

Päätöstä edelsi kahden tytön kampanja pikaravintoloiden muovileluja vastaan. 9- ja 7-vuotiaiden brittisiskosten pikaruokajäteille kirjoittama vetoomus on kerännyt jo yli puoli miljoonaa allekirjoitusta. Vetoomuksessa tytöt kirjoittavat, että yhtiöiden tulisi ”ajatella ympäristöä ja lopettaa muovilelujen antaminen lastenaterioiden yhteydessä”.

Suomessa kolme johtavaa hampurilaisravintolaketjua, Hesburger, McDonald’s ja Burger King, tarjoavat lastenaterian mukana leluja. Käytännöllä on vuosikymmenten perinteet eikä ketjujen ole helppo kumota sitä. Pikaravintoloiden valinnat ovat perheiden arjessa päätöksiä, joihin ottavat usein osaa myös perheen pienimmät.

Toistaiseksi ravintolat eivät ole halunneet ottaa riskiä siitä, että lelujen puuttuminen vähentäisi niiden asiakasvirtaa. Sen sijaan yhtiöt kertovat lisänneensä ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Yksi vaihtoehto asiakkaille on lelusta kieltäytyminen. Sitä moni vanhempi onkin yrittänyt lapsilleen ehdottaa, mutta selvästi harvempi onnistunut saamaan ehdotuksensa läpi.

Suomen McDonald’sin viestintä kertoo, että se toi alkuvuodesta lastenaterioihin myös kirjavaihtoehdon, jonka asiakas voi aina halutessaan valita lelun tilalle. Lisäksi Suomen McDonald’sit vaihtavat syksyn aikana ilmapallojen muoviset tikut pahvisiin.

Palautetta lelujen ympäristövaikutuksista tulee yhtiön mukaan vain vähän. Asiakkaat ovat olleet McDonald’sin mukaan kiinnostuneempia muovipilleistä ja pakkausten kierrätettävyydestä sekä niiden kehittämisestä.

Yhtiö on vaihtanut pakkausmateriaaleja ympäristöystävällisemmäksi, ja se poisti pillit ravintolasaleista elokuun puolivälissä.

Hesburgerin viestintä kertoo, että se pyrkii tarjoamaan leluvalikoimassaan lapsille vaihtoehtoja, joista olisi iloa pidempään kuin hetkellisesti. Lelun sijaan on myös mahdollista valita jälkiruoka.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit tekivät sopimuksen

    2. 2

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    4. 4

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    5. 5

      Espoon rannalla on aatelishuvila, jonka pihamaalle oli kaivettu yllätys: Luola täynnä saksalaisia puutarhatonttuja

    6. 6

      Omituinen torninraato nököttää Lauttasaaressa: Rakennelma on viimeisiä jäänteitä puolustusjärjestelmästä, jota ei enää ole

    7. 7

      Verkkokauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: On paljon ihmisiä, jotka haluavat ostaa halvalla

    8. 8

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      ”Tuntuu, kuin juoksisi trampoliineilla” – yhdysvaltalaisjuoksija valitsi ME-juoksussa käytetyt Niken kengät

    10. 10

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit tekivät sopimuksen

    3. 3

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    4. 4

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Porvari vastaan demari, isoveli vastaan pikkuveli – Hirvolan veljekset käyttävät suurta valtaa Suomessa, mutta tänään ei neuvotella vaan pelataan kovaa

      Tilaajille
    7. 7

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    9. 9

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    10. 10

      Caitlin Moran joutui vastoin tahtoaan seksivideolle ja haluaa kertoa siitä avoimesti, sillä seksi on feminismin ytimessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää