Talous

Suomen taloudessa on ”positiivinen mysteeri”, jonka mahdollisista selityksistä pari on masentavia

Yleensä Suomen talous on kärsinyt tärkeiden vientimaiden ongelmista, mutta vielä niin ei ole käynyt. Miksi ei?

Suomen teollisuuden ja talouden hyvä vire jaksaa hämmästyttää asiantuntijoita.

Perinteisesti Suomea on pidetty riippuvaisena tärkeimmistä vientimaista. Miksi Suomen talous siis nyt porskuttaa, vaikka Saksan teollisuus on ajanut pahasti karille ja Ruotsissakin on ongelmia?

Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto nimesi äskettäin Suomen talouden ”positiiviseksi mysteeriksi”.



Jos joku tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta.

Vai olisiko kuitenkin?

HS selvitti asiantuntijoiden avulla, mistä Suomen teollisuuden ja talouden yllättävässä kestokyvyssä voi olla kyse.

1) Ongelmat tulevat viipeellä

Yleinen odotus on, että jossain vaiheessa vientimaiden alakulo tarttuu Suomeenkin.

”Tässä sitä tartuntaa odotellaan”, Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus sanoo.

Tämä masentava tulkinta perustuu siihen, että Suomen talous on jälkisyklinen. Talouden hyvä käänne tuli Suomeen muutama vuosi sitten viipeellä ja niin voi olla myös alamäen laita. Suomessa valmistetaan paljon investointitavaroita, joiden kysynnän vaihtelu tapahtuu jälkijättöisesti muuhun talouteen nähden.

Eteenpäin katsovat tilastot ja kyselyt kertovat huonoa. Teollisuuden tilaukset ja alan luottamuksesta kertovat luvut ovat tulleet alas. Esimerkiksi suurimman teollisuusalan eli kone- ja metallituoteteollisuuden vientitilaukset ovat vähentyneet jo kolmen vuosineljänneksen ajan.



”Kyllä tämä kielii siitä, että tulevaisuudessa näkymät ovat aiempaa heikommat”, Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Mikko Sariola sanoo.

Etlan Lehmus kuitenkin näkee maailmataloudessa myös Suomen kannalta positiivisia merkkejä. Jos kauppasodan rauhoittuminen jatkuu ja Saksan teollisuuden alamäki jää pahimpia pelkoja pienemmäksi, Suomen tartunta voi jäädä tulematta tai jäädä pieneksi.

2) Suomi tekee aikaan osuvia tuotteita

Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras sanoo, että yksi syy suomalaisen teollisuuden menestykselle on tuotevalikoimassa.

”Kysyntä suomalaisen teknologiateollisuuden tuotteille on ollut keskimääräistä parempaa”, Rautaporras sanoo.

Erityisesti risteilyalusten suuri kysyntä maailmalla on auttanut Suomea. Peräti 60 prosenttia teknologiateollisuuden tilauskannan kasvusta vuodesta 2014 alkaen selittyy laivoilla.

Tämä on hyvä asia niin kauan kun risteileminen on maailmalla muodissa. Toisaalta risteilymarkkinoiden hidastuminen voisi aiheuttaa romahduksen Suomen teollisuudessa.

Sama koskee muita tärkeitä suomalaisia vientituotteita.


3) Saksa ei ole koko maailma

Saksan teollisuuden näkymien romahdus on ollut niin dramaattinen, että se on hallinnut Euroopan talousuutisointia. Suomelle Saksa on tärkein vientimaa.

”Euroalueen muut keskeiset maat kuten Ranska ja Hollanti ovat pärjänneet vähän paremmin kuin odotettiin. Eihän Suomen koko vienti mene Saksaan”, Lehmus sanoo.

Saksan osuus Suomen tavaraviennistä on 15 prosenttia ja Ruotsin osuus 10 prosenttia. Yhteensä ne vastaavat siis neljänneksestä Suomen viennistä.

Saksan talousongelmista on havaittu myös se, että ne keskittyvät vahvasti autoteollisuuden alakuloon. Voi siis olla, että Saksan talous ei laajemmin katsottuna olekaan syöksyssä.

4) Tilastoissa näkyy jotain outoa

Yksi selitys Suomen hyville tuotantoluvuille voi olla se, että ne eivät kerro täyttä totuutta.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon kasvuluvut olivat loppukesästä huimia – suorastaan epäilyttäviä. Alan kasvu näyttäisi selittävän koko teollisuustuotannon kasvun ja ylikin. Ilman sähkö- ja elektroniikkateollisuutta koko teollisuuden tuotanto olisikin pienentynyt jo kuukausia.

Ala rakentuu Suomessa Nokian ympärille. Kansainvälisten suuryritysten kohdalla tilastoihin ui myös tuotantoa ulkomaisesta tuotannosta, mikä vaikeuttaa tilastointia.

Epäilyksiä mahdollisesta tilastoharhasta herättää myös se, että sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotantoluvut ovat menneet yleensä käsi kädessä alan vientilukujen kanssa, mutta edellisten kuukausien aikana niiden välille on revähtänyt ero.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Reetta Moilasen mukaan eron repeämistä voi selittää ict-palvelujen viennin nopea kasvu. Palvelujen kasvu ei näy tullin tavaravientitilastoissa mutta nostaa tuotantotilastoa.

5) Palkkamaltti kantaa hedelmää

Suomen teollisuuden hintakilpailukyvystä on riidelty viime vuosina paljon. Sen sanottiin menneen pilalle vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Korjausliike on nostanut paljon tunteita ja toi vuonna 2015 palkansaajat toreille osoittamaan mieltään.

Asiantuntijat kuitenkin katsovat, että Suomen teollisuuden hyvä menestys viime vuosina on osittain kilpailukyvyn parantumisen ansiota. Palkkamaltti ja kiky-sopimus eivät siis menneet hukkaan.

6) Palvelut kannattelevat alamäessä

Vientivetoisen Suomen taloutta seurataan tyypillisesti teollisuuden kautta. Se on edelleen aiheellista, mutta länsimaat muuttuvat vähitellen palveluvetoisemmiksi ja niin myös Suomi.

Jos ennen Suomi elätettiin viemällä maailmalle sellua, kännyköitä ja isoja koneita, nyt yhä suurempi osa viennistä on palveluita.

”Suomi on enenevässä määrin palvelutalous. Jos ongelmat pysyvät teollisuuden puolella, pää pysyy pinnalla”, Etlan Lehmus sanoo.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leikkauspotilaan koko veri vaihdettiin kylmään suolaveteen – Yhdysvalloissa tehty hoitokokeilu voi tulevaisuudessa pelastaa potilaan, joka muuten todennäköisesti kuolisi

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    4. 4

      Tutkijat löysivät mullistavan keinon estää maapalloa uhkaavia hyönteisten joukkokuolemia: Sammuttakaa valot

    5. 5

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    6. 6

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    7. 7

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    8. 8

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    9. 9

      Useita valmisleipiä vedetään pois markkinoilta listeriavaaran vuoksi

    10. 10

      Peteliuksen anteeksipyynnöstä syntyi rönsyilevä somevääntö, kun ihmiset olivat täysin eri mieltä kaikesta ja kaikesta muustakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    6. 6

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    7. 7

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    8. 8

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    9. 9

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    10. 10

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää