Pienentävätkö maahanmuuttajat palkkoja? Eivät, sanovat tuoreet talouden nobelistit kirjassaan, joka vaatii maahanmuuton esteiden vähentämistä

Maahanmuuttokriisi ei johdu siitä, että muuttajia olisi liikaa. Päinvastoin: heitä on liian vähän.

Näin kirjoittavat taloustieteilijät Abhijit Banerjee https://www.hs.fi/haku/?query=abhijit+banerjeeja Esther Duflo https://www.hs.fi/haku/?query=esther+duflotuoreessa kirjassaan.

Ihmiset eivät useinkaan voi tai halua muuttaa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan, ja se on Banerjeen ja Duflon mukaan todellinen ongelma. Sen seurauksena ihmiset jäävät jumiin esimerkiksi kansainvälisen kaupan muutosten kuihduttamiin paikkoihin. Kun ei pääse lähtemään, mahdollisuudet tulojen kasvattamiseen ja parempaan elintasoon valuvat käsistä.

Intialainen Banerjee ja ranskalainen Duflo eivät ole mitä tahansa taloustieteilijöitä. He ovat pariskunta, ja molemmat työskentelevät Bostonissa sijaitsevan huippuyliopiston Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professoreina.

Tänä vuonna Banerjee ja Duflo saivat yhdessä Michael Kremerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=michael+kremerin kanssa taloustieteen Nobeliksi kutsutun tunnustuksen, Ruotsin keskuspankin palkinnon Alfred Nobelin muistoksi. Kolmikko tunnetaan tutkimuksestaan, jossa keinoja köyhyyden selättämiseksi on selvitetty luonnontieteille tyypillisellä tavalla, tekemällä satunnaiskokeita.

47-vuotias Duflo on vasta toinen nainen, jolle palkinto on myönnetty. Hän on myös kaikkien aikojen nuorin taloustieteen Nobelin saaja.

Mutta miksi kehitystaloustieteeseen keskittyvät huipputaloustieteilijät puhuvat maahanmuutosta?

Koska sen ympärillä käyty keskustelu on heidän mielestään suistunut raiteiltaan. Faktat ovat hämärtyneet. Keskusteluun tarvitaan nobelistien mukaan ”hyvää taloustiedettä”, kuten pariskunnan lokakuussa ilmestyneen kirjan nimi viestii. Kirjan nimi on Good Economics for Hard Times eli suomennettuna Hyvää taloustiedettä koviin aikoihin.

Maahan­muuton vastustajien perustelut noudattavat samaa kaavaa ympäri maailman. Maahan­muuttajat – erityisesti matalasti kouluttau­tuneet – vievät kriitikoiden mukaan kanta­väestön työpaikat ja laskevat heidän tulotasoaan. Tätä väittämää on hoettu myös Suomessa. Esimerkiksi perus­suomalaisten kansan­edustaja Riikka Purrahttps://www.hs.fi/haku/?query=riikka+purra sanoi marraskuussa silloin meneillään olleeseen postilakkoon viitaten, että kouluttautumattomien maahanmuutto edistää työn ”halpuuttamista”.

Väittämä on Banerjeen ja Duflon mukaan kuitenkin virheellinen.

Syy on nobelistien mukaan siinä, että maahanmuuttoa tarkastellaan liian yksioikoisesti kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Kysymystä lähestytään myös kahdella harhaanjohtavalla oletuksella – sillä, että saman koulutustason saaneet työntekijät ovat keskenään identtisiä ja sillä, että ihmiset ovat aina valmiita muuttamaan parempien ansioiden perässä.

 

Suurin osa ihmisistä hyötyy maahanmuutosta

Kysynnän ja tarjonnan laki on yksi keskeisimmistä uusklassisen talousteorian malleista. Sitä yksinkertaisimmillaan tulkiten voisi päätellä seuraavan: kun työmarkkinoille saapuu uusia työntekijöitä, eli maahanmuuttajia, kasvaa työvoiman tarjonta. Ja koska työnantajien ei tarvitse kilpailla työntekijöistä vaan heitä on yllin kyllin, voi työnantaja teoriassa laskea maksamiaan palkkoja. Maahanmuuttajat saattavat nostaa tulotasoaan, mutta muut kärsivät palkkojen alenemisesta, mallista voisi päätellä.

Näin ei todellisuudessa kuitenkaan tapahdu, kirjoittavat Banerjee ja Duflo. Heidän mukaansa ei ole olemassa selvää näyttöä siitä, että matalasti kouluttautuneet maahanmuuttajat heikentäisivät kantaväestön tulotasoa tai vaikeuttaisivat kantaväestön työmarkkinatilannetta. Itse asiassa suurin osa ihmisistä Banerjeen ja Duflon mukaan hyötyy maahanmuutosta.

Tämä johtuu nobelistien mukaan kahdesta syystä.

Ensinnäkin maahanmuuttajat luovat kysyntää eli tuovat uutta virtaa talouden rattaisiin. He tekevät ostoksia ja käyttävät palveluita, mikä taas voi synnyttää uusia työpaikkoja erityisesti vähän kouluttautuneille ihmisille.

Toiseksi maahanmuutto ei luo nobelistien mukaan uhkaa kantaväestön työpaikoille, sillä maahanmuuttajat eivät suoraan kilpaile vähän kouluttautuneiden paikallisten kanssa. Maahanmuuttajat ovat usein valmiita tekemään työtä, jota paikallisväestö vieroksuu, kuten siivoamaan tai hoitamaan vanhuksia, nobelistit kirjoittavat.

Työnhakijoiden taidotkin eroavat usein toisistaan: kantaväestö osaa kieltä, jota maahanmuuttajat eivät välttämättä osaa ainakaan yhtä hyvin. Maahanmuuttajia työllistävät yritykset saattavat siksi järjestää töitä uudelleen niin, että kieltä osaavaa työvoimaa palkataan uusiin, vaativampiin rooleihin.

Tanskalaiset matalasti kouluttautuneet työntekijät hyötyivät maahanmuuttajista tällä tavallahttps://www.hs.fi/talous/art-2000002847144.html, selvisi neljä vuotta sitten julkaistussa tutkimuksessa, johon nobelistit kirjassaan viittaavat.

Mitä enemmän paikkakunnalle sijoitettiin pakolaisia, sitä enemmän kantaväestön matalasti koulutettuja työntekijöitä siirtyi manuaalisesta työstä vaativampiin tehtäviin. Samanlaista liikettä tapahtui Banerjeen ja Duflon mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun maahan saapui suuri joukko eurooppalaisia siirtolaisia.

 

Kotipaikan jättäminen ei ole yksinkertaista

Maahanmuuton esteitä olisi nobelistien mukaan siis raivattava ja maahanmuuttajien sopeutumista tuettava. Johtaisiko se siihen, että köyhemmissä maissa asuvat ihmiset lähtisivät joukoittain liikkeelle?

Tuskin, nobelistit kirjoittavat. Maailmassa on heidän mukaansa yllättävän vähän maahanmuuttajia siihen nähden, millaista taloudellista hyötyä paikasta toiseen muuttamisesta voi olla. Pelkkä taloudellinen hyöty ajaa ihmisiä harvemmin liikkeelle. Kotipaikan jättäminen ei ole niin yksinkertaista.

Tätä Banerjee ja Duflo havainnollistavat suomalaisella esimerkillä.

Taloustieteilijät Matti Sarvimäkihttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+sarvimaki, Roope Uusitalo https://www.hs.fi/haku/?query=roope+uusitaloja Markus Jäntti https://www.hs.fi/haku/?query=markus+janttiovat tutkineet evakoksi joutumisen vaikutuksia sodanjälkeisessä Suomessa. Tutkimuksessa selvisi, että evakkotaustaiset maanviljelijät siirtyivät muita maanviljelijöitä useammin pois maataloudesta ja muuttivat kaupunkeihin. Tämän seurauksena heidän tulonsa nousivat huomattavasti.

Nobelistien mukaan tutkimus osoittaa, etteivät pelkät taloudelliset kannustimet saa ihmisiä liikkeelle. Evakotkin lähtivät vasta pakon edessä eivätkä jo aiemmin, vaikka muutto olisi todennäköisesti parantanut ansaintamahdollisuuksia.

Tutkija Sarvimäen mukaan Karjalan evakoita koskeva tutkimus kertoo siitä, että ihmiset ovat valmiita luopumaan merkittävistäkin ansaintamahdollisuuksista, koska he kiintyvät kotipaikkoihinsa.

”Valtioiden sisällä muuttaminen on lähes aina vapaata, mutta silti osa ihmisistä jää asumaan paikkakunnille, joilla taloudelliset edellytykset ovat selvästi heikommat”, Sarvimäki sanoo nyt puhelimitse.

Tästä kertoo myös suomalaisten työmarkkinoiden alueellinen kohtaanto-ongelma https://www.hs.fi/talous/art-2000006232274.htmleli se, etteivät ihmiset ole halukkaita liikkumaan työn perässä paikkakunnalta toiselle.

 

Ei voi päätellä, että kenenkään palkat eivät laskisi

Maahanmuuton taloustieteeseen erikoistunut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Sarvimäki allekirjoittaa nobelistien keskeiset teesit maahanmuutosta. Hänen mukaansa taloustieteilijöiden keskuudessa on melko selvä yksimielisyys siitä, että suuri osa ihmisistä hyötyy maahanmuutosta taloudellisesti.

”Lähtökohtaisesti maahanmuuttajien kanssa suoraan kilpailevien ihmisten pitäisi hävitä ja kaikkien muiden voittaa. Olemassa oleva empiirinen tutkimus ei kuitenkaan tahdo millään löytää maahanmuuton isoja negatiivisia vaikutuksia palkkoihin tai työllisyyteen edes niiden kohdalla, joiden voisi odottaa kilpailevan eniten maahanmuuttajien kanssa.”

Tuloksista ei voi päätellä, että kenenkään palkat tai työllisyys eivät laskisi maahanmuuton seurauksena, Sarvimäki korostaa. Häviäjiä vain näyttää olevan yllättävän vähän. Hänen mukaansa etenkin Suomen kaltaisissa korkean sosiaaliturvan maissa huomiota tulisikin kiinnittää ennen kaikkea maahanmuuttajien työllistymiseen.

”Jos huolehtii maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista, huoli on ennemminkin se, että maahanmuuttajat jäävät työttömiksi kuin se, että he veisivät töitä kantaväestöltä.”

Maahanmuutto on vain yksi kysymys, johon nobelistit haluavat tarjota hyvän taloustieteen vastauksia. He käsittelevät kirjassaan myös esimerkiksi kansainvälistä kauppaa, ilmastonmuutosta sekä eriarvoisuutta.

Mutta miten hyvä taloustiede eroaa huonosta?

Huono taloustiede on nobelistien mukaan sellaista, jossa taloustieteellisten mallien oletuksista ei luovuta silloinkaan, kun empiirinen tutkimus on osoittanut ne virheellisiksi. Tällainen ajattelu on nobelistien mukaan johtanut myös epäreiluihin päätöksiin.

Huono taloustiede vakuutti, että talouskasvun hedelmät valuvat aikanaan rikkailta köyhille. Se kertoi, että valtio on heikko toimija ja köyhät ihmiset laiskoja, Banerjee ja Duflo kirjoittavat.

 

Ilmainen hyttysverkko kiinnostaa siinä missä maksullinenkin

Hyvä taloustiede taas pyrkii hahmottamaan maailmaa laaja-alaisesti ja rakentamaan siitä inhimillisemmän. Se ei ole kiinnostunut vain ihmisten tuloista ja kulutustottumuksista vaan myös siitä, millaista on hyvä elämä. Hyvä taloustiede on nobelistien mukaan kuin lääketieteellistä tutkimusta. Ennen kuin uusi lääke pääsee markkinoille, sen toimivuus pitää varmistaa huolellisilla kokeilla.

Tämä vertaus sopii hyvin Banerjeen ja Duflon suuhun. Heidät kun tunnetaan lääketutkimuksessa usein käytettyjen satunnaiskokeiden tuomisesta kehitystaloustieteen piiriin. Nobelistien kirjassakin on esimerkkejä tämän tyyppisistä tutkimuksista. Eräässä todennettiin, että ennakkoluuloilla on tapana hälvetä, kun ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa.

Toisessa taas tutkittiin satunnaiskokeilla sitä, käyttävätkö ihmiset enemmän malariaa ehkäiseviä hyttysverkkoja, jos he maksavat niistä. Tulos: Ilmaisia käytetään aivan yhtä paljon. Niiden jakaminen on vähentänyt malariakuolemia merkittävästi.

Nobel-palkinnon myöntäminen Banerjeelle, Duflolle ja Kremerille viritti kehitystaloustieteilijöiden piirissä vilkkaan keskustelun satunnaiskokeista.

Kriitikoiden mukaan satunnaiskokeet luovat liian kapeita raameja. Niiden avulla etsitään vastauksia yksittäisten kehitysohjelmien vaikutuksiin, ja samalla iso ja paljon merkityksellisempi kuva jää sivuun.

Taloustietelijä Lant Pritchettin https://www.hs.fi/haku/?query=lant+pritchettinmukaan on mielipuolista ajatella, että maat onnistuisivat tekemään kehitysloikkia satunnaiskokeissa hyväksi havaittujen ohjelmien avulla. Ne ovat lillukanvarsia. Kehittyminen vaatii tällaisten ohjelmien sijaan laajoja toimenpiteitä, jotka koskevat koko maata ja jokaista sektoria, Pritchett kirjoittaa.

Niin ikään Nobelilla palkittu taloustieteilijä Angus Deatonhttps://www.hs.fi/haku/?query=angus+deaton pitää monien satunnaiskokeiden asetelmaa ongelmallisena: valkoiset tutkijat tekevät kokeita, joihin osallistuvat heitä köyhemmät, vähemmän kouluttautuneet ja usein tummempi-ihoiset ihmiset.

Kirjassaan nobelistit eivät ota suoraan kantaa tähän keskusteluun vaan tarttuvat juuri niihin isoihin ongelmiin, joihin satunnaiskokeiden arvostelijatkin haluavat vastauksia.

Samalla Banerjee ja Duflo toteavat, että taloudelliset kysymykset ovat niin tärkeitä, ettei niitä saa jättää vain taloustieteilijöiden harteille.