Talous

Verkkokauppaan tulee uusia maksuja: HS listaa, mitkä asiat muuttuvat kuluttajan näkökulmasta

Kiinan kilpailuetua kansainvälisessä verkkokaupassa tasataan uusilla maksuilla. Ensimmäiset niistä tulevat voimaan jo tammikuussa.

Verkkokaupan suosio kiihtyy jatkuvasti. Postin teettämän tutkimuksen mukaan lähes viidennes suomalaisista arvioi ostavansa kaiken tai lähes kaiken verkosta jo vuonna 2025.

Verkkokaupan mahtimaa Kiina pitää ykköspaikkaa suomalaisten ostoksissa. Kiinalaisten tuotteiden osuus kaikista ulkomaisista verkko-ostoksista on yli puolet. Kiinasta tilataan paljon halpaa pikkutavaraa, koska maa nauttii kilpailuetua kansainvälisessä verkkokaupassa.



Kiina-lähetykset ovat olleet murheenkryyni sekä kotimaiselle kaupalle että Postille. Kilpailutilanteen tasaamiseksi on rukattu muutoksia, joista osa tulee voimaan lähiaikoina. HS kokosi muutosten vaikutukset kuluttajalle.

EU:n ulkopuolelta tilaaminen kallistuu

Verkkokauppaan on tulossa joukko muutoksia, jotka nostavat tilausten hintaa EU-alueen ulkopuolelta. Maksujen tarkoitus on tuoda hintoja samalle tasolle EU-maista tilattujen tuotteiden kanssa.

Yksi ongelma Kiinan-kaupassa on ollut se, että maa lukeutuu maailmankaupassa kehitysmaaksi. Tästä syystä Kiinasta tulevien lähetysten päätemaksut ovat olleet kehittyneitä maita matalammat, mikä on antanut kiinalaisille tuotteille kilpailuedun.

Päätemaksut ovat korvauksia, jonka lähettävän maan operaattori joutuu maksamaan kohdemaan operaattorille kustannuksista, joita kohdemaassa aiheutuu lähetysten vastaanottamisesta. Päätemaksuja maksetaan kaikista valtioiden rajat ylittävistä postilähetyksistä, ja niiden suuruus vaihtelee lähtömaan mukaan.

Syyskuussa Maailman postiliitto (UPU) päätti, että jäsenmaat saavat ensi vuodesta alkaen päättää päätemaksujen suuruuden itse. Hintoja saa nostaa vaiheistetusti vuosien 2020–2025 aikana. Muutos nostaa Postin mukaan Kiinasta tulevien lähetysten hintoja muutamalla kymmenellä sentillä.

”Päätemaksut ovat tyypillisesti suoraan tuotteen hinnassa, ja verkkokaupat saavat itse päättää, perivätkö ne maksun kuluttajalta vai eivät”, sanoo Postin kansainvälisen verkkokaupan palveluiden johtaja Sami Finne.

Toinen muutos on uusi käsittelymaksu yli 22 euron lähetyksiin eli tulliselvitettäviin lähetyksiin. Maksun suuruus on 2,90 euroa, ja se koskee EU:n veroalueen ulkopuolelta tulevia lähetyksiä. Maksu on korvaus Postille lähetysten käsittelystä, ilmoitusmenettelystä ja varastoinnista, ja se tulee voimaan 31. tammikuuta 2020.

Asiakas saa tulliselvitettävästä tavaralähetyksestä saapumisilmoituksen tai sähköisen ilmoituksen Omaposti-palveluun, jossa opastetaan suorittamaan maksu pankkikortilla postin verkkosivun kautta. Lähetyksen verot ja käsittelymaksu tulee maksaa 20 päivän kuluessa lähetyksen saapumispäivästä. Kun maksut on suoritettu, Posti toimittaa lähetyksen vastaanottajalle. Tullaamaton lähetys palautetaan lähettäjälle.

Yksi murheenkryyni suomalaisille verkkokauppatoimijoille on ollut EU-alueen ulkopuolelta tilattujen tuotteiden verovapaus. Nykyisin EU:n ulkopuolelta voi tilata alle 22 euron lähetyksiä verovapaasti.

Vuoden 2021 alusta verovapaus poistuu ja tuotteille tulee normaali arvonlisävero (alv), joka useimpien tuotteiden kohdalla on 24 prosenttia.

Posti pyrkii jouduttamaan tilauksia

Tammikuun lopusta lähtien tavaroiden tullauksen voi antaa Postin hoidettavaksi Omaposti-palvelussa. Palvelun tarkoitus on nopeuttaa lähetyksen saapumista perille.

Asiakas voi Omapostissa valtuuttaa Postin hoitamaan tullauksen ja alv:n maksamisen, jolloin maksut lähtevät suoraan asiakkaan kortilta siinä vaiheessa, kun lähetys on saapunut Suomeen. Palvelu on asiakkaalle taloudellisesti kannattava, sillä se korvaa 2,90 euron käsittelymaksun. Palvelun hinta on 90 senttiä lähetystä kohden, ja se on alkuvaiheessa voimassa 22–150 euron ostoksille.

Alkuvaiheessa tullauspalvelu on käytössä ainoastaan Kiinasta saapuville tuotteille. Nykyisin suurin osa Kiinasta tulevista lähetyksistä on kuitenkin alle 22 euron suuruisia, eli niitä ei koske käsittelymaksu eikä vielä vuoteen myöskään arvonlisävero.

Sami Finne kertoo, että lähetyksiä pyritään jouduttamaan myös eri maiden postien tiivistyvällä yhteistyöllä.

”Tällä hetkellä kehitetään yhteiseurooppalaista ratkaisua, jonka myötä vähäarvoisten lähetysten tullaus digitalisoituu tulevaisuudessa kokonaan. Silloin asiakkaalle ei välttämättä tulisi erillisiä maksuja.”

Finnen mukaan Postin tavoite on myös se, että tulevaisuudessa alle 22 euron ostosten alv:n voisi maksaa suoraan siihen verkkokauppaan, josta tavaran ostaa, eikä erillistä tullausilmoitusta tarvitsisi tehdä. Tämä edellyttää muutoksia tullauskäytäntöihin.

Kiinalaisten tavaroiden kuluttajansuoja ei parane

Johtava asiantuntija Janne Koivisto Kaupan liitosta kertoo, että EU:ssa on päätetty useista uusista tiukennuksista kuluttajansuojaan. Yritykset voivat tulevaisuudessa saada esimerkiksi sakkorangaistuksia kuluttajarikkomuksista. Tähän saakka Suomessa on ollut käytössä uhkasakkomenettely.

Koiviston mukaan tiukennukset eivät kuitenkaan tosiasiallisesti paranna kuluttajan asemaa kovin paljon, koska ne koskevat vain EU-alueelta tilattavia tuotteita.

EU:n valvontaviranomaisten toimivalta ei ulotu unionin ulkopuolelle, joten Kiinasta ja muualta maailmasta tulevat tavarat jäävät tiukennusten ulkopuolelle. Niitä eivät koske esimerkiksi virhevastuu tai EU:n sisäiset tuotevaatimukset, kuten esimerkiksi kemikaalipitoisuuksia tai sähköturvallisuutta koskevat vaatimukset.

”Meillä on jo nyt kuluttajansuoja erittäin korkealla tasolla. Se, että unionissa tai varsinkin Suomessa säädetään kiristyvää lainsäädäntöä, ei ole oikea tie. Pitäisi miettiä, miten juuri EU:n ulkopuolelta tulevien toimijoiden vastuuta ja valvontaa voidaan parantaa”, Koivisto sanoo.

Koiviston mukaan ongelma on se, että nykylainsäädäntö ei tunnista verkkoalustojen roolia. Alustat eivät omista tai myy tuotteita eivätkä ole niiden maahantuojia: ne vain välittävät kaupan kuluttajan ja alustalla tuotteita myyvän elinkeinonharjoittajan välillä. Nykylainsäädännössä vastuu tuoteturvallisuudesta ja kuluttajansuojasta on vain valmistajalla, jakelijalla tai maahantuojalla.

”Verkkoalustat pitäisi saada vastuullisiksi toimijoiksi. Suurin osa isoista toimijoista, kuten Amazon, Wish tai Aliexpress, toimivat EU-markkinoilla. EU on niin valtava kuluttajamarkkina, että näillä alustoilla olisi varmasti intressi noudattaa lainsäädäntöä”, Koivisto sanoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Tästä on kyse

Verkkokauppaan tulee uusia maksuja


 Voimaan 1.1.2020: Päätemaksujen korotukset nostavat Kiinasta tulevien lähetysten hintoja muutamilla kymmenillä senteillä.

 Voimaan 31.1.2020: Käsittelymaksu 2,90 euroa yli 22 euron lähetyksille, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. Omaposti-palvelussa tullauksen voi antaa Postin hoidettavaksi. Hinta 90 senttiä, korvaa 2,90 euron käsittelymaksun.

 Voimaan 1.1.2021: Arvonlisävero EU:n ulkopuolelta tuleville alle 22 euron lähetyksille.

 EU:n ulkopuolisten lähetysten kuluttajansuoja ei parane.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    2. 2

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Likaisista nettitempuista tuli Britannian vaaleissa uusi normaali

    5. 5

      Tyttö auttoi poliisia ottamaan kiinni lasten hyväksikäyttäjän: 42-vuotias mies tuomittiin vankeuteen

    6. 6

      Töölönlahti näyttäisi aivan erilaiselta, jos arkkitehdin vanha visio Eduskuntatalon ympäristöstä olisi otettu tosissaan

    7. 7

      Pasilaan suunnitellut tornit venyvät: korkeimpaan torniin yli 50 kerrosta ja 200 metriä korkeutta

    8. 8

      HS-analyysi: Venäjä jatkaa pelottelun ja alistamisen tiellä – Tuoreen tutkimuksen päätelmät ovat suora­viivaisia ja naapurien kannalta levottomuutta herättäviä

    9. 9

      Pouttu valittaa kasviliha-termin kieltämisestä hallinto-oikeuteen – yhtiön käräytti kilpailija

    10. 10

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    4. 4

      Rajusta työpaikka­kiusaamisesta syytetty Helsingin korkea johtaja tuomittiin työturvallisuus­rikoksesta – Helsingin kaupungille sakot asian katsomisesta sormien läpi

    5. 5

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    8. 8

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

    10. 10

      Pohjanmaan kokoomusnaiset kirjoittaa naisvaltaisesta ”huulipunahallituksesta” – Vikman: Ei edusta kokoomusnaisten kantaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää