Talous

Riskiarvio 5g:stä: Suomen mukaan valtiolliset toimijat erittäin suuri uhka

Huaweita ei odotetusti mainita erityisenä riskinä EU:n raportissa.

Valtiollisen toimijan häirintä on Suomen arvion mukaan erittäin suuri riski viestintäverkoille, selviää EU-komissiolle toimitetusta 5g:n riskiarviosta.

Suomen mukaan on olemassa erittäin suuri riski, että valtio tai valtiollinen toimija tunkeutuu viestintäverkkoihin tai häiritsee niiden toimintaa. Raportissa on arvioitu selvästi pienemmäksi riskiksi esimerkiksi se, että yksittäinen hakkeri rikkoisi viestinnän suojan.

EU-komissio julkaisi keskiviikkona yhteenvedon kansallisista 5g-verkkojen riskiarvioista. Verkkojen turvallisuus on noussut keskusteluun varsinkin kiinalaisen Huawein takia, koska amerikkalaiset epäilevät yhtiön vuotavan tietoa Kiinalle. Huaweita ei odotetusti mainita komission tai Suomenkaan raportissa erityisenä riskiyhtiönä.

Suomen suhtautuminen kiinalaisyhtiöön on neutraali, sanoo ylijohtaja Laura Vilkkonen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

”Yksittäisen valtion tai yrityksen nimeäminen ei kuulu meidän oikeusvaltioperinteeseemme. Tietoturvarikkomuksia on löydetty ihan luotettaviltakin toimijoilta”, Vilkkonen sanoo STT:lle.

Valtiollisen toimijan aiheuttama riski on arvioitu hänen mukaansa Suomen raportissa suureksi yleisen kansainvälisen keskustelun takia.

”Riski 5g:ssä on vähintään samanlainen kuin muissakin viestintäverkoissa. Samalla tavalla olemme suhtautuneet varauksellisesti kaikkiin laitetoimittajiin ja ilmansuuntiin koko historian ajan.”

Myös sitä pidetään suurena riskinä, että pahantekijä soluttautuu yritykseen tai alihankkijan palkkalistoille. Sen takia myös esimerkiksi siivoojille tehdään Vilkkosen mukaan turvallisuusselvityksiä.

Riskiarvion tekemiseen ovat osallistuneet Suomessa useiden ministeriöiden lisäksi myös poliisi ja suojelupoliisi.

Maailman suurimpia verkkolaitteiden valmistajia ovat Huawein ohella Ericsson ja Nokia, pienempiä esimerkiksi ZTE ja Samsung.

5g on edeltäjiään monimutkaisempi ja perustuu fyysisen infrastruktuurin ohella voimakkaammin ohjelmistoihin. Samalla verkkoa ylläpitävien toimijoiden määrä kasvaa.

”Tänä päivänä oikeastaan kaikki tapahtuu teleyrityksissä, jotka reitittävät liikennettä. Jatkossa toimintaa voivat tehdä itsenäisesti uudentyyppiset toimijat eli muutkin kuin teleyritykset”, Vilkkonen kertoo.

Hänen mukaansa 5g-verkon käyttöönotto on silti selvästi suurempi mahdollisuus kuin riski. Riskit pitää vain ottaa huomioon.

”Kriittisen infrastruktuurin turvallisuudesta pitää pysyä jatkuvasti valppaana. Tuudittautuminen ajatukseen, että paha tulee vain yhdestä lähteestä, ei missään tapauksessa riitä.”

Valtiollisia toimijoita pidetään EU-komission raportin mukaan vakavana riskinä myös muissa EU-maissa. Tämä johtuu siitä, että niillä voi olla halua ja ennen kaikkea kykyä toteuttaa runsasta osaamista vaativia hyökkäyksiä.

Merkittävä haavoittuvuus aiheutuu komission mukaan myös tapauksissa, joissa verkon varmuus riippuu yhdestä toimijasta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    2. 2

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    3. 3

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    4. 4

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    5. 5

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    6. 6

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    9. 9

      Hyväkuntoiset, säilytettäväksi määrätyt vaahterat vedettiin matalaksi Meilahdessa – YIT: ”Tällainen inhimillinen erehdys”

    10. 10

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    5. 5

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    8. 8

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    9. 9

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää