Talous

Kalifornia haastoi sähkö­tupakkaa valmistavan Juulin oikeuteen nikotiini­tuotteiden myymisestä nuorille, New York seurasi perässä päivää myöhemmin

Oikeuskanteen mukaan esimerkiksi nettikaupassa käytetyssä iän tarkistamiseen perustuvassa järjestelmässä oli aukkoja.

Kalifornian osavaltio haastoi maanantaina Yhdysvaltojen suurimman sähkötupakan tuottajan oikeuteen. Kalifornian mukaan sanfranciscolaisyritys Juul Labs on syyllistynyt ”systemaattiseen” ja ”valtavan suosittuun” kampanjaan houkutellakseen teini-ikäisiä tuotteidensa käyttäjiksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tiistaina New Yorkin osavaltio seurasi Kaliforniaa ja jätti oman haasteensa, uutistoimisto AFP kertoo.

Kalifornian osavaltion oikeusjuttu perustuu sisäiseen kirjeenvaihtoon ja muuhun näyttöön, jonka mukaan yritys ei olisi juuri tehnyt toimia estääkseen tuotteiden päätymisen alaikäisten asiakkaiden käsiin. Kaliforniassa sähkötupakkatuotteiden ikäraja on 21.

Sen mukaan esimerkiksi iän tarkistamiseen perustuvassa nettikaupan järjestelmässä oli aukkoja, joiden mukaan tuotteita oli muun muassa tilattu ja lähetetty keksittyjen nimien perusteella annettuihin osoitteisiin, esimerkiksi nimelle ”Beer Can” (kaljatölkki).

New Yorkin syyttää haasteessaan Juulia muun muassa kuluttajien harhaan johtamisessa siinä, että sen tuotteet olisivat turvallinen vaihtoehto tavalliselle tupakalle.

Kalifornian osavaltion mukaan asiassa on rikottu osavaltion lakeja perusteettoman mainonnan ja epäreilun kilpailun alueilla.

New Yorkissa osavaltion oikeusministeri Letitia James sanoi AFP:lle, ettei ole epäilystäkään, etteikö Juulin aggressiivinen mainonta olisi vaikuttanut yleiseen terveyskriisiin, joka on aiheuttanut riippuvuutta Juulin tuotteisiin New Yorkissa ja muualla Yhdysvalloissa.

Reuters kertoi jo aikaisemmin marraskuussa, että Juul olisi jättänyt reagoimatta todistusaineistoon, jonka perusteella sen tuotteet houkuttelivat teini-ikäisiä. Reutersin mukaan Juul ei esimerkiksi maininnut nikotiinia kuluttajamarkkinoinnissaan kovinkaan usein.

Juulin tiedottaja Austin Finan sanoi Reutersin mukaan, ettei yhtiö ollut vielä nähnyt kannetta. Hänen mukaansa yhtiö on sitoutunut taistelemaan sitä vastaan, etteivät alaikäiset käyttäisi tuotteita. Juul on vetänyt esimerkiksi nuorten keskuudessa tutkitusti suosittuja makutupakkatuotteitaan markkinoilta.

Pohjois-Carolinan osavaltio haastoi Juulin oikeuteen jo aiemmin tänä vuonna. Viranomaiset ovat tutkineet sen markkinointitoimia jo aikaisemmin, kertoo uutistoimisto AFP.

Nuorten sähkötupakan käyttö on kasvanut Yhdysvalloissa. Yli 27 prosenttia yhdysvaltalaislukiolaisista käytti sähkötupakkaa elokuussa, kertoi syyskuussa julkaistu kysely. Pari vuotta sitten vastaava lukema oli vain vajaat 12 prosenttia. Yli puolet sähkötupakan käyttäjistä kertoi viimeaikaisen tutkimuksen mukaan käyttävänsä pääasiassa nimenomaan Juulin tuotteita.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    4. 4

      Elon Muskin oikeuteen haastama sukeltaja kieltäytyy pyytämästä anteeksi, tyrmäsi Muskin avuntarjouksen alatyylisesti

    5. 5

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    6. 6

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    7. 7

      Yli viisikymmentä jääkarhua vaelsi venäläiskylään

    8. 8

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    9. 9

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    10. 10

      HS:n kysely Sdp:n puoluevaltuustolle osoittaa: Pääministerikisa on erittäin tiukka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää