Talous

Sivusto: Tietokone- ja konsolipeli­ketju Gamestop sulkee myymälänsä Suomessa

Ketjulla on Suomessa 17 myymälää ympäri maata.

Maailman suurin tietokone- ja konsolipelejä myyvä ketjuliike Gamestop sulkee myymälänsä Suomessa. Asiasta kertoo peliteollisuudesta kirjoittava verkkosivusto Games industry.

Games industryn mukaan yhtiö lopettaa toimintansa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomessa ketjun myymälöitä on 17 ympäri maata. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on seitsemän myymälää. Yhtiön mukaan toiminta Pohjoismaissa loppuu vuoden 2020 loppuun mennessä.

Maailmanlaajuisesti yhtiö on sulkenut tänä vuonna jo 140 myymälää, ja vuoden loppuun mennessä suljetaan vielä 250–300 myymälää.

HS kertoi Gamestopin vaikeuksista marraskuun alussa.

Gamestop teki viime vuonna liiketappiota yli 600 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen myynnit ovat laskeneet entisestään.

Gamestopin liiketoiminta on perustunut pitkälti fyysisten pelien myyntiin ja käytettyjen pelien vaihtokauppaan. Alan voimakas digitalisoituminen ja pelimyynnin siirtyminen verkkoon on ajanut yhtiön vaikeaan tilanteeseen.

Gamestop on yhdysvaltalainen, vuonna 1984 perustettu yritys, jonka pääkonttori on Texasissa. Sillä on lähes 6  000 myymälää ympäri maailmaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi koronavirusepäily Suomessa: Kiinan Wuhanista tullut potilas eristettiin Lapin keskussairaalassa

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    4. 4

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    5. 5

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – kartta näyttää ehdotetut rajat

    7. 7

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    8. 8

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    9. 9

      Karibianmerellä voimakas maanjäristys, tsunamivaroitus peruttiin

    10. 10

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    7. 7

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Kobe Bryantin raiskauskohusta muistuttanut toimittaja hyllytettiin tehtävistään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää