Talous

Teollisuusliiton ja Kemian­teollisuuden neuvottelut päättyivät tuloksettomina

Teollisuusliitto kertoi jo perjantaina laajentavansa teknologiasektorin ylityökieltoa.

Teollisuusliiton ja Kemianteollisuuden työehtosopimusneuvottelut päättyivät lauantaina tuloksettomina. Asiasta kertoi Teollisuusliitto tiedotteessaan.

Teollisuusliitto nimesi neuvottelujen lopettamisen syyksi ”työnantajapuolen törkeän menettelyn neuvotteluissa”.

Kemianteollisuus on esittänyt jäsenmaksuperinnän lopettamista vaiheittain. Teollisuusliitto kertoi lauantaina, ettei aio palata neuvottelupöytään ennen kuin Kemianteollisuuden tekemä esitys on vedetty pois.

Teollisuusliitto kertoi jo perjantaina laajentavansa teknologiasektorin ylityökieltoa. Ylityökielto koskee yli sataatuhatta työntekijää. Se koskee Teollisuusliiton teknologiateollisuuden, pelti- ja teollisuuseristysalan ja malmikaivosten sopimusaloja sekä puolustusministeriön työpaikkoja. Ministeriössä Teollisuusliiton sopimuksen piirissä on noin 50 korjaamotyöntekijää.

Teollisuusliiton sopimuksista päättyivät lokakuun lopussa teknologiateollisuuden, malmikaivosten, pelti- ja teollisuuseristysalan, puolustusministeriön, autokaupan kauppa- ja korjaamoalan, jalometallialan sekä huolto- ja kunnossapidon sopimukset. Monet kemiansektorin ja puutuotesektorin sopimuksista päättyvät marraskuun lopussa.

Osa liiton sopimusalojen työehtosopimuksista päättyy vasta ensi tammikuun lopussa. Turvetuotantoalan sopimus on voimassa ensi vuoden lokakuun loppuun.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Järvenpinta alkoi nousta selittämättömästi Kauniaisissa: Sitten poisto-ojasta löytyi huolellisesti ladottu kyhäelmä

    2. 2

      Tekoäly luki sydänkäyrää lääkäreitä paremmin – ennusti hyvin potilaan todennäköisyyden kuolla vuoden sisällä

    3. 3

      Joonas Majuri varttui alkoholiongelman ympäröimänä ja ihmetteli, miksei juomista voi vain lopettaa – Nyt hän on riippuvuustutkija, joka tietää vastauksen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailman hauskimmat eläinkuvat valittiin, katso voittaja ja kisan parhaimmisto tästä

    5. 5

      Vihreät ehdottaa isovanhemman vapaata: Ansiosidonnaisella rahalla voisi jäädä hoitamaan lapsenlastaan

    6. 6

      Verkossa leviää video, jolla Stella-koira ilmaisee neljällä sanalla haluavansa ulos – Suomalaiset asiantuntijat arvioivat, miten se on mahdollista

    7. 7

      Maailman parhaan ruokakaupan Citymarket-kauppias kertoo nyt esiin tulleesta perheväkivallasta: ”Eittämättä elämäni suurin virhe”

    8. 8

      Suora lähetys: Trumpin virkarikos­tutkinnan julkiset kuulemiset käynnissä, Ukrainan-lähettilään mukaan Yhdysvalloilla oli ”kaksi kanavaa” Ukrainaan

    9. 9

      ”Napa selkärankaan” on vanhentunut ohje, joka voi altistaa treenaajan vatsalihasten erkaumalle – Kolme parempaa tapaa vahvistaa syviä vatsalihaksia

      Tilaajille
    10. 10

      Yli 800 ulkomaisen opiskelijan oleskeluluvat juuttuivat käsittelyyn, osa korkea­kouluista joutuu palauttamaan kymmenien­tuhansien eurojen arvosta luku­vuosimaksuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Majuri varttui alkoholiongelman ympäröimänä ja ihmetteli, miksei juomista voi vain lopettaa – Nyt hän on riippuvuustutkija, joka tietää vastauksen

      Tilaajille
    2. 2

      Bailutelineen voimat ehtyvät – HS:n 3d-malli näyttää, miksi huteraa Mantaa on pilkattu ”kevytmieliseksi katunaiseksi”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      ”On nöyryyttävää saada rahaa tekemättä mitään”, sanoo Mustafa Abdulameer – tutkimus kertoo, miten Suomi ajaa turvapaikan­hakijoita elämään sosiaaliturvan varassa

    5. 5

      Maailman parhaan ruokakaupan Citymarket-kauppias kertoo nyt esiin tulleesta perheväkivallasta: ”Eittämättä elämäni suurin virhe”

    6. 6

      ”Napa selkärankaan” on vanhentunut ohje, joka voi altistaa treenaajan vatsalihasten erkaumalle – Kolme parempaa tapaa vahvistaa syviä vatsalihaksia

      Tilaajille
    7. 7

      Verkossa leviää video, jolla Stella-koira ilmaisee neljällä sanalla haluavansa ulos – Suomalaiset asiantuntijat arvioivat, miten se on mahdollista

    8. 8

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    9. 9

      Pysäköinninvalvoja vei rahat tililtäni ulosoton kautta, vaikka en ollut pysäköinyt koko autoa

    10. 10

      Keskellä kalleinta Tapiolaa ränsistyy kokonainen kerrostalo: Mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    4. 4

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    6. 6

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    7. 7

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    8. 8

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    10. 10

      11 000 tutkijaa varoittaa ilmasto­hätätilasta – Suomalainen tutkimus­professori: En olisi toden­näköisesti alle­kirjoittanut vetoomusta

    11. Näytä lisää