Talous

Telia Finlandin toimitusjohtaja siirtyy Norjaan

Toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan aloittaa joulukuussa Telia Norwayn toimitusjohtajana. Suomen yhtiölle ryhdytään etsimään uutta toimitusjohtajaa välittömästi.

Teleoperaattori Telia Finlandin johto on vaihtumassa. Nykyinen toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan siirtyy joulukuussa yhtiön norjalaiseen sisaryhtiöön ja aloittaa Telia Norwayn toimitusjohtajana.

Vellan korvaa tehtävässä Abraham Fossin.

Telia Finlandia Vellan ehti johtaa kolme vuotta, ja hänen kaudellaan yhtiö laajeni yritysostojen kautta. Lisäksi Telia investoi urheilusisältöihin hankkimalla kotimaisen jääkiekkoliigan televisio-oikeudet ja panostamalla elektroniseen urheiluun.

Suomessa toimivalle yhtiölle ryhdytään etsimään uutta toimitusjohtajaa välittömästi. Siirtymäkaudella väliaikaisen toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa lakiasiain- ja konsernitoimintojen johtaja Jonas Bengtsson.

Päivittäisestä johtamisesta vastaa siirtymäaikana Telia Finlandin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Heli Partanen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksi maailman etsityimmistä taideteoksista löytyi samasta galleriasta, josta se katosi 23 vuotta sitten

    3. 3

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    4. 4

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    5. 5

      Suomiräpin vaikuttavin riimi on valittu – Sen kirjoittanut Avain kertoo, miltä suosio tuntuu ja miksi hänen kappaleensa on äänestyksen ykkönen

    6. 6

      Sanna Marinin saama huomio teki hänestä politiikan supertähden – mutta auttaako metallifunk pelastamaan Sdp:n?

      Tilaajille
    7. 7

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    8. 8

      Mark Sallmen on Pietarsaaressa asuva pappi ja homo, joka ei uskalla enää mennä kirkkoon

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi mainittu, pienellä kuin kärpäsenkakka

    10. 10

      Elena Vikström kuuli rapinaa ja sohvatuolissa odotti liito-orava – vaarantuneet jyrsijät tunkevat toistuvasti asuntoihin Tapiolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    3. 3

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    4. 4

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    5. 5

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    6. 6

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    7. 7

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    8. 8

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    9. 9

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    10. 10

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    6. 6

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    7. 7

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    8. 8

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    9. 9

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää