Talous

Saksan talouskasvu hitainta sitten vuoden 2013

Saksan tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 0,6 prosenttia.

Euroopan suurimman kansantalouden Saksan bruttokansantuotteen kasvu oli viime vuonna hitainta sitten vuoden 2013. Bruttokansantuote kasvoi viime vuonna Saksan tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 0,6 prosenttia.

Edellisenä vuonna eli 2018 bruttokansantuote kasvoi 1,5 prosenttia, joten talouskasvun hidastuminen oli tuntuvaa. Saksan tilastokeskus tosin painottaa, että viime vuosi oli kymmenes peräkkäinen vuosi, jolloin talous kasvoi. Koskaan aikaisemmin talous ei ole kasvanut yhtäjaksoisesti kymmentä vuotta Länsi- ja Itä-Saksan yhdistymisen jälkeen.

Bruttokansantuote tarkoittaa loppukäyttöön tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettua arvoa.

Saksan julkisen talouden ylijäämä oli viime vuonna 49,8 miljardia euroa. Ylijäämä kertoo sen, kuinka paljon julkisen talouden tulot ovat menoja suuremmat. Suhteessa bruttokansantuotteeseen ylijäämä oli 1,5 prosenttia. Vuonna 2018 ylijäämä oli 62,4 miljardia euroa ja ylijäämäsuhde 1,9 prosenttia.

Talouskasvun hidastuminen johtuu pääasiassa siitä, että Saksan tavaraviennin kasvu on hidastunut voimakkaasti ulkomaisen kysynnän supistumisen takia. Viisi tutkimuslaitosta arvioi lokakuussa, että Saksan teollisuus on todennäköisesti jo taantumassa.

Maailmantalouden epävarmuuden takia yritykset ovat vähentäneet investointejaan ja kotitaloudet kulustaan eri puolilla maailmaa. Merkittäviä syitä epävarmuuteen ovat Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota ja Britannian eroaminen Euroopan unionista.

Saksalainen liikepankki Commerzbank arvioi keskiviikkona, että yksityisen kulutuksen kasvu estää tänä vuonna Saksaa vajoamasta taantumaan. Commerzbank ennustaa, että yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna 1,4 prosenttia. Viime vuonna se kasvoi pankin mukaan 1,6 prosenttia.

Saksan bruttokansantuotteen Commerzbank arvioi kasvavan tänä vuonna (2020) 0,8 prosenttia.

Talouskasvun hidastuminen Saksassa vaikuttaa ajan mittaan myös Suomeen, koska Saksa on Suomen suurin kauppakumppani.

Joulukuussa Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö ennustivat, että lähivuosina talouskasvu on selvästi hitaampaa kuin viime vuosina. Taantumaa ei kuitenkaan ole ennusteiden perusteella näköpiirissä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta löytyi kranaatti kadulta

    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    6. 6

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      Teslan pörssiarvo kolminkertaistui ja ylitti sadan miljardin dollarin rajan – Näin analyytikot epäilivät yhtiötä juuri ennen nousua

    9. 9

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    10. 10

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    4. 4

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    7. 7

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    8. 8

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    10. 10

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää