Talous

Osakkeet rikkovat ennätyksiä, vaikka maailmantaloutta riivaa suuri epävarmuus: kyteekö markkinoilla jo vaarallinen hintakupla?

Osakkeiden kallistumista Yhdysvalloissa ovat ekonomistien mielestä jouduttaneet rahapolitiikka ja ennakoitua paremmat tiedot reaalitaloudesta.

Yhdysvalloissa osakkeet kallistuivat perjantaina uusiin ennätyslukemiin, vaikka tutkimuslaitokset ovat varoittaneet yhä painokkaammin maailmantaloutta varjostavista suurista riskeistä.

Yksinkertaisin selitys on se, että yhdysvaltalaisten yhtiöiden tuloskehitys on ollut ennakoitua parempaa. Monet yhtiöt ovat viime aikoina julkaisseet heinä–syyskuun osavuosikatsauksia.

”Pitkällä aikavälillä raha­politiikka on merkittävä syy siihen, minkä takia osakkeet etenkin Yhdys­vallois­sa ovat kallis­tuneet. Se on myös odotettua, sillä raha­politiikan ollessa kevyttä sijoittajilla ei ole oikein vaihtoehtoja”, sanoo Swedbankin pääekonomisti Heidi Schauman.

Suurista yhdysvaltalaisista osakeindekseistä S&P 500 vahvistui perjantaina prosentin 3 067 pisteeseen ja Nasdaq runsaan prosentin 8 386 pisteeseen, mitkä ovat siis uusia ennätyksiä. Myös Euroopassa ja Helsingin pörssissä osakkeet ovat kallistuneet tänä vuonna kohtalaisen paljon.

Matalan korkotason takia sijoittajilla on kannustin siirtää pääomaa korkosijoituksista osakkeisiin, jotta ne saavuttaisivat tuottotavoitteensa. Ja kun osakkeiden kysyntä kasvaa, niiden hinnat kallistuvat.

Suurin yksittäinen uhka maailmantaloudelle on Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota. Se on aiheuttanut maailmantalouteen mittaava epävarmuutta, minkä takia euroalueen ja Kiinan talouskasvu on hidastunut.

Sen sijaan Yhdysvalloissa talouskasvu ei ole hidastunut läheskään yhtä paljon kuin synkimmissä arvioissa. Kauppaministeriön keskiviikkona julkaisemien ennakkotietojen mukaan Yhdysvaltojen talouden kasvuvauhti oli heinä–syyskuussa 1,9 prosenttia.

Samana päivänä keskuspankki kevensi rahapolitiikka kolmannen kerran tänä vuonna suojatakseen Yhdysvaltojen taloutta maailmantalouden kasvaneilta riskeiltä.

Perjantaina työministeriö kertoi, että työllisten määrä Yhdysvalloissa kasvoi selvästi ekonomistien ennakko-odotuksia enemmän.

”Yhdysvalloissa reaalitaloudesta tulevat uudet tiedot ovat jatkuvasti parempia kuin synkimmät ennusteet. Markkinoilla on myös yhä enemmän toiveita siitä, että kauppasodassa saadaan aikaan sopimus”, Schauman sanoo.

Lokakuun puolivälissä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF heikensi tuntuvasti arviotaan maailmantalouden kehittymisestä. Keskeiset syy maailmantalouden näkymien huonontumiselle ovat kauppapoliittiset ja geopoliittiset jännitteet.

Uuden ennusteen mukaan maailmantalous kasvaa tänä vuonna 3,0 prosenttia, mikä olisi hitainta sitten vuonna 2008 kärjistyneen rahoitusmarkkinoiden kriisin jälkeen. Viime vuonna maailmantalous kasvoi 3,6 prosenttia.

IMF:n arvion mukaan Yhdysvaltojen talous kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia. Kuluvan vuoden osalta ennuste on 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisessä ennusteessa.

Finanssi­ryhmä OP:n pää­ekonomisti Reijo Heiskanen on samaa mieltä, että osakkeiden kallistumi­seen vaikuttavat etenkin raha­politiikka ja odotettua paremmat tiedot reaali­taloudesta.

”Rahapolitiikan keventämisen takia Yhdysvaltojen talouden näkymät ovat hieman valoisammat kuin aikaisemmin. Jos katsotaan Yhdysvaltojen teollisuutta, se on jo käytännössä taantumassa. On siis mahdollista, että Yhdysvaltojen talous on jossain määrin heikommassa tilassa kuin miltä se päällisin puolin näyttää.”

Toisaalta Yhdysvaltojen talous perustuu voimakkaasti kulutuskysyntää, minkä takia teollisuustuotannon supistuminen ei ole yhtä suuri ongelma kuin euroalueella. Kulutuskysynnän osuus Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta on noin 70 prosenttia.

”Työttömyyden selvä lisääntyminen on yleensä se, joka ennakoi Yhdysvalloissa taantumaa. Toistaiseksi työmarkkinat ovat pysyneet vahvoina ja työttömyys on hyvin vähäistä”, Heiskanen sanoo.

Työttömyysaste oli lokakuussa 3,6 prosenttia, mikä oli vain 0,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin syyskuussa.

Heiskasen mielestä osakemarkkinoilla ei ole vielä merkkejä hintakuplista. Tosiasia kuitenkin on, että hintakuplia on liki mahdoton ennustaa.

”Osittain osakkeet ovat jo todella kalliita. En kuitenkaan puhuisi hintakuplista, koska talouskasvu Yhdysvalloissa hidastuu ennusteiden perusteella maltillisesti. Ilmeisesti markkinat arvioivat, että ensi vuodelle ennustettu noin kahden prosentin talouskasvu on riittävää tukeakseen osakkeiden hintoja.”

Schaumanin mielestä osakemarkkinoilla taas on hintakuplan vaara. Hintakuplat ovat vaarallisia siksi, että ne voivat aiheuttaa arvaamattoman suuren paniikin, joka voi pahimmillaan johtaa rahoitusmarkkinoiden kriisiin.

”Keskeisin syy hintakuplan vaaraan on rahapolitiikka. Yhdysvalloissa osakkeet ovat kallistuneet hyvin pitkään ja erittäin paljon, mikä on seurausta vuosia kestäneestä erittäin kevyestä rahapolitiikasta”, Schauman sanoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Komissio: Suomi uhkaa rikkoa Euroopan taloussääntöjä ensi vuonna

    2. 2

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    3. 3

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    4. 4

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    5. 5

      C-hepatiittia sairastava mies käytti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta lasta Vantaalla, sai yli kahden vuoden vankeustuomion

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin virkarikostutkinnassa koetaan tänään odotetuimmat hetket, mutta harva amerikkalainen on muuttanut ajatteluaan presidentin syrjäyttämisestä

    9. 9

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    10. 10

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    8. 8

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää