Talous

Mikkelin seudulla toimiva kuntayhtymä Essote lomauttaa noin 400 työntekijäänsä

Yt-neuvotteluilla saavutetaan noin yhdeksän miljoonan euron kulusäästöt.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote lomauttaa noin 400 ja irtisanoo noin kymmenen työntekijäänsä, kuntayhtymä tiedotti keskiviikkona. Yhteistoimintaneuvottelut Mikkelin seudulla toimivassa Essotessa ovat nyt loppusuoralla.

Lomautusten ulkopuolelle rajattiin suorassa asiakas- ja potilastyössä toimivat lääkärit, lähihoitajat, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät.

Lomautukset kestävät kaksi viikkoa. Ne sijoitetaan Essoten mukaan joulukuun puolivälin ja ensi toukokuun lopun välille.

Yt-neuvotteluilla saavutetaan noin yhdeksän miljoonan euron kulusäästöt.

Essote on vain yksi kunnista ja kuntayhtymistä, joissa paheneva taloustilanne on johtanut yt-neuvotteluihin.

Kuntayhtymissä säästöjä on haettu tai haetaan Essoten lisäksi muun muassa Lahden seudulla toimivassa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä, Etelä-Karjalan Eksotessa, Kainuun sotessa, Kymenlaakson Kymsotessa ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä.

Lue lisää: Kuntien tiukka taloustilanne johti yt-neuvotteluiden sumaan kunnissa ja kuntayhtymissä: Irtisanomisten lisäksi edessä on laajoja lomautuksia
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    6. 6

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    7. 7

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    8. 8

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    9. 9

      Kontulan maine on vanhentunut ja ansaitsematon, sanoo Lauttasaaresta muuttanut Kimmo Isbjörnssund

    10. 10

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää