Talous

Yhdysvalloissa Uberin kyydeissä tapahtui viime vuonna tuhansia ahdistelutapauksia ja yhdeksän surmaa

Valtaosa raiskauksen uhriksi joutuneista oli matkustajia.

Kyytipalvelu Uberille ilmoitettiin viime vuonna yli 3 000 ahdistelutapauksesta sen kyytien yhteydessä Yhdysvalloissa. Yhtiö julkaisi torstaina ensimmäistä kertaa turvallisuusraportin vuosilta 2017 ja 2018.

Vuonna 2018 yhtiö sai tiedon 3 045 ahdistelutapauksesta, joukossa 235 raiskausta. Kyytien yhteydessä myös surmattiin yhdeksän ihmistä, ja 58 kuoli liikenneonnettomuuksissa. Vuonna 2017 ahdistelutapauksia oli 2 936.

Uberin luvuissa on mukana sekä kuljettajien että matkustajien kohtaama ahdistelu. Raiskauksen uhriksi joutuneista 92 prosenttia oli matkustajia, mutta lievemmät tapaukset jakautuivat suunnilleen tasan kuljettajien ja matkustajien kesken.

Uberin raportti koski vain Yhdysvaltoja. Yhtiö tarjoaa palvelujaan myös yli 60 muussa maassa, ja esimerkiksi Brasiliassa ja Intiassa uutiset Uber-matkustajien joutumisesta rikoksen uhriksi ovat tavanomaisia.

Uber julkaisi turvallisuuslukuja ensimmäistä kertaa ja teki sen vapaaehtoisesti. Kyytipalvelut ovat saaneet kritiikkiä lepsusta suhtautumisesta turvallisuuteen, ja niitä on patisteltu panostamaan asiaan enemmän. Uber onkin kolminkertaistanut turvallisuustiiminsä koon 300 henkeen viimeisen kahden vuoden aikana.

Uber painottaa, että 99,9 prosenttia sen kyydeistä on turvallisia. Yhtiö välitti Yhdysvalloissa viime vuonna yhteensä 1,3 miljardia kyytiä.

Yhtiön johto pitää nyt julkaistuja lukuja silti valitettavina.

”Luvut ovat hälyttäviä ja niitä on vaikea sulattaa. Ne kertovat, että Uber heijastelee sitä yhteiskuntaa jota se palvelee”, Uberin lakijohtaja Tony West sanoi The New York Timesin mukaan.

Kun kyytipalvelut aloittivat taannoin toimintansa, oli melkein kenen tahansa mahdollista päästä kuljettajaksi. Nyt vaatimuksia on kiristetty, ja Uber esimerkiksi käyttää teknologiaa tarkistaakseen automaattisesti kuljettajien rikosrekisterit ja ajotilastot. Uberin mukaan se on vuodesta 2018 lähtien perunut Yhdysvalloissa 40 000 kuljettajan luvan automaattitarkistusten takia.

Kyytipalvelut ovat olleet viime aikoina taloudellisissa vaikeuksissa. Uber kertoi hiljattain tehneensä kolmannella vuosineljänneksellä 1,2 miljardin dollarin tappiot.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    2. 2

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    3. 3

      Lasten äänet sekoittuivat ”avokonttorissa” – Tuliterä koulu tavoitteli uudenlaista ihannetta, rakentaa nyt väliseinät

    4. 4

      HS-analyysi: Kone menetti vuosia odotetun jätti­kaupan – Nämä syyt luultavasti aiheuttivat yllätys­ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi sai uuden Michelin-tähtiravintolan – suora lähetys käynnissä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltalaiset risteily­matkustajat suuttuivat evakuoimisestaan virus­karanteenista Japanista

    5. 5

      Sars-selviytyjä kertoo, miten nyt välttelee koronavirusta – Alex Lamilla on ainakin kymmenen käytännön keinoa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää