Talous

Marimekon suuromistaja Mika Ihamuotila myi miljoonilla yhtiön osakkeita – Aikoo käyttää rahat startup-yrityksiin

Ihamuotila kertoo käyttävänsä kaupoista saamansa varat suomalaisten start-up-yhtiöiden sekä kasvuyhtiöiden rahoittamiseen ja tukemiseen.

Tekstiiliyhtiö Marimekko ilmoittaa, että yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja Mika Ihamuotila on myynyt 280 000 osaketta. Kaupan arvo on noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Kaupan seurauksena Ihamuotilan omistusosuus Marimekosta supistuu 12,5 prosenttiin.

”Useat kansainväliset sijoittajat ovat jo pitkään ilmoittaneet minulle, että Marimekko olisi houkuttelevampi sijoituskohde, jos osakkeista suurempi osa olisi vapaan kaupankäynnin kohteena. Mielestäni ratkaisuni myydä osakkeita on yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etujen mukaista”, Ihamuotila sanoo.

Hän kertoo myyneensä osakkeittaan pörssissä kansainvälisen investointipankin välityksellä pääasiassa suurille institutionaalisille sijoittajille. Institutionaalisia sijoittajia ovat pääasiassa eläke- ja vakuutusyhtiöt, pankit ja sijoitusrahastot.

Ihamuotila kertoo olevansa edelleen sitoutunut Marimekkoon sekä omistajana että hallituksen puheenjohtajana ja aikoo tukea yhtiön kansainvälistymistä ja kasvua jatkossakin.

”Maksan kaupoistani verot Suomeen ja aion käyttää osakkeiden myynnistä saamani tulot suomalaisten startup-yhtiöiden sekä kasvuyhtiöiden rahoittamiseen ja tukemiseen.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    3. 3

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    4. 4

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    5. 5

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    6. 6

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    7. 7

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    8. 8

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    9. 9

      HS-analyysi: Britannia valitsi brexitin ja ”Boriksen”, ja selkeä päätös voi olla helpotus muulle EU:lle

    10. 10

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    3. 3

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    10. 10

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää