Nokian romahdus kertoo, että yhtiö on jäänyt kilpailijoistaan jälkeen elintärkeässä uudessa tekniikassa - Talous | HS.fi

Nokian romahdus kertoo, että yhtiö on jäänyt kilpailijoistaan jälkeen elintärkeässä uudessa tekniikassa

Nokia synkensi tuntuvasti arviota kannattavuudestaan, koska 5g-riskit ovat toteutuneet.

Messuvierailijat kokeilivat viime vuonna Kiinan Shanghaissa lisätyn todellisuuden laseja, joissa käytetään Nokian 5g-tekniikkaa.­

24.10.2019 19:32

Verkkolaitteita valmistavan Nokian vaikeudet ovat kärjistyneet, ja yhtiö joutuu lisäämään investointejaan viidennen sukupolven (5g) matkapuhelintekniikkaan.

Tämä on merkki siitä, että Nokia on jäänyt kilpailijoistaan jälkeen elintärkeässä uudessa tekniikassa eivätkä sen tuotteet ole niin hyviä kuin yhtiö on uskotellut. Siksi teleoperaattorit ovat kahden asiasta perillä olevan lähteen mukaan alkaneet suosia yhä enemmän Nokian kilpailijoiden tuotteita.

Artikkeliin liittyviä aiheita