Talous

Vesitasokin lentää nyt sähköllä – maailman ensimmäinen täysin sähköinen kaupallinen lentokone teki ensilentonsa Kanadassa

Kanadalaisyhtiö aloittamassa matkustajaliikenteen sähkökoneilla vuonna 2022.

rac
Liikennevälineet sähköistyvät nyt myös taivaalla.

Kanadassa juhlittiin, kun maailman ensimmäinen täysin sähkökäyttöinen kaupallinen lentokone, kuusipaikkainen vesitaso teki onnistuneen, noin 15 minuuttia kestäneen ensilentonsa Vancouverissa.

Sähkökäyttöisten lentokoneiden etuna on päästöjen vähäisyys sekä lentämisen edullisuus. Sen sijaan akkuteknologia rajoittaa vielä sähköllä lentämisen laajuutta: esimerkiksi testatun vesitason litium-akuilla voi taittaa vain noin 160 kilometrin matkan.

”Tämä todistaa sen, että täysin sähköinen lentoliikenne on kaupallisesti mahdollista”, sanoo konetta kehittäneen Magnix-yhtiön toimitusjohtaja Roei Ganzarski uutistoimisto Reutersin mukaan.

Amerikkalainen Magnix on kehittänyt sähkökonetta yhdessä kanadalaisen Harbour Air -lentoyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että kaikki yhtiön lentolaivueen reilut 40 konetta sähköistetään ja niillä aloitetaan liikennöinti vuonna 2022. Harbour Air lennättää vuosittain noin puoli miljoonaa matkustajaa lähialueille.

”Tämä on sähköisen lentoliikenteen aikakauden alku”, Ganzarski sanoi.

Sähköinen vesitaso rakennettiin vanhan DHC-2 de Havilland Beaver -koneen runkoon. Koelentäjänä toimi Harbour Airin toimitusjohtaja Greg McDougall.

”Se oli kuin olisi lentänyt Beaveria, mutta sähköisillä steroideilla. Itse asiassa minun täytyi hieman toppuutella tehoja”, McDougall sanoi.

McDougallin mukaan Harbour Air tulee säästämään polttoainekustannusten lisäksi miljoonia huoltokustannuksissa, koska sähkömoottorit tarvitsevat polttomoottoreita huomattavasti vähemmän huoltotoimia.

Nyt Harbour Airin on testattava sähkökoneiden turvallisuutta ja saatava tarvittavat luvat viranomaisilta. Kanadan liikenneministeri kertoi toimittajille toivovansa, että kaikki menee nyt hyvin.

”Tämä saattaa johtaa nykyistä ympäristöystävällisempään lentoliikenteeseen”, liikenneministeri Marc Garneau sanoi lehdistötilaisuudessa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    2. 2

      Uusi koronavirusepäily Suomessa: Kiinan Wuhanista tullut potilas eristettiin Lapin keskussairaalassa

    3. 3

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – kartta näyttää ehdotetut rajat

    4. 4

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    5. 5

      Karibianmerellä voimakas maanjäristys, tsunamivaroitus peruttiin

    6. 6

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    7. 7

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    9. 9

      Trumpin puolustus päätti oman osuutensa virkarikos­oikeudenkäynnissä, entisen turvallisuusneuvonantajan kutsuminen todistamaan näyttää entistä todennäköisemmältä

    10. 10

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    7. 7

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää