Talous

Suomen suurin sähkönkäyttäjä tuottaa Lahden verran päästöjä vuodessa – isot vähennykset edellyttäisivät läpimurtoa teknologiassa

Outokumpu tuottaa ruostumatonta terästä kilpailijoihinsa verrattuna pienellä hiilijalanjäljellä. Helpot päästövähennykset on pitkälti tehty, yhtiössä uskotaan. Nyt tarvitaan panostusta tutkimukseen ja kehitykseen.

Ruostumattoman teräksen valmistaja Outokumpu on Suomen suurin sähkönkäyttäjä. Samalla se on suomalaisyrityksistä yksi suurimmista yksittäisistä ilmastopäästöjen aiheuttajista.

Yhtiö tuottaa Tornion-tehtaallaan vuosittain noin 700 000 tonnia hiilidioksidia, mikä vastaa suunnilleen Lahden kokoisen kaupungin vuosipäästöjä.

Vastaavan raskaan teollisuuden teoilla on keskeinen merkitys, kun Suomi pyrkii vähentämään päästöjään kohti hallituksen asettamaa ilmastotavoitetta.


Miten Outokumpu näkee roolinsa päästötalkoissa?

Hyvä uutinen on, että työtä on jo tehty pitkään. Outokumpu laskee, että sen päästöt Tornion tuotantolaitoksella ovat noin kolmanneksen pienemmät kuin ne olisivat ilman muun muassa energiatehokkuuteen tehtyjä investointeja sitten vuoden 1990.

Vaikka yhtiö on Suomen mittakaavassa eräänlainen ”ilmastopahis”, se on alallaan edistyksellinen ilmastoasioissa, sanoo vähähiilisyydestä ja energiatehokkuudesta vastaava johtaja Mia Nores Outokummusta.

Outokummun päästömäärä tuotettua terästonnia kohden on alle puolet verrattuna eurooppalaisten toimijoiden keskiarvoon, käy ilmi International Stainless Steel Forumin ja Outokummun tilastoista. Indonesiassa, missä tuotanto on kasvanut viime vuosina maailman kärkijoukkoon, hiilijalanjälki on tätäkin suurempi, Nores laskee.

Syynä kilpailijoita parempaan päästötilanteeseen on muun muassa se, että Outokummun raaka-aineesta noin 85 prosenttia on kierrätettyä terästä ja tarjolla on verraten paljon uusiutuvaa sähköä. Lisäksi yhtiön oma kromikaivos on lähellä tuotantolaitosta, jolloin vältytään kuljetuksen päästöiltä.

Yhtiöllä on käytössä myös suljettu ferrokromiuunitekniikka, mikä on alalla harvinaista. Tämä tarkoittaa, että ruostumattoman teräksen tärkeimmän seosaineen, ferrokromin, tuotannossa syntyvä hiilimonoksidi saadaan talteen sen sijaan, että se päästettäisiin ilmaan. Hiilimonoksidia käytetään sekä polttoaineena laitoksella että kaukolämmön tuotantoon, Nores kertoo.


Päästöissä olisi kuitenkin edelleen paljon vähennettävää. Seuraavat askeleet eivät ole enää yhtä helppoja, Nores sanoo.

Noin puolet Outokummun päästöistä syntyy ruostumattoman teräksen valmistuksessa tarvittavan ferrokromin tuotannosta. Vielä ei ole olemassa teknistä ratkaisua hiilen korvaamiseksi tässä prosessissa, ei Suomessa eikä maailmalla.

”Suuri ilmastotavoitteemme on tämän yksittäisen ongelman ratkaiseminen, koska sitä ei ole tutkijoilla vielä pöydälläkään.”

Suuri osa päästöistä saadaan siis leikattua vasta kun tiede keksii ratkaisun. Keskusteluja hankkeista yliopistojen kanssa käydään tälläkin hetkellä, Nores kertoo.

Hän toivookin hallituksen ilmastotyöltä muun muassa sitä, että tutkimukseen ja kehitykseen panostetaan riittävästi, koska tämä voisi auttaa yhtiön tarvitseman vähähiilisemmän teknologian kehittämisessä.

Outokumpu toivoo myös saavansa edelleen tasoitusta päästövähennyksistä aiheutuville kustannuksille, koska kilpailu esimerkiksi kasvavan indonesialaistuotannon kanssa on kovaa. Esimerkiksi EU-tason hiilitullit ovat ratkaisu, jota yhtiössä pidettäisiin hyvänä.

Pienempiä askeleita päästöjen vähentämiseksi voidaan yhä ottaa esimerkiksi prosessien energiankäytössä ja tehokkuudessa. Outokummun tavoitteena on, että sen hiilipäästöt suhteessa tuotetun teräksen määrään vähenisivät 20 prosenttia vuosien 2014–2016 tasosta vuoteen 2023 mennessä.

Vastikään Outokumpu esimerkiksi siirtyi käyttämään Tornion-tehtaidensa prosesseissa nesteytettyä maakaasua propaanin sijasta. Tämän lasketaan vähentävän Tornion tehtaan hiilidioksidipäästöjä noin viisi prosenttia.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    2. 2

      Ruotsi osallistui Karibialla tuhansien orjien kauppaan, ja orjasaaren kuvernöörinä toimi muutama suomalainenkin

      Tilaajille
    3. 3

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    4. 4

      Miten mies voi nähdä alastoman ihmisen kuvassa palan vaginaa?

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    6. 6

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      Rakennusliitto: Osa ulkomaalaisista rakennustyöläisistä saa viiden euron tuntipalkkaa, ja ”alemmaskin on limbottu”

    9. 9

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    10. 10

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    4. 4

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää