Talous

Eläketurvakeskus: Aktiivimalli lisäsi työttömien työkyvyttömyys­eläkkeen hakemista

Aktiivimallin tavoitteena oli ehkäistä työttömyyden pitkittymistä ja lisätä työllisyyttä.

Työttömyysturvan aktiivimalli lisäsi työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakemista ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrää noin neljänneksellä viime vuonna, kertoo Eläketurvakeskus.

Työttömänä työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden määrä kasvoi viime vuonna yli 1 600 ihmisellä verrattuna edelliseen vuoteen. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä lisääntyi 560 ihmisellä.

”Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen lisääntyi työttömillä hieman jo edellisen vuoden aikana, mutta aktiivimallin voimaantulon jälkeen nähtiin selvä hyppäys”, kertoo erikoistutkija Mikko Laaksonen Eläketurvakeskuksesta.

Vuonna 2018 työeläkelakien mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jäi 19 900 henkilöä. Heistä hieman alle kolmannes jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle.

Työkyvyttömyyseläkehakemukset lisääntyivät eniten yli 55-vuotiailla ansiosidonnaista päivärahaa saavilla. Miehillä kasvu oli hieman suurempaa kuin naisilla.

Suurin osa työttömistä haki eläkettä ruumiilliseen sairauteen vedoten.

”Työttömillä työkyvyttömyyseläkehakemus perustui useimmiten somaattiseen sairauteen, kun taas ei-työttömillä mielenterveyssyyt olivat yleisimpiä”, kertoo Laaksonen.

Viime vuoden alussa voimaan tulleen aktiivimallin tavoitteena oli ehkäistä työttömyyden pitkittymistä ja lisätä työllisyyttä.

Työttömyysetuuden saamisesta tuli ehdollista. Noin kolmen kuukauden jakson aikana te-toimiston työnhakijan pitää tehdä työtä 18 tuntia, ansaita yritystoiminnassa noin 250 euroa tai olla viiden päivän ajan palvelussa tai koulutuksessa. Muutoin päiväraha laskee noin viisi prosenttia. Aktiivisuusehto ei kuitenkaan koskenut työkyvyttömyyseläkettä hakeneita ja päätöstä odottavia.

Eduskunta päätti viime viikon keskiviikkona työttömyysturvan aktiivimallin leikkurin ja velvoitteiden kumoamisesta. Enää asialle tarvitaan tasavallan presidentin vahvistus.

Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan heti ensi vuoden alussa.

Oikaisu 16.12. kello 13.14: Jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti, että aktiivimalli olisi lisännyt yleisellä tasolla työkyvyttömyyseläkkeen hakemista. Aktiivimalli lisäsi työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakemista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    2. 2

      Finanssivalvonta aloitti selvityksen Nokian osakkeen poikkeuksellisesta romahduksesta

    3. 3

      Suomalainen menee lääkäriin vasta, kun kipu on sietämätöntä, ja se on usein liian myöhään – Huomioi nämä asiat, jos haaveilet pitkästä terveestä elämästä

      Tilaajille
    4. 4

      Olen pettynyt opetuksen tasoon ammattikorkeakoulussa

    5. 5

      Saako Jari Aarnio vielä syytteen murhasta? Ruotsalaispoliisi kertoo HS:lle, että hän sai tiedon Volkan Ünsalin murhasuunnitelmasta jo ennen henkirikosta – suoraan Aarniolta

      Tilaajille
    6. 6

      Levyraati-ohjelmasta tunnettu Klaus "Klasu" Järvinen on kuollut

    7. 7

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    8. 8

      ”Jos seksiä on heti, mies katoaa” – Useat suomalaiset etsivät Thaimaasta rakkautta, ja nyt thainaiset opettavat suosituilla Youtube-kanavilla, miten länsimaalainen hurmataan

      Tilaajille
    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      Peugeotin iso farmari on upea, mutta varsinkin pakkasella myös ärsyttävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    2. 2

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    3. 3

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    4. 4

      Lapsi voi oppia marisijaksi, ja aikuinen voi huomaamattaan pahentaa tilannetta – psykologi kertoo, miten reagoit rakentavasti

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    6. 6

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    7. 7

      Idyllissä Mannerheimintien kupeessa kuhisee Helsingin asuntomarkkinoiden himottu piste: Ei yhtään asuntoa myynnissä

    8. 8

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    9. 9

      Autoilija kaahasi harvinaista 236 kilometrin nopeutta ”superkameraan”: poliisin mukaan tunnistamisessa haasteita

    10. 10

      Venla-gaalan voittajien valintatapa ärsyttää tv-alaa: ”Jotkut ihmiset ovat todella vihaisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    10. 10

      Tehdas etsi turhaan metalli­miehiä, kunnes löysi heitä vastaanotto­keskuksesta – Hallitus edistäisi turvapaikan­hakijoiden työ­lupia, mutta hidastavatko sisä­ministeriön virkamiehet?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää