Talous

Finnwatch: Moni syyttää Aasian maita ilmasto­kriisin kiihdyttämisestä, mutta fossiilisen energian käyttöä niissä ruokkii suomalaistenkin kulutus

”Tutkimusten mukaan Suomen kulutusperäiset päästöt ovat yli 30 prosenttia suuremmat kuin Suomen alueperäiset eli viralliset kasvihuonekaasupäästöt”, sanoo Finnwatchin Sonja Finér.

Yritykset ovat epätietoisia markkinoimiensa kulutustuotteiden taustalle kätkeytyvistä hiilipäästöistä riskimaissa, toteaa keskiviikkona julkaistu Finnwatchin kyselytutkimus. Alihankintaketjuissaan yritykset laiminlyövät vastuunsa päästöjen minimoimiseksi.

Suurin osa Finnwatchin kyselyyn vastanneista yrityksistä ei tiedä, millä energialähteellä niiden riskimaissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, tehdyt tuotteet on valmistettu. Ne jotka tietävät, vahvistivat, että iso osa tuotannosta pyörii fossiilisella energialla.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä yksikään ei ole sisällyttänyt hiilijalanjälkeen liittyviä vaatimuksia ostosopimuksiinsa näissä maissa.

”Samalla kun Suomen kasvihuonekaasupäästöjä yritetään leikata, yritykset tuovat maahan valtavia määriä kivihiilellä ja muilla fossiilisilla polttoaineilla tuotettuja tuotteita”, korostaa Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér tiedotteessa.

Pelkästään Kiinasta ja Intiasta tuodaan Suomeen suoraan vuosittain erilaisia tuotteita lähes viidellä miljardilla eurolla. Suuri osa globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä syntyy fossiilista energiaa hyödyntävissä Aasian suurissa tuotantomaissa. Niissä kivihiilen käyttö jatkaa edelleen kasvuaan.

”Tuontituotteisiin sisältyy valtava hiilijalanjälki. Tutkimusten mukaan Suomen kulutusperäiset päästöt ovat yli 30 prosenttia suuremmat kuin Suomen alueperäiset eli viralliset kasvihuonekaasupäästöt”, Finér sanoo.

Hän muistuttaa myös kuluttajien vastuusta.

”Suomessa monet syyttävät Kiinaa ja muita Aasian maita kivihiilen poltosta ja ilmastokriisin kiihdyttämisestä. Nyt on aika huomata, että suomalaiset yritykset ja oma kulutuksemme ruokkivat fossiilisen energian kulutusta tuotantomaissa.”

Raportissa on tiedot 35:sta Suomen markkinoille kuluttajatuotteita tuottavasta yrityksestä. Finér pitää tuloksia yllättävänä, sillä vastaajayritykset valvovat jo alihankkijoitaan riskimaissa ja vastaajia voidaan hänen mukaansa pitää monessa mielessä yritysvastuun edelläkävijöinä.

Finnwatchin taustalla on joukko suomalaisia kehitys-, kuluttaja-, ay- ja ympäristöjärjestöjä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    5. 5

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    8. 8

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää