Talous

Saudi-Arabia lykkää maailman arvokkaimmaksi pörssiyhtiöksi povatun valtiollisen öljy-yhtiön listautumista

Saudi-Arabian valtiollinen öljy-yhtiö Aramco olisi listautuessaan ylivoimaisesti maailman arvokkain yritys.

Öljy-yhtiö Aramco on lykkäämässä pörssiin listautumista, jonka yhteydessä siitä tulisi todennäköisesti maailman arvokkain yritys.

Aramco on Saudi-Arabian valtion omistuksessa oleva yritys, joka on maailman suurin öljyntuottaja. Vuonna 2018 sen liikevaihto oli 320 miljardia euroa.

Yhtiön vieminen pörssiin on osa ohjelmaa, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman yrittää uudistaa maan taloutta. Hän paljasti suunnitelman syyskuussa 2018 ja kertoi, että tuleva osakeanti ajoittuisi vuoden 2021 loppuun tai seuraavan vuoden alkuun.

Aramcon arvoksi pörssiin listautumisen yhteydessä on ennustettu kahta biljoonaa dollaria eli nykyisillä vaihtokursseilla 1799 miljardia euroa. Tällä hetkellä suurimpia pörssiyhtiöitä ovat yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt Amazon, Apple ja Microsoft, joiden arvo on hätyytellyt biljoonan dollarin rajaa.

Ajatuksena on myydä kolme prosenttia tulevan pörssiyhtiön osakekannasta jo tänä syksynä Saudi-Arabian kansalaisille, jotka pääsisivät näin osalliseksi maan öljyvarantojen tuomasta vauraudesta.

Saudien öljytuotantoa on koeteltu viime aikoina: syyskuussa tapahtuneet lennokki-iskut pudottivat tuotannon hetkellisesti puoleen normaalista tasosta ja nostivat öljyn hintaa tuntuvasti. Tuotanto palautui pian tavanomaiselle tasolle, mutta öljyn hinta on pysynyt edelleen korkealla.

Aramcon oli tarkoitus kertoa listautumisesta tämän viikon sunnuntaina. Nyt uutistoimisto Reutersin haastattelemat lähteet kertovat suunnitelman muuttuneen.

Yhtiössä halutaan vielä arvioida uudelleen, miten tuotannon ongelmat ja hintavaihtelut vaikuttavat yhtiön heinä-syyskuun talouslukuihin.

Siksi virallista ilmoitusta yhtiön viemisestä pörssiin on päätetty lykätä, Reuters kertoo.

Aramco on maailman suurin öljyntuottaja ja myös eniten voittoa tuottava yritys. Vuonna 2018 sen liikevoitto oli lähes sata miljardia euroa.

Tavoite kahden biljoonan dollarin eli 1 799 miljardin euron arvostuksesta on kuitenkin jopa sen kokoiselle yhtiölle kova. Erityisesti kansainväliset sijoittajat haluavat vielä lisätietoa yhtiön viimeisimmästä talouskehityksestä, arvioi The Financial Times.

Listautumisen odotetaan tapahtuvan jossain vaiheessa. Tarkasta aikataulusta ei vielä kannata tehdä turhan suuria johtopäätöksiä, sanovat lehden haastattelemat pankkiirit.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    3. 3

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    4. 4

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    5. 5

      Taivaan enkeli ei pelasta puolueita kiipelistä

    6. 6

      Poliisi: Kilon koulun läheisyydessä Espoossa räjäytettiin yön aikana useita pullopommeja

    7. 7

      HS kysyi jätteistä ja kierrätyksestä, ja yli 9 000 suomalaista vastasi: Vastauksista vyöryi raivoa, turhautumista ja valtava halu toimia oikein

      Tilaajille
    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    10. 10

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    2. 2

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    5. 5

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    6. 6

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    7. 7

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    8. 8

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    9. 9

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää