Talous |HS seuraa

Nokian osake romahti 23 prosenttia, Kesko teki historiansa parhaan tuloksen – Lue täältä suuren tulos- ja pörssipäivän seuranta

HS seuraa tulosjulkistusten kiivasta päivää. Aamulla Nokia ja Nordea kertoivat sijoittajilleen huonoja uutisia.

Valmetin tilauskirjat pullistelevat – osake kallistuu voimakkaasti

Konecranes näkee uhkia, osakekurssi laskee selvästi

Iso joukko suomalaisia pörssiyhtiöitä julkaisi torstaina kolmannen vuosineljänneksen tuloksiaan. HS seurasi tiiviisti sekä tulosjulkistuksia että pörssipäivää.

Etenkin Nokian tulos oli sijoittajille valtava pettymys. Nokia päätti keskeyttää osingonmaksun ja ennusti aiempaa synkempää tulevaisuutta. Tulosjulkistus veti Nokian kurssin poikkeukselliseen yli 23 prosentin laskuun Helsingin pörssissä.

Myös Nordea kertoi yllättävän paljon tappiolle painuneesta tuloksesta. Pankin toimitusjohtaja Frank Vang-Jensen totesi HS:lle, että työntekijöiden vähennyksiltä ei voida välttyä.

Läheskään kaikkien torstaina tuloksensa julkaisseiden yritysten uutiset eivät kuitenkaan olleet synkkiä.

Esimerkiksi kauppajätti Kesko kertoi tehneensä historiansa parhaan vuosineljänneksen. Keskon myynti, markkinaosuus ja kannattavuus kasvoivat päivittäistavarakaupassa, ja etenkin K-Citymarketien kehitys oli vahvaa.

Myös konepajayhtiö Valmetin liikevoitto nousi ja tilauskirjat pullistelivat. Osake nousi yli 10 prosenttia torstaina.

Lue lisää Nokian tuloksesta.

Lue lisää Nordean tuloksesta ja uudesta liiketoimintasuunnitelmasta.

Lue kaikki päivän tulos- ja pörssiuutiset täältä:

Oikaisu 24.10. kello 19.20: Uutisen aiemmassa versiossa luki virheellisesti, että Nokian osake olisi romahtanut 24 prosenttia. Se putosi 23 prosenttia.

Valmetin tilauskirjat pullistelevat – osake kallistuu voimakkaasti

Konepajayhtiö Valmetin liikevoitto nousi heinä-syyskuussa 73 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 48 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto kasvoi 12 prosenttia vuodentakaisesta 857 miljoonaan euroon.

Yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan, että sen saamat tilaukset lisääntyivät heinä-syyskuussa 13 prosenttia 1,06 miljardiin euroon.

Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine sanoo tiedotteessa, että viimeisen 12 kuukauden aikana saadut tilaukset olivat 4 miljardia euroa. Tämä on Valmetille ennätyskorkea taso.

Valmetin osake oli tulosjulkistuksen jälkeen reippaassa nousussa Helsingin pörssissä. Osake oli kallistunut yli seitsemän prosenttia iltapäivällä.

Sampo ei aio korottaa osinkoaan

Hyvänä osinkoyhtiönä tunnettu Sampo ilmoittaa, ettei se aio ”nykyisessä toimintaympäristössä” korottaa osinkoaan.”Sampo on usean vuoden ajan pyrkinyt kasvattamaan osinkoaan vuosittain.

Nykyisessä toimintaympäristössä, jossa valtionvelkakirjojen korkojen odotetaan pysyvän pidemmän aikaa negatiivisina, Sammon johto kuitenkin katsoo, ettei osingon korotus ole yhtiön eikä sen osakkeenomistajien etujen mukaista”, Sampo ilmoittaa tiedotteessaan.

Sammon päätökseen vaikuttaa myös, että sen osin omistama Nordea ilmoitti torstaina pienentävänsä huomattavasti osinkoaan. Sammon mukaan ”se vahvistaa edelleen Sammon johdon näkemystä osinko-odotusten tarkistamisesta”.

Sampo aikoo ehdottaa yhtiön hallitukselle 2,10–2,30 euron suuruista osinkoa osaketta kohden vuodelta 2019.

Valtion kaivosyhtiön Terrafamen kannattavuus parani voimakkaasti

Valtion kaivosyhtiön Terrafamen kannattavuus parani merkittävästi heinä–lokakuussa, vaikka alkuvuosi on ollut vaikea. Keskeinen syy kannattavuuden paranemiseen oli nikkelin voimakas kallistuminen.

Terrafamen liikevaihto oli heinä–lokakuussa 102,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 19,6 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan vapaa kassavirta oli 21 miljoonaa euroa.

Nikkelin dollarimääräinen hinta keskihinta oli heinä–syyskuussa 17,0 prosenttia kalliimpi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla ja 26,7 prosenttia suurempi kuin huhti–kesäkuussa.

”Saimme vuotuisen strategiaprosessimme päätökseen lokakuussa. Keskeinen strateginen tavoitteemme on ollut selkeä toimintamme alusta asti: haluamme olla nikkelintuottajana maailman kustannustehokkaimman neljänneksen joukossa. Nyt, kun tuotantomme on vakiintumassa suunnitellulle tasolle, jatkamme määrätietoista ja systemaattista työtä toiminnan tehokkuuden parantamiseksi”, sanoo toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen tiedotteessa.

Helsingin pörssi-indeksit selviämässä vähällä

Nokialle päivä on ollut synkkä, mutta koko Helsingin pörssin lasku näyttää jäävän pieneksi.

Yleisindeksi OMX Helsinki 25 oli kello 12 runsaan prosentin laskussa. Se on hyvin siedettävä luku siihen nähden, miten jyrkästi yksi pörssin suurimmista yhtiöistä laski.

Nokian osakekurssi oli oli puoliltapäivin tasaantunut vajaaseen 3,80 euroon eli -20 prosenttiin edelliseen päivään nähden. Konecranesin lasku oli lähes kuusi prosenttia. Nordean lasku oli kuroutunut kokonaan umpeen eli yhtiön osakkeella tehtiin kauppaa eilisen päätöshintaan.

Päivän nousijoita ovat olleet tähän mennessä muun muassa Orion (+7 %), UPM (+4 %) ja Tieto (+4 %).

Nordeassa edessä työntekijöiden vähennyksiä

Nordean toimitusjohtaja Frank Vang-Jensen sanoi HS:lle, että Nordea alkaa kulujen vähentämiseksi tarkastella muun muassa yhtiön sisäisiä prosesseja, työtapoja, matkustamista ja ulkoisien konsulttien käyttöä.

Työntekijöiden vähennyksiltä ei hänen mukaansa voida välttyä.

”Tällä on valitettavasti myös vaikutus Nordeassa työskenteleviin kollegoihimme, sillä 70 prosenttia kuluista syntyy ihmisistä”, Vang-Jensen sanoi.

Lue lisää: Nordea valahti tappiolle, pienentää roimasti osinkoa ja varoittaa henkilöstövähennyksistä – ”Tässä putsataan pöytä”

Konecranes näkee uhkia, osakekurssi laskee selvästi

Nostolaitteita valmistava Konecranes kasvatti noin viidellä prosentilla liikevaihtoaan, mutta tulos jäi odotuksista.

Vertailukelpoinen liiketulos oli neljänneksellä 66,2 miljoonaa euroa. Taloussanomien mukaan analyytikot olivat odottaneet noin 72,8 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoi tehostaneensa toimintojaan erityisesti teollisuuslaitteet-liiketoiminta-alueella. Konecranes kirjasikin kuluneella vuosineljänneksellä 48 miljoonaa euroa kertaluontoisia uudelleenjärjestelykuluja.

Isojen järjestelykulujen takia yhtiön osakekohtainen tulos heikkeni 0,04 euroon.

”Saadut tilaukset kääntyivät kasvuun Kunnossapito-liiketoiminta-alueella, ja Satamaratkaisut-liiketoiminta-alue teki jälleen vakaan tuloksen. Toisaalta heikentyvä makrotaloudellinen ympäristö vaikutti yhä voimakkaammin Teollisuuslaitteet-liiketoiminta-alueeseen, jonka tulosta heikensivät myös tilapäiset kustannukset”, yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana ensi helmikuun alkuun toimiva Tero Ottila arvioi.

Helmikuussa Konecranesin toimitusjohtajana aloittaa Rob Smith.

Pörssissä Konecranesin kurssi on torstaina ollut noin neljän-viiden prosentin laskussa.

Yhtiön mukaan kysynnän heikkeneminen jatkuu teollisuusasiakkaiden keskuudessa Euroopassa. Pohjois-Amerikassa kysyntä on Eurooppaa korkeammalla tasolla mutta heikkenemisen merkkejä on alkanut näkyä. Aasian ja Tyynenmeren alueella kysyntä jatkuu vakaana.

”Maailmanlaajuinen konttiliikenne jatkuu hyvällä tasolla, ja konttien käsittelyyn liittyvien tilausten näkymät ovat edelleen yleisesti vakaat. Silti joidenkin satama-asiakkaiden päätöksenteossa näkyy merkkejä epäröinnistä”, yhtiö arvioi tiedotteessaan.

Mistä Nokian osakkeen romahdus johtuu?

Keskeisin syy osakkeen halpenemiseen on todennäköisesti tulevaisuudennäkymien synkkeminen. Nokian mittavista ongelmasti kertoo myös hallituksen päätös keskeyttää osingon maksaminen, jotta yhtiöllä olisi varaa tehdä enemmän investointeja viidennen sukupolven matkapuhelintekniikkaan.

Nokia arvioi vielä kesällä, että liikevoittoprosentti olisi tänä vuonna 9–12 ja ensi vuonna 12–16. Uuden arvion mukaan liikevoittoprosentti olisi tänä vuonna 7,5–9,5 ja ensi vuonna 8,5–11,5.

Liikevoittoprosentti tarkoittaa liikevoiton osuutta liikevaihdosta.

Nokian vahva usko tulevaisuuteen romahti

Nokia on kuluvan vuoden aikana toistuvasti arvioinut, että sen kannattavuus paranee jälkimmäisellä vuosineljänneksellä eli heinä-joulukuussa. Syksy on ollut yhtiölle vaikea ja yhtiön näkemys kannattavuuden kehittymisestä on huonontunut. Kaikesta huolimatta Nokia arvioi edelleen, että viimeinen vuosineljännes on selvästi vuoden paras, mutta se riitä koko vuoden kannattavuustavoitteen saavuttamiseksi.

Nokian kurssi kuuden vuoden pohjassa

Nokiaa alle neljällä eurolla? Kyllä kiitos. Monet sijoittajat näyttävät tarttuneen Nokian hinnanlaskuun ja osakkeen syöksy on pysähtynyt. Käytyään noin -24 prosentissa osakkeen lasku tasaantui puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen noin -21-22 prosenttiin.

Viimeksi Nokian osakkeita on saanut näin pieneen hintaan vuoden 2013 syksyllä.

Nokian ongelmat pähkinänkuoressa

Nokia ei ole pärjännyt 5g-kilpailussa niin hyvin kuin se on aikaisemmin arvioinut.

Ilmeisesti yhtiön tuotteet eivät ole yhtä hyviä kuin kilpailijoilla, minkä takia se joutuu lisäämään investointeja 5g-teknikkaan. Uusien investointien takia hallitus on päättänyt keskeyttää osingonmaksun, jotta yhtiön kassa ei ehtyisi.

Nokian nettokassa ja lyhytaikaiset sijoitukset olivat syyskuun lopussa 344 miljoonaa euroa. Viime vuonna samaan aikaan ne olivat 1,9 miljardia euroa. Nokian hallitus odottaa osingonjaon jatkuvan, kun Nokian nettokassa-asema paranee noin kahteen miljardiin euroon.

Pahojen vaikeuksien takia Nokia ilmoitti torstaina, että sen kannattavuus ei kehity tänä vuonna eikä ensi vuonna suunnitelmien mukaan.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    5. 5

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    6. 6

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    7. 7

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    8. 8

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    9. 9

      Nigerialaismies onnistui huijaamaan lähes miljoonaa euroa, vaikka istuu 24 vuoden vankeus­tuomiota – Viranomaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Historioitsija varoittaa: Hitti­sarja The Crown sisältää harhaan­johtavia hahmoja ja ”idioottimaisia kohtauksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    10. 10

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää