Talous

Yhdysvaltojen keskuspankki vihjaa ohjauskoron pysyvän ennallaan ensi vuonna

Avomarkkinakomitean päätös oli yksimielinen.

Yhdysvaltojen keskuspankin avomarkkinakomitea päätti ekonomistien ennakkoarvioiden mukaisesti pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Se tarkoittaa, että ohjauskorko pysyy 1,50–1,75 prosentin vaihteluvälissä.

Avomarkkinakomitean päätös oli yksimielinen. Se perustelee päätöstään sillä, että työmarkkinat ovat edelleen vahvat ja talouskasvu on kohtalaisen hyvää.

”Avomarkkinakomitea arvioi, että rahapolitiikan nykyinen mitoitus on tarkoituksenmukainen talouskasvun, vahvojen työmarkkinoiden ja kahden prosentin symmetrisen hintavakaustavoitteen kannalta”, lausunnossa sanotaan.

Laajasti ennakoitu päätös pitää ohjauskorko ennallaan ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia arvopaperimarkkinoilla.

Sen sijaan pienehkönä yllätyksenä voi pitää sitä, että avomarkkinakomiteaa vihjasi rahapolitiikan pysyvän ennallaan ensi vuonna. Tänä vuonna sitä on kevennetty kolmesti pääosin siltä varalta, että kauppasota alkaisi vahingoittaa Yhdysvaltojen taloutta.

Keskuspankki piti ennallaan myös arvionsa talouskasvusta. Ennusteen mukaan Yhdysvaltojen talous kasvaa tänä vuonna 2,2 prosenttia, 2,0 prosenttia ensi vuonna ja 1,9 prosenttia vuonna 2021.

Verraten valoisasta ennusteesta huolimatta avomarkkinakomitea huomauttaa lausunnossaan, että yritysten investoinnit ja vienti ovat kehittyneet heikosti.

Yritysten heikkoihin investointeihin on todennäköisesti on vaikuttanut Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota, joka on aiheuttanut maailmantalouteen laaja-alaista epävarmuutta.

Inflaatiovauhdin keskuspankki arvioi olevan tänä vuonna 1,5 prosenttia, ensi vuonna 1,9 prosenttia ja 2,0 prosenttia vuonna 2022. Keskuspankin tavoitteena on, että inflaatiovauhti olisi kaksi prosenttia.

Työttömyysaste on ennusteen mukaan tänä vuonna 3,6 prosenttia, ensi vuonna 3,5 prosenttia ja 3,6 prosenttia vuonna 2022.

Päätös pitää rahapolitiikkaa ennallaan on myös merkki siitä, että keskuspankki pitää tiukasti kiinni itsenäisyydestään.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on moittinut nimittämäänsä pääjohtaja Jerome Powellia ankarasti siitä, että keskuspankki ei ole keventänyt rahapolitiikkaa nykyistä enemmän.

Tosin presidentillä ei ole toimivaltaa puuttua rahapolitiikkaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isisin ”kalifaatti” on kaadettu ja sotilaat viruvat vankilassa, mutta Irakin luolissa lymyilee yhä taistelijoita – HS vieraili vuorella, josta kurdisotilaat tarkkailevat Isisin nukkuvia soluja

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    5. 5

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    7. 7

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    8. 8

      Harry ja Meghan perustivat oman tuotemerkin – Kuinka arvokas on hovin jättävien kuninkaallisten brändi?

    9. 9

      Neljän auton ketjukolari Hämeenlinnanväylällä Helsingissä

    10. 10

      Kiira Korpi moittii urheilujärjestelmää tuoreessa julkaisussa: ”Tavoitteena on siivota pois tieltä lapset ja nuoret, jotka hajoavat leivontakoneessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    9. 9

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää