Talous

Euroopan keskuspankki heikentää arviotaan ensi vuoden talouskasvusta

Päätös pitää ohjauskorot ennallaan vastaa ekonomistien ja sijoittajien ennakko-odotuksia.

Euroopan keskuspankki heikentää hieman arviotaan euroalueen ensi vuoden talouskasvusta, ilmoitti pääjohtaja Christine Lagarde lehdistötilaisuudessa.

Uuden ennusteen mukaan euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 1,2 prosenttia, ensi vuonna 1,1 prosenttia ja 1,4 prosenttia vuonna 2021. Se tarkoittaa, että kuluvan vuoden osalta ennuste 0,1 prosenttia parempi kuin syyskuussa laaditussa ennusteessa, mutta 0,1 prosenttiyksikköä heikompi ensi vuoden osalta.

Pääjohtaja Lagarde painotti, että eurovaltioilla, joilla on finanssipoliittista liikkumavara pitäisi myös käyttää sitä. Toisin sanoen aloittaa finanssipoliittinen elvytys talouskasvun vauhdittamiseksi. Pääjohtajan mielestä valtioissa, joissa on suuri julkinen velka, pitäisi aloittaa rakenteelliset uudistukset.

”Jotta rahapoliittisista toimistamme saataisiin täysi hyöty, muiden politiikan alojen on osallistuttava määrätietoisemmin pitkän aikavälin talouskasvun mahdollisuuksien parantamiseen, tukemalla kokonaiskysyntää nykyisessä tilanteessa ja vähentämällä haavoittuvuuksia”, pääjohtaja Lagarde sanoi lehdistötilaisuudessa.

Inflaatiovauhdin keskuspankki arvioi olevan ensi vuonna 1,1 prosenttia ja 1,4 prosenttia vuonna 2021. Se tarkoittaisi, että inflaatiovauhti on vielä pitkään verraten kaukana keskuspankin hintavakaustavoitteesta, jonka mukaan inflaatiovauhdin pitäisi olla hieman alle kaksi prosenttia keskipitkällä aikavälillä.

Aikaisemmin torstaina keskuspankin neuvosto pitää ohjauskorkonsa ennakkoarvioiden mukaisesti ennallaan.

Se tarkoittaa, että perusrahoitusoperaatioiden korko on edelleen 0,00 prosenttia, maksuvalmiusluoton korko 0,25 prosenttia ja pankkien talletuskorko –0,50 prosenttia. Etenkin perusrahoitusoperaatioiden korko vaikuttaa monien suomalaisten kotitalouksien asuntolainojen hoitokustannuksiin.

Neuvosto arvioi ohjauskorkojen pysyvän nykyisellä tai matalammalla tasolla siihen saakka, kunnes inflaationäkymät palautuvat vankasti riittävän lähelle hieman alle kahta prosenttia. Keskuspankki myös jatkaa arvopapereiden osto-ohjelmaa, jonka se aloitti marraskuun alussa.

Marraskuun alusta lähtien keskuspankki alkoi ostaa markkinoilta arvopapereita kuukausittain 20 miljardilla eurolla lisätäkseen rahan tarjontaa. Rahan tarjonnan lisäämisen tarkoitus on kannustaa pankkeja lisäämään lainanantoa yrityksille ja kotitalouksille, jotta ne lisäisivät investointejaan ja kulutustaan.

Keskuspankki ei ole asettanut täsmällistä määräaikaa sille, milloin arvopapereiden ostot lakkautetaan. Tarkoituksena on jatkaa tätä rahapoliittista elvytystä siihen saakka, kunnes sen vaikutukset reaalitalouteen ovat vahvistuneet riittävästi eli talouskasvu on voimistunut ja inflaatiovauhti kiihtynyt lähelle kahta prosenttia.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    2. 2

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – Palestiinalaisten presidentti Abbas kommentoi suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    4. 4

      Neljävuotiaan pojan Espoossa kadottaneet lastenhoitajat saivat rikostuomiot

    5. 5

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    6. 6

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    7. 7

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuusliiton mielestä lakkoon pitäisi mennä niidenkin, jotka eivät ole liiton jäseniä – Professori tyrmää: ”Ei voi sanoa, että työt ovat lakossa”

    9. 9

      Kone vahvistaa tehneensä tarjouksen saksalaisesta kilpailijastaan – Toteutuessaan kauppa olisi Suomen taloushistorian suurin

    10. 10

      EU alkaa lennättää kansalaisiaan Kiinan Wuhanista korona­viruksen vuoksi – Tervetullut uutinen, sanoo kaupungissa oleva helsinkiläisopiskelija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    5. 5

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    6. 6

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää