Talous

Nokian hallituksen johtoon nouseva Sari Baldauf on liike-elämän supertähti – ura ei ole silti ollut pelkkää juhlaa

Baldauf veti vuosina 1998–2005 Nokian verkkoliiketoimintaa eli juuri sitä osaa yhtiöstä, joka nykyään on jäljellä.

Nokian hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nouseva Sari Baldauf ei ole viime vuosina ollut erityisemmin julkisuuden valokeilassa. Monet ovat saattaneet jopa unohtaa, millainen supertähti Baldauf oli Suomen ja koko Euroopan liike-elämässä 2000-luvun taitteen molemmin puolin.

Baldauf tuli kuuluisaksi Nokian nousukauden keskeisistä johtajista koostuneen ”Dream Teamin” eli unelmajoukkueen ainoana naisjäsenenä. Elettiin aikaa, jolloin pörssiyhtiöiden johtoportaat olivat selvästi nykyistä miesvoittoisempia.

Vuonna 2004 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kyselyssä asiantuntijaraati nosti Baldaufin Suomen toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi silloisen tasavallan presidentin Tarja Halosen jälkeen.

Samana vuonna arvostettu talouslehti Financial Times nosti listauksessaan Baldaufin Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi liikenaiseksi. Muutenkin Baldauf oli 1990-luvun lopulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle vakionimi Euroopan menestyneimpien naisjohtajien listoilla.

Baldauf toimi johtajauransa huipulla Nokian verkkoliiketoimintojen toimitusjohtajana ja koko yhtiön varatoimitusjohtajana. Nykyään Nokia on yrityskauppojen seurauksena keskittynyt nimenomaan verkkoliiketoimintaan. Baldauf siis tuntee alan kuin omat taskunsa.

Baldaufin aikana verkkoliiketoiminnassa eli silloisessa Nokia Networksissa työskenteli yli 15 000 ihmistä ja sen liikevaihto nousi yli kuuteen miljardiin euroon. Nykyään Nokialla on työntekijöitä noin 100 000 ja sen liikevaihto on paisunut Alcatel-Lucent-yrityskaupan myötä yli 22 miljardiin euroon.

Baldauf kertoi lähtevänsä Nokiasta joulukuussa 2004. Vain runsasta viikkoa aikaisemmin Nokian toinen huippujohtaja Matti Alahuhta oli kertonut omasta lähdöstään. Nokian suuruuden aikaa jatkui Alahuhdan ja Baldaufin lähdön jälkeen vielä kymmenisen vuotta.

Baldaufin ura Nokiassa ei ollut pelkkää juhlaa. Hän veti verkkoliiketoimintojen suuria irtisanomisia 1990-luvun lopulla it-kuplan puhkeamisen jälkeen. Nuo irtisanomiset jättivät kipeän jäljen monille Suomen paikkakunnille.

Baldaufin lähtöä edeltäneinä vuosina verkkoliiketoiminta oli sujunut heikosti ja tehnyt jopa tuntuvia tappioita.

Nokiasta erottuaan Baldauf on toiminut useiden suomalaisten ja kansainvälisten yhtiöiden hallituksissa ja hallintoneuvostoissa. Hänen yhtiöihinsä ovat lukeutuneet muun muassa Daimler, Deutsche Telecom, Hewlett-Packard, Sanoma, Capman, F-Secure ja Fortum, jonka hallituksen puheenjohtaja Baldauf toimi viime vuoteen saakka.

Baldauf on myös Aalto-yliopiston hallituksen jäsen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Sari Baldauf


 Syntynyt elokuussa 1955.

 Nokian johtokunnan jäsen vuosina 1994–2005, joista verkkoliiketoimintojen johtaja 1998–2005. Toimi myös yhtiön varatoimitusjohtajana.

 Tekniikan kunniatohtori Teknillisestä korkeakoulusta ja kauppatieteiden kunniatohtori Turun kauppakorkeakoulusta.

 Toiminut myös kulttuuri- ja avustusjärjestöjen hallituksissa.

 Nokian hallituksen jäsen vuodesta 2018.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Pormestari Jan Vapaavuori kritisoi yleisurheilu­väen suhtautumista uusittuun Olympiastadioniin

    4. 4

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    5. 5

      Kotka yritti pyydystää mustekalan Kanadassa – video näyttää, kuinka kotka ja mustekala kelluivat vyyhtinä vedessä

    6. 6

      ”Välillä tuntuu siltä, että täällä kaikki on mahdotonta”, sanoo entinen juoksija Wilson Kirwa, jonka kahvibisnes on ollut tuskien taival

    7. 7

      Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

    8. 8

      Pohjois-Korea kertoi jälleen tehneensä kokeen, jonka arvellaan liittyvän ohjuksiin – Maa uhkaa Yhdysvaltoja ”joululahjalla”, jos se ei kevennä pakotteitaan

    9. 9

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    6. 6

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    7. 7

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    10. 10

      Gabriel-ohjuksen salaisuuden verho raottuu: Merivoimat julkaisi erittäin harvinaisen kuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää