Talous

Teslan tehdas meni Vaasalta sivu suun, yhtiön ensimmäinen Euroopan-tehdas tulee Berliiniin

Tesla on suunnitellut tehtaan avaamista Eurooppaan jo pidemmän aikaa.

Sähköautovalmistaja Tesla aikoo rakennuttaa ensimmäisen Euroopan-tehtaansa Berliinin alueelle, kertoo uutistoimisto Reuters.

Reutersin mukaan Teslan toimitusjohtaja Elon Musk vahvisti asian tiistaina Saksassa järjestetyssä palkintogaalassa. Hänen mukaansa tehdas tullaan rakentamaan lähelle Berliinin uutta Brandenburgin lentokenttää. Autotehtaan lisäksi Teslan suunnitelmissa on avata Berliiniin myös insinööri- ja designkeskus.

”Kaikki tietävät, että saksalainen insinöörityö on varmasti erinomaista. Se onkin yksi syy, miksi sijoitamme Euroopan gigatehtaan Saksaan. Aiomme luoda Berliiniin myös insinööri- ja designkeskuksen, koska Berliinissä on osa maailman parhaasta taiteesta”, Musk sanoi tilaisuudessa yhdysvaltalaisen televisioyhtiö CNBC:n mukaan.

Tesla on suunnitellut niin kutsutun ”gigatehtaan” avaamista Eurooppaan jo pidemmän aikaa. Aiemmin yhtiö on kertonut aloittavansa tuotannon tehtaassa jo vuonna 2021. Ennen tiistain julkistusta tehtaan sijainnista ei ole ollut varmuutta, ja lukuisat eri maat ovat kamppailleet jätti-investoinnista.

Musk on sanonut myös, että pitkällä tähtäimellä Tesla saattaa rakentaa Eurooppaan jopa kolme jättimäistä akkutehdasta. Se tosin edellyttää sähköautojen kaupallista läpimurtoa ja Teslan menestystä toimialalla.

Suomessa Vaasa ponnisteli saadakseen Teslan tehtaan kaupunkiinsa, mutta Wall Street Journalin tietojen mukaan Suomi ei enää viime vuonna ollut mukana kärkiehdokkaiden joukossa.

Teslalla on tällä hetkellä kolme jättitehdasta, joista ensimmäinen aloitti tuotantonsa vuoden 2017 alussa Nevadassa Yhdysvalloissa.

Eurooppaan rakennettavan jättitehtaan odotetaan tuovan helpotusta Teslan tuotanto-ongelmiin. Yhtiöllä on muun muassa ollut vaikeuksia tuoda autojaan Yhdysvalloista Eurooppaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Clint Eastwoodin elokuvan seksivihjailutapaus syvenee: nyt sekä näyttelijä että käsikirjoittaja vastaavat väitteisiin

    2. 2

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    3. 3

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Puotilan 60-luvun ostoskeskus aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle korkea talo

    6. 6

      Sauli Niinistö ei tiedä, mitä kaikkea al-Holin suhteen on jo tehty – ”En minäkään ihan selkoa saanut”, presidentti sanoi Ylen haastattelussa

    7. 7

      Pormestari Jan Vapaavuori kritisoi yleisurheilu­väen suhtautumista uusittuun Olympia­stadioniin

    8. 8

      Nainen puri vartijaa käteen Lidlin tuulikaapissa Vantaalla

    9. 9

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    10. 10

      Suomelle ei käynyt otollisesti, kun maailma jaettiin aikavyöhykkeisiin, ja kellonsiirto vain pahentaa tilannetta – Näin loppupäivän valo sotkee ihmisen sisäistä kelloa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    7. 7

      Uusi laskuri paljastaa viimein, missä ajassa sähköautosta tulee polttomoottoria halvempi ja ympäristöystävällisempi

    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    10. 10

      ”Olen niin sanotusti päässyt suoraan syvään päätyyn” – HS seurasi, kun Sanna Marin astui Brysselin valo­keilaan heti kolmantena pääministeri­päivänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    7. 7

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää