Ylläksen lähelle kaavaillaan suurta avokaivosta – kannattajat odottavat satoja työpaikkoja, vastustajat pelkäävät luonnon tuhoutuvan

Viime kevään eduskuntavaaleissa Suomen vihrein äänestysalue oli Äkäslompolo Yllästunturin juurella Länsi-Lapissa. Vihreille, käytännössä Riikka Karppisellehttps://www.hs.fi/haku/?query=riikka+karppiselle, antoi siellä äänensä peräti 46 prosenttia äänestäjistä.

Tulos herätti ihmetystä. Miksi Äkäslompolo? Miksei Helsingin Kallio?

Syy taitaa olla kaivoskonfliktissa. Äkäslompolo on Pallas-Ylläksen eli Suomen suosituimman kansallispuiston kyljessä oleva matkailukylä. Alle kymmenen kilometrin päästä puiston rajasta on vanha Hannukaisen kaivosalue, johon suunnitellaan nyt uutta, suurta avokaivosta. Sieltä louhittaisiin rautaa, kuparia ja kultaa.

Vastustajien mielestä kaivos tuhoaisi luonnon. Kannattajien mielestä se toisi työpaikkoja.

Varsinkin talvella Äkäslompolo on vauras ja vireä turistikeskus, yksi Lapin suurimmista. Siellä pitää kuuluisaa Jounin kauppaansa vielä kuuluisampi tv-julkkis Sampo Kaulanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=sampo+kaulanen.

Äkäslompolo kuuluu Kolarin kuntaan, jonka keskukseen on matkaa vajaat 40 kilometriä. Kolarin kirkonkylä sijaitsee upealla paikalla Muonionjoen varrella. Kuntakeskus on kuitenkin unelias ja nuhjuinen. Ihmisiä näkyy vähän, ja liikehuoneistoja on tyhjillään.

Kolarissa vihreät saivat viime eduskuntavaaleissa vain yhdeksän prosenttia äänistä. Suurin puolue oli Lapin perinteinen valtapuolue keskusta, jota äänesti melkein kolmekymmentä prosenttia äänestäjistä.

Täällä Kolarissa kannatetaan Hannukaisen kaivosta.



Kaivokseen uskovat esimerkiksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Nordberghttps://www.hs.fi/haku/?query=esa+nordberg (vas) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Kaikkonen-Tiensuuhttps://www.hs.fi/haku/?query=helena+kaikkonen-tiensuu (kesk). He sanovat, että kunnan taloustilanne on hyvä ja matkailu on kasvussa. Kuntaan tarvitaan kuitenkin myös muita elinkeinoja.

”Suomessa on monta surullista esimerkkiä kunnista, joissa on oltu vain yhden elinkeinon varassa. Jos se heikkenee, kuntalaiset ovat vaikeuksissa”, Nordberg sanoo.

Kaivosyhtiö lupaa nettisivuillaan, että Hannukaisen kaivos tuo rakennusvaiheessa noin 500 henkilötyövuotta ja tuotannon aikana noin 300 henkilötyövuotta.

Matkailuväki kuitenkin vastustaa kaivoshanketta kiivaasti. Ylläksen matkailuyrittäjät ovat käyttäneet jo 200 000 euroa selvityksiin ja asianajopalkkioihin estääkseen kaivoksen rakentamisen.

”Kunnan suurimman elinkeinon edustajat kamppailevat kunnan puoltamaa kaivosta vastaan. Sellaista ei ole Suomessa aikaisemmin nähty”, sanoo konfliktia tiiviisti seurannut Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Mikko Jokinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=mikko+jokinen.

Hannukaisen kaivosta on suunniteltu vuosikaudet. Päätöstä – kielteistä tai myönteistä – on odotettu, mutta sitä ei ole tullut. Miksi?

Ympäristölupahakemuksen käsittely on jatkunut Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa pian neljä vuotta. Päätöstä ei ole odotettavissa tänäkään vuonna. Kun se lopulta saadaan ja jos se on myönteinen, alkaa vielä kannattavuuslaskelmien tarkistaminen.

Hakuprosessi on muistuttanut pitkäksi venähtänyttä tennisottelua: kaivosyhtiö toimittaa tietoja ja viranomaiset vastaavat lisäkysymyksillä.

Kun kaivosyhtiö oli jättänyt ympäristölupahakemuksen ensimmäisen version, Lapin ely-keskus totesi, että se oli puutteellinen ja sisälsi ristiriitaista tietoa. Ympäristöluvan myöntävä viranomainen eli Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) löysi hakemuksesta 120 kohtaa, joihin se pyysi täydennystä.

Sen jälkeen yhtiön suunnitelmat muuttuivat niin paljon, että ympäristölupaan piti pyytää uudet lausunnot. Ely-keskus joutui esimerkiksi tekemään kokonaan uuden Natura-lausunnon.

Kaivosta puuhaa yhtiö, joka on nimeltään Hannukainen Mining. Sen omistaa vanha kolarilainen maansiirto- ja kaivosalan yritys Tapojärvi, jossa valtaa käyttävät veljekset Markkuhttps://www.hs.fi/haku/?query=markku ja Pertti Tapojärvihttps://www.hs.fi/haku/?query=pertti+tapojarvi.

Hannukainen Miningin täydennyksetkään eivät tuoneet selvyyttä. Viime helmikuussa Lapin ely-keskus ilmoitti, että kaivosyhtiön olisi päivitettävä arviot Muonionjokeen purettavan veden laadusta.

Kaivosalueen läpi virtaa Äkäsjoki, joka laskee Muonionjokeen, joka puolestaan muuttuu etelämpänä Tornionjoeksi, joka taas laskee Perämereen. Myös vesienkäsittelyjärjestelmä oli ely-keskuksen mukaan kuvattu sekavasti.

Luke puolestaan katsoi, että ympäristöluvan myöntämiselle ei ollut edellytyksiä. Yhtenä perusteena oli se, että hakemuksessa ei ollut tarpeeksi tietoa keskeisistä ympäristövaikutuksista.

Eikä siinä kaikki: lupaviranomainen ei kertomansa mukaan edes tarkista hakemuksen tietojen yksityiskohtia vaan lähinnä sen, että hakemuksessa on vastattu lain vaatimiin kohtiin.

”Jos ajatellaan erittäin laajoja teollisten toimien hankkeita, en usko, että Suomessa yhdelläkään lupaviranomaisella on resursseja tarkistaa kaikkia hakemuksen tietoja”, sanoo Pohjois-Suomen avin johtaja Erkki Kantolahttps://www.hs.fi/haku/?query=erkki+kantola.

Hannukaisen kaivosyhtiö on kaiken aikaa vakuuttanut huolehtivansa ympäristöstä.

”Vesienkäsittelyä testataan, pilotoidaan, tutkitaan ja kehitetään niin kauan, että voidaan olla varmoja, ettei kaivoksen purkuvesistä aiheudu haittaa ympäristölle”, lupaa Hannukaisen kaivosyhtiön hankejohtaja Jaana Koivumaahttps://www.hs.fi/haku/?query=jaana+koivumaa.

Luonnonsuojelijat kuitenkin epäilevät. Hakemuksen teknisiä yksityiskohtia on ryhtynyt tarkistamaan kaksi kaivosta vastustavaa asiantuntijaa. Toinen heistä on kemian tekniikan diplomi-insinööri Leif Ramm-Schmidthttps://www.hs.fi/haku/?query=leif+ramm-schmidt ja toinen rikastustekniikan professori Kari Heiskanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kari+heiskanen.

Ramm-Schmidt tekee päivätyökseen suurteollisuuden jätevesien konsultointia. Heiskanen taas on toiminut Aalto-yliopiston rikastustekniikan professorina. Kummallakin on sidonnaisuuksia: Heiskanen on saanut palkkion lausunnosta, jonka hän on tehnyt Ylläksen matkailuyrittäjien palkkaamalle ympäristölakitoimistolle. Ramm-Schmidtillä on mökki Ylläksellä.

Ramm-Schmidt sanoo tutkimustyönsä motiiviksi huolen ympäristöstä.

Jo 1960-luvulta kaivosalaa tarkastellut Kari Heiskanen taas kertoo olevansa ”kaivosmyönteinen”. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, ettei kaivosala ole tehnyt tarpeeksi ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

Yksi Ramm-Schmidtin ja Heiskasen ympäristöhuolista on rikastuskemikaalien eli ksantaattien käyttö. Hannukainen Mining saattaisi käyttää eri vertailutapojen perusteella kaksi tai jopa seitsemän kertaa niin paljon ksantaatteja kuin Sodankylässä sijaitseva Boliden Kevitsa Mining. Kevitsa on louhintamäärillä mitattuna Suomen suurimpia kaivoksia.

Ksantaatit ovat vesieliöille jo pieninä määrinä myrkyllisiä tai erittäin myrkyllisiä. Lisäksi eliöille on haitallista ksantaattien hajoamistuote rikkihiili. Vaikka ksantaatteja on käytetty kaivosteollisuudessa jo vuosikymmeniä, toistaiseksi tiedetään hyvin vähän siitä, miten ne vaikuttavat ympäristössä pieninä pitoisuuksina.

Suomessa ksantaateille ei toistaiseksi ole pitoisuusrajaa. Sellaisesta on kuitenkin alettu puhua.

”Jos myrkyllisimpiä ksantaatteja on vesistössä mikrogramma litrassa vettä, haittavaikutuksia ei pitäisi vielä havaita”, kertoo Lapin ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Eira Luokkanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=eira+luokkanen. Ely-keskus toimii kaivoksilla valvovana viranomaisena.

Hannukainen Miningin mukaan suurin osa ksantaateista poistuu rikasteen mukana. Se osa ksantaateista, joka ei poistu rikasteen mukana, hajoaa.

Kaivosyhtiön lupapapereissa arvellaan, että asiasta tiedetään vähän, koska ksantaatteja ei ole hajoamisen takia pidetty merkittävänä tekijänä vesipäästöissä.

Ramm-Schmidtin mukaan rikkihiili ei haihdu, jos veden päällä on jääkansi. Tiedetään, että ksantaattien hajoaminen kylmässä vedessä hidastuu, mutta hajoamiseen liittyy epävarmuutta.

”Monessa yhteydessä on todettu, että ksantaattien käyttäytymisestä arktisissa olosuhteissa ei ole riittävästi tietoa. Tutkimusta tarvittaisiin lisää”, Eira Luokkanen sanoo.

Samaa mieltä on kalabiologian dosentti Harri Helminenhttps://www.hs.fi/haku/?query=harri+helminen, joka toimii erikoisasiantuntijana Varsinais-Suomen ely-keskuksessa. Tässä yhteydessä hän esittää kommenttinsa yksityishenkilönä.

”Erityisesti tarvitaan yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, kuinka paljon lohikalojen, varsinkin äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen, mätimunat kestävät ksantaattia alhaisissa lämpötiloissa.”

Ksantaatteihin liittyy muitakin epävarmuuksia. Itä-Suomen yliopiston kemian professori Jouko Vepsäläinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jouko+vepsalainen kertoo, että viidellä eri kaivoksella tehtiin ksantaattitutkimus muutama vuosi sitten. Tutkimuksessa havaittiin, että kaivoksille toimitettu ksantaatti oli epäpuhdasta.

”Vain yhdellä kaivoksella tuote vastasi valmistajan kuvausta. Kukaan ei ole tutkinut, mitä epäpuhtaudet aiheuttavat luonnolle”, Vepsäläinen kertoo.

Paljonko ksantaatteja sitten Hannukainen Miningin mukaan pääsee Muonionjokeen? Kuinka suuriksi pitoisuudet joessa kasvavat?

”Pystymme ainoastaan arvioimaan asiaa, koska vasta suunnittelemme toimintaa. Arviomme mukaan Muonionjoessa pitoisuus jää alle yhteen mikrogrammaan litrassa. Lupahakemuksessamme on kolme erilaista ksantaattia, joista haitallisin on tavoitteena korvata vähemmän haitallisella aineella”, hankejohtaja Koivumaa kertoo.

Vastatakseen ihmisten huoliin kaivosyhtiö ja Kolarin kunta järjestivät viime maaliskuussa vesipaneelin. Pääaiheena olivat kaivosyhtiön uudet vesienkäsittelysuunnitelmat, joiden pitäisi ratkaista niin ksantaatteihin kuin muihinkin kemikaaleihin liittyvät ongelmat.

Vesienkäsittelyä yhtiölle suunnitteleva Teollisuuden Veden toimitusjohtaja Maija Vidqvisthttps://www.hs.fi/haku/?query=maija+vidqvist kertoi paneelissa, että uusi suunnitelma perustuu vesien kierrätykseen. Tarkoituksena on luoda vesienkäsittelyjärjestelmä, jollaista muilla kaivoksilla ei vielä ole.

Vidqvist on kemian tekniikan diplomi-insinööri, ja hän on tehnyt konsultointia Lapissa toimiville kaivosyhtiöille.

Vesien kierrätys on Vidqvistin mukaan suuri harppaus eteenpäin kaivosten perinteisestä vesienkäsittelystä, joka perustuu pelkkiin altaisiin. Perinteinen menetelmä perustuu karkeasti kuvattuna siihen, että kaivokselta tulevat kemikaalipitoiset vedet saostetaan altaaseen ja odotetaan, että ne ovat selkiytyneet tarpeeksi, ennen kuin ne lasketaan vesistöön.

Hannukaisen tavoitteena on puhdistaa vesi niin, että sitä voidaan kierrättää 95 prosenttia, talvella jopa 100 prosenttia. Suunnitelman mukaan vesiä ei tarvitsisi päästää Muonionjokeen lainkaan talvella eli riskialttiimpana aikana.

Leif Ramm-Schmidtia kaivosyhtiön suunnitelmat eivät kuitenkaan vakuuta. Hänen mukaansa vesien kierrätys yhtiön nyt suunnittelemassa muodossa ei ratkaise ongelmia.

Kaivosyhtiö ei ole kertonut, mitä kaikkia kemikaaleja prosessivesissä olisi. Yhtiö on ilmoittanut toimittavansa tiedot sekä vesienkäsittelyyn liittyvät tarkemmat suunnitelmat viranomaisille loppuvuodesta. Konsulttiyhtiö Teollisuuden Veden palkkaaminen vuonna 2018 on muuttanut vesienkäsittelyyn liittyvät suunnitelmat.

Kaivosyhtiön mukaan on normaalia, että suunnitelmia tarkennetaan ympäristölupaprosessin aikana. Näin luvanhaku on toiminut Suomen kaikissa kaivoksissa. Hannukaisen luvanhakua on toimitusjohtaja Mari Pilvennönhttps://www.hs.fi/haku/?query=mari+pilvennon mukaan pitkittänyt se, että prosessin aikana on tullut uusia tekniikoita, joista on saatu käyttökokemuksia.

Miksi kaivosyhtiöt voivat hakea lupaa ennen kuin suunnitelmat ovat valmiit?

”Ei ole tavatonta, että tietoja täydennetään”, vahvistaa ympäristöoikeuden professori Kai Kokkohttps://www.hs.fi/haku/?query=kai+kokko Helsingin yliopistosta.

”Mutta tietenkin yhtiön etu olisi, että selvitykset olisivat mahdollisimman hyvin tehtyjä.”

Talvivaaran kaivoksen suuret ongelmat ovat muuttaneet toimintakulttuuria kaivosalalla. Kaivosyhtiöiden tekemät virheet päästöjen arvioinnissa ovat johtaneet entistä tarkempiin lupahakemusten käsittelyihin.

”Talvivaara-Sotkamo oli happotesti. Sen jälkeen lupaviranomaiset tiukensivat otettaan, mutta toisaalta on ihan asianmukaista, että hakemuksia tutkitaan tarkemmin”, Kokko sanoo.

Ympäristöluvan ja sitä edeltävän ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) tiedot ovat kuitenkin kaivosyhtiön palkkaamien konsulttiyhtiöiden tuottamia.

Kai Kokon mukaan lupaprosessi toimii siinä mielessä, että eri viranomaisilla ja kansalaisilla on mahdollisuus lausua ja kertoa mielipiteensä hakemuksesta. Malli, jossa tietoja tuottavat kaivosyhtiöille työskentelevät konsultit, ei kuitenkaan ole ongelmaton.

Hannukainen Miningin lupapapereissa on ollut ristiriitaista tietoa esimerkiksi hankkeen vaikutuksesta alueen linnustoon. Lupapapereissa on myös ollut vanhentuneita kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteita.

Tieto kaivosten lupahakemuksissa ei aina ole puhdasta dataa, Kokko sanoo.

”Kyse on konsultin tuottamista merkityssisällöistä, joiden tarkoitus on vakuuttaa yleisö ja viranomaiset. Konsulteilla on eettisiä velvollisuuksia, mutta täytyy muistaa, että he ovat kaivosyhtiön palkkaamia.”

Kokon mukaan on viranomaisen tehtävä valvoa, että yleinen luonnonsuojeluetu toteutuu. Hän on huolestunut ympäristöhallinnon, kuten lupaviranomaisen, huonoista resursseista. Lisäksi häntä huolettaa valvontavastuun siirtyminen yrityksille.

Viranomainen eli ely-keskuksen henkilökunta ei ota itse kaivosten valvontaan kuuluvia näytteitä kuin poikkeustapauksissa. Elyllä ei myöskään ole omia laboratorioita, joissa näytteitä tutkittaisiin.

Lapin ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikön Eira Luokkasen mukaan tarvittaisiin rinnakkainen järjestelmä, jolloin tulosten luotettavuutta voitaisiin arvioida paremmin.

”Kyllä minä sen uskallan sanoa ääneen, että todella tiukoilla ollaan. Kokonaisuutena valvonnassa ei voida tehdä kaikkea riittävällä tavalla.”

Luonnonsuojelua ei voi jättää ympäristöjärjestöille ja satunnaisille kansalaisaktivisteille, professori Kokko sanoo.

”Luonnonsuojelujärjestöissä ei ole edes sitä määrää resursseja, joka viranomaisilla on. Ja viranomainen voi saada sellaista tietoa, jota luonnonsuojelujärjestö ei saa yhtiöltä.”

Hannukainen Miningin lupaprosessi antaa tästä hyvän esimerkin. Yhtiö teetti vuonna 2017 Geologian tutkimuskeskuksen laitoksella koerikastuksen. Siihen liittyvästä koerikastusraportista on toimitettu julkisuuteen yhteenveto, mutta osa on kaivosyhtiön pyynnöstä salattu liikesalaisuuteen vedoten. Valvonta- ja lupaviranomaisella on oikeus nähdä raportti kokonaisuudessaan.

Ramm-Schmidtin ja Heiskasen mukaan koko koerikastusraportin tiedot tarvitaan, jotta voidaan arvioida, millaisia ympäristövaikutuksia kaivoshankkeella on Muonionjokeen. Myös Luonnonvarakeskus ja Metsähallitus ovat lausunnoissaan arvostelleet sitä, että olennainen dokumentti on salattu.

Hannukainen Mining on täydentänyt ympäristölupahakemustaan vuosina 2017 ja 2018. Tänä vuonna yhtiö täydentää lupaa jälleen. Päivitykseen menevät paitsi vesistövaikutukset myös yhteisvaikutusten arviointi Ruotsin puolella olevan Kaunis Ironin kaivoksen kanssa.

Uusi kaivos on ollut tuloillaan Kolariin jo neljätoista vuotta. Ennen Hannukainen Miningia asialla oli kaivosyhtiö Northland Mines, joka meni konkurssiin vuonna 2014. Seuraavana vuonna Hannukainen Mining osti konkurssipesältä hankkeeseen liittyvät oikeudet ja tutkimusmateriaalit.

”Voi kysyä, onko näin kauan kestävä epävarmuus kohtuullista alueen asukkaiden ja yritysten kannalta”, Luken Mikko Jokinen sanoo.

Päätös Hannukainen Miningin ympäristöluvasta tulee aikaisintaan ensi vuonna. Kaivosyhtiön uudet suunnitelmat voivat vaatia uusia kannanottoja viranomaisilta. Kuulemiskerta olisi jo kolmas.

Leif Ramm-Schmidt arvioi, että ely-keskuksen pitää jälleen antaa uusi Natura-lausunto. Koska yhtiön suunnitelmat muuttuvat, nykyinen lausunto on hänen mielestään pätemätön.

Kolarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Nordberg näkee eripuraisessa prosessissa pitkittymisestä huolimatta hyviäkin puolia.

”Kärkäs keskustelu on aiheuttanut sen, että kaivosyhtiö on joutunut selvittämään monia asioita. Esimerkiksi ksantaateista en tiennyt mitään aikaisemmin.”

Myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaikkonen-Tiensuu uskoo edelleen viranomaisprosessiin ja siihen, että ympäristölupa punnitaan tarkkaan.

”Jos ei voi luottaa viranomaisiin, niin keneen sitten?”

Toimittajat ovat saaneet artikkelia varten Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön apurahaa.