Talous

Yhdysvallat ja Kiina allekirjoittivat kauppa­sopimuksen: Suhteiden liennytys alkoi, mutta valtaosa tulli­maksuista jää voimaan

Presidentti Donald Trump kutsuu kauppasopimusta uudeksi askeleeksi maiden suhteissa, vaikka se jättää edelleen monet suuret kysymykset avoimiksi.

rac
Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhteissa siirryttiin keskiviikkona uuteen vaiheeseen.

Presidentti Donald Trump ja Kiinan varapääministeri Liu He tapasivat Washingtonissa, jossa he allekirjoittivat uuden kauppasopimuksen maiden välille.

”Tänään otamme tärkeän askeleen, jollaista ei vielä koskaan ole otettu Kiinan kanssa”, Trump sanoi allekirjoituksen yhteydessä Valkoisessa talossa.



Sopimusta luonnehdittiin etukäteen eräänlaiseksi välirauhaksi, jonka päätarkoitus on luoda pohjaa maiden suhteiden parantamiselle.

Konkreettisena toimenpiteenä Yhdysvallat lupasi puolittaa 15 prosentin tullimaksut, jotka on aikaisemmin määrätty 120 miljardin dollarin arvoiselle tavaraerälle.

Lisäksi muiden tullimaksujen voimaantuloa luvattiin viivästyttää. Kiinalaiset lupasivat vastapalveluksena tehdä Yhdysvaltojen vaatimia rakenteellisia muutoksia talousjärjestelmäänsä ja ostaa 200 miljardin dollarin arvosta yhdysvaltalaisia tuotteita ja palveluita seuraavan kahden vuoden aikana.

Yhdysvaltojen hallinnon virkamiehet luonnehtivat sopimusta suureksi voitoksi, joka merkitsee muutosta maiden välisissä suhteissa. Samalla muistutettiin, että sopimukseen on kirjattu myös rankaisutoimenpiteitä, mikäli Kiina ei noudata tekemiään sitoumuksia, uutistoimisto Reuters kertoo.

Trump totesi keskiviikkona, että sopimuksessa puututaan tapaan, jolla Kiina on pakottanut ulkomaisia yrityksiä luovuttamaan omaa teknologiaansa kiinalaisille.

Lisäksi sopimuksessa puututaan valuuttakursseilla keinotteluun, josta Kiinaa on syytetty toistuvasti.

Sopimuksesta huolimatta monet suuret kysymykset jäävät edelleen avoimiksi. Kiinalaistuotteille määrätyistä tullimaksuista valtaosa jää voimaan vähintään marraskuun presidentinvaaleihin asti.

Se tarkoittaa käytännössä 360 miljardin arvoista tavaraerää.

Suurin ongelma, Kiinan tapa suosia kotimaisia yrityksiä ja estää näin vapaiden markkinoiden toiminta, on edelleen ratkaisematta, arvioi uutistoimisto Bloomberg.

Ykkösvaiheen sopimuksella on tällä hetkellä ennen kaikkea symbolinen merkitys. Jatkoa voi olla silti luvassa. Trumpin mukaan loputkin tullimaksut voitaisiin poistaa, mikäli kauppasopimuksen toisen vaiheen ehdoista päästään yksimielisyyteen.

”Aloitamme lähiaikoina neuvottelut sopimuksen seuraavasta vaiheesta. En usko, että kolmatta vaihetta edes tulee”, Trump totesi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    3. 3

      Tukes varoitti kiipeilylaitteiden riskeistä vain viikkoa ennen Salmisaaren onnettomuutta

    4. 4

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    5. 5

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    6. 6

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    7. 7

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    8. 8

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julki, eniten ehdokkuuksia Auroralle

    10. 10

      Sophie Mannerheim käveli Kalliossa ja järkyttyi: Sitten hän keksi ovelan juonen, jolla koko Suomi saatiin syytämään apua äärimmäisessä köyhyydessä eläville lapsille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    3. 3

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    7. 7

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    8. 8

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    9. 9

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    10. 10

      Tutkijat löysivät immuunijärjestelmästä uuden hyökkäystien syöpäsoluja vastaan – ”On mahdollista, että tällä voisi hoitaa jokaisen potilaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää