Talous

Google-haut voivat ennustaa markkinoiden kehitystä, kertoo väitöstutkimus

Piensijoittajien tekemillä Google-hauilla on väitöstutkimuksen mukaan yhteys tuleviin osakemarkkinatuottoihin.

Kun kurssilaskuun liittyvät Google-haut lisääntyvät, se ennustaa negatiivisia osakemarkkinatuottoja seuraavalle viikolle.

Näin sanoo väitöstutkimus, joka tarkastetaan ensi viikolla Vaasan yliopistossa. Kauppatieteiden maisteri Antti Klemola analysoi väitöstutkimuksessaan piensijoittajien tekemien Google-hakujen yhteyttä Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden tuleviin tuottoihin.

Kävi ilmi, ettei markkinanousuun liittyvällä haulla ollut yhtä vahvaa yhteyttä tulevan viikon osakemarkkinatuottoihin kuin laskuun liittyvällä haulla. Tätä selittää Klemolan mukaan se, että sijoittajat kiinnittävät helpommin huomiota markkinalaskuun liittyviin uutisiin, ja tekevät siksi myös herkemmin negatiivista markkinakehitystä koskevia hakuja.

Klemola seurasi tutkimuksessaan hakusanojen ”bear market” (karhumarkkina) tai ”bull market” (härkämarkkina) määriä. Karhumarkkinalla viitataan tilanteeseen, jossa markkinat ovat laskussa. Härkämarkkinoilla taas tarkoitetaan nousevia markkinoita.

Jos karhumarkkina-hakusana yleistyy Google-hauissa, voi Klemolan mukaan päätellä, että osakemarkkinatuotot ovat seuraavalla viikolla negatiivisia.

Pienet yhtiöt ja arvoyhtiöt ovat Klemolan mukaan erityisen herkkiä muutoksille Google-hauissa.

”Ne ovat herkempiä epärationaalisten sijoittajien käyttäytymiselle. Niiden arvoon liittyy enemmän spekulaatiota”, Klemola sanoo.

Google-hakujen hyödyntäminen on Klemolan mukaan kyselyitä parempi mittari kuvaamaan piensijoittajien markkinatunnelmaa sekä -odotuksia ja täten markkinoiden kehityksen ennustamiselle.

”Google-haut kertovat paremmin ihmisten todellisia mielipiteitä”, Klemola sanoo.

Google-hakujen ennustusvaikutusta on tutkittu aikaisemminkin.

Vuonna 2014 Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi tutkija Joonas Tuhkurin tekemän raportin siitä, miten Google-hauilla voidaan ennustaa työttömyyden kasvua Suomessa.

Pennsylvanian yliopistossa on taas tutkittu päivystykseen hakeutuneiden potilaiden tekemiä Google-hakuja. Tutkijoiden mukaan terveyttä koskevat Google-haut kaksinkertaistuivat viikkoa ennen potilaiden hakeutumista päivystykseen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Hän on täysin eri henkilö”, italialainen neurokirurgi kommentoi F1-legenda Michael Schumacherin tilaa

    2. 2

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    5. 5

      Sitran johtajapestin hävinnyt professori Markku Wilenius lähtee rakentamaan Dubaista maailman kilpailukykyisintä valtiota

    6. 6

      Pohjoisen napa-alueen nopeaan lämpenemiseen löytyi merkittävä syy: Otsonikerrosta tuhoavat aineet

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Uutinen muodostelmaluistelu­valmentajasta sai Li Anderssonin voimaan fyysisesti pahoin

    9. 9

      Poliisi: Sastamalan toukokuinen kuolonkolari oli perhesurma – äiti tappoi itsensä ja lapsensa

    10. 10

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    6. 6

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    7. 7

      Näin sushibuffetit valtasivat Suomen: HS tapasi yrittäjän, joka pyörittää 18 ravintolan ketjua

      Tilaajille
    8. 8

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää