Talous

Ruotsin taloudesta ensi vuodeksi karu ennuste: Talouskasvu hidastuu ja työllisyys heikkenee

Työllisyyden suunta on Ruotsissa huonompi kuin Suomessa, mutta talouskasvun notkahduksesta Ruotsi selviää Suomea vähemmällä.

Ruotsin taloudelle on luvassa osittain Suomeakin huolestuttavampia lukuja, kertoo Ruotsin kansallisen taloustutkimuskeskuksen Konjunkturinstitutetin (KI) ennuste.

”Korkeasuhdanne on ohi”, KI sanoi tiedotteensa otsikossa keskiviikkona. Vielä viime vuonna talous kasvoi Ruotsissa 2,3 prosentin vauhtia, mutta tänä vuonna kasvuvauhdin arvioidaan hidastuvan 1,2 prosenttiin ja ensi vuonna 1,1 prosenttiin.

Suomessa valtiovarainministeriö (VM) ennustaa tämän vuoden talouskasvuksi 1,5 prosenttia ja ensi vuoden kasvuksi tasan yhtä prosenttia.

Ruotsi putoaa selvästi korkeammalta kuin Suomi, mutta Suomesta poiketen Ruotsin talouden ennustetaan myös elpyvän lähivuosina selvästi. Suomi sen sijaan jäisi lasku-uralle, VM arvioi.



Suomen ja Ruotsin työllisyysasteita ei tilastointitavan erojen takia voi täysin verrata. Ennusteiden mukaan ne näyttävät kuitenkin kehittyvän ensi vuonna eri suuntiin.

Suomessa VM arvioi työllisyysasteen nousevan, mutta Ruotsissa sen odotetaan olevan ensi vuonna hivenen tämänvuotista matalampi.

Molemmissa maissa muutosten ennustetaan kuitenkin olevan hyvin pieniä.

Työttömyys oli Ruotsissa Suomea laajempaa jo Eurostatin uusimmassa, elokuun tilannetta tarkastelleessa työvoimatutkimuksessa.

Konjunkturinstitutetin mukaan työttömyys lisääntyi kesällä nopeasti ja lähivuosina tilanne huononee entisestään.

KI ennustaa Ruotsin kuluvan vuoden työttömyysprosentiksi 6,7, ja ensi vuonna se arvioi luvun olevan 7,1.

Suomessa VM arvioi työttömyyden hivenen vähenevän ainakin pari kolme tulevaa vuotta. Tänä vuonna työttömyysaste laskee sen mukaan 6,5:een ja ensi vuonna jo 6,3 prosenttiin.



Suomen ja Ruotsin työttömyysasteiden vertailussa ei ole otettu huomioon mahdollisia eroja tilastointi- ja mittaustavoissa.

Talouden alamäestä Ruotsissa kertoo sekin, että kruunun arvo on euroon nähden ollut jo jonkin aikaa laskusuunnassa. Kruunu putosi keskiviikkona alhaisimmalle tasolleen kymmeneen vuoteen suhteessa euroon.

Euromaa Suomesta poiketen Ruotsilla on taloutensa vipuvartena oma valuutta ja keskuspankki, joka voi ainakin teoriassa säädellä taloudellista toimeliaisuutta ohjauskorollaan.

Koska inflaatiovauhdin ennustetaan jäävän lähivuosina Ruotsin keskuspankin tavoitteesta, KI ennustaa keskeisen repo-ohjauskoron pysyvän ainakin ensi vuoden ajan nykyisellään, –0,25 prosentissa.

Ensi vuoden kasvulukujen heikentyminen johtuu Konjunkturinstitutetin mukaan kansainvälisestä taloustilanteesta, joka puraisee Ruotsin vientiä.

Taustalla ovat etenkin kansainvälisen kaupan konfliktit ja Britannian EU-eroon liittyvät epävarmuudet. Samaan aikaan myös investointien odotetaan hyytyvän.

Viime aikoina sekä teollisuuden ja palvelualojen että kotitalouksien luottamusindikaattorit ovat heikentyneet.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    5. 5

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    6. 6

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    8. 8

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    9. 9

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    10. 10

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää