Talous

Euroopan teknologiayhtiöt keräsivät ennätysmäärän rahoitusta – 92 prosenttia siitä meni yhtiöille, joiden perustajat ovat miehiä

Pääomasijoitusyhtiö Atomicon raportin mukaan 92 prosenttia investoinneista menee miesten perustamille teknologiayhtiöille.

Ennätysmäärä rahaa ja vanhat tutut huolet. Näin voi tiivistää Helsingissä torstaina Slushin avajaispäivänä julkaistua Euroopan teknologiaraporttia.

Brittiläisen pääomasijoitusyhtiö Atomicon laatiman raportin mukaan eurooppalaiset teknologiayritykset keräävät tänä vuonna yli 30 miljardin euron rahoituspotin. Vuosi sitten summa jäi noin 23 miljardiin euroon.

Kasvu on ollut poikkeuksellisen kiivasta varsinkin Pohjoismaissa, erityisesti Ruotsissa, jossa teknologiayritysten saamat investoinnit voivat nousta noin 2,7 miljardiin euroon.

Ruotsin kovien lukujen taustalla on muun muassa akkuvalmistaja Northvoltin tänä vuonna keräämä 850 miljoonan euron rahoitus uutta tehdasta varten.

Suomalaisten teknologiayhtiöiden Atomico uskoo keräävän tänä vuonna yhteensä noin 640 miljoonan euron investoinnit. Luvussa on kasvua edelliseen vuoteen 35 prosenttia.

”Suomi on selvästi kokoaan merkittävämpi, kun puhutaan teknologiayhtiöistä”, yksi raportin kirjoittajista, Atomicon Tom Wehmeier sanoo.

Wehmeierin mukaan Suomi ja muut pohjoismaat erottuvat myös edukseen tutkijoiden ja kehittäjien määrässä. Hänen mukaansa Suomessa startup-yrityksissä näkyy edelleen Nokian perintönä teknologioiden kehittäminen.

Yksittäisenä sijoituksena Suomessa erottui ohjelmistoyhtiö Relexin saama 175 miljoonaa euroa, jonka yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö TCV investoi yritykseen helmikuussa.

Relexin saama rahoitus oli koko Euroopassa kahdenkymmenen suurimman sijoituksen joukossa.

Wehmeier nostaa erikseen esiin ohjelmistorobotiikkaa kehittävän Robocorpin, joka kertoi marraskuun alussa keränneensä Piilaaksosta noin viiden miljoonan euron rahoituksen.

”Robocorpista kiinnostui Benchmark, joka on yksi menestyneimmistä sijoitusyhtiöstä.”



Wehmeierin mukaan Euroopan tilanne on jopa poikkeuksellisen hyvä. Nyt oli viides vuosi, kun Atomico on julkaissut raporttinsa.

”Euroopassa on nyt osaamista, riittävästi rahoitusta ja myös oikeanlainen asenne, kunnianhimoa ja uskallusta ottaa riskiä.”

Eurooppa häviää rahoituksen suuruudessa edelleen selvästi Yhdysvalloille ja Aasialle, mutta niissä kasvu on taantunut tai kääntynyt laskuun.

Wehmeier huomauttaa, että eurooppalaiset yhtiöt kelpaavat aikaisempaa paremmin amerikkalaisille sijoittajille. Yritysten saamasta rahoituksesta 19 prosenttia oli peräisin sijoittajilta Yhdysvalloista.

Täydellistä teknologiayhtiöiden ja pääomasijoittajien toiminta ei kuitenkaan ole. Vuosi sitten Atomico arvioi, että peräti 93 prosenttia rahoituksesta meni yhtiöille, joiden kaikki perustajat olivat miehiä.

”Ympäristö ei muutu tarpeeksi nopeasti”, tuolloin sanoi Atomicon perustaja ja toimitusjohtaja Niklas Zennström, joka tunnetaan yhtenä nettipuheluyhtiö Skypen perustajista.

Tänä vuonna 92 prosenttia rahoituksesta on mennyt yhtiöille, joiden perustajien joukossa on pelkästään miehiä.

”Osa ihmisistä on entistä valmiimpia tekemään töitä monimuotoisuuden ja diversiteetin eteen. Toisaalta aktiivisia ovat lähinnä naiset ja johonkin muuhun vähemmistöön kuuluvat ihmiset”, Wehmeier sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    2. 2

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    3. 3

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    4. 4

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    6. 6

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    7. 7

      Vangittu ruotsalainen Isis-taistelija kertoo videolla arjestaan syyrialaisessa vankilassa

    8. 8

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    9. 9

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    10. 10

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    10. 10

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää