Talous

Suomesta juuri vetäytynyt taksipalvelu Bolt sai 50 miljoonan euron rahoituksen

Bolt ilmoitti, että se aikoo käyttää Euroopan investointipankin rahoitusta käyttämänsä teknologian kehittämiseen ja uusiin palveluihin.

Euroopan investointipankki EIB rahoittaa virolaista taksipalvelua Boltia 50 miljoonalla eurolla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Bolt aikoo käyttää rahoitusta kehittääkseen sovelluksessaan käytettävää teknologiaa. Bolt myös panostaa ruoankuljetuspalveluihin.

Bolt ilmoitti tällä viikolla, että se vetäytyy Suomen taksimarkkinoilta toistaiseksi. Yhtiön mukaan Suomessa viranomaiset ovat asettaneet taksitoiminnalle liian tiukat rajoitukset.

Yhtiö vetäytyi Suomesta jo kerran vuoden 2017 alussa. Tuolloin se ilmoitti syyksi Suomen suljetun markkinan ja ongelmat taksilupien saannissa.

Suomen taksiuudistuksen jälkeen vuonna 2018 Taksify kuitenkin palasi Suomeen.

Reutersin mukaan Boltilla on yhteensä noin 30 miljoonaa käyttäjää 35 maassa. Se on menestynyt hyvin itäisessä Euroopassa kilpailussa Uberin kanssa.

Yhtiö muutti nimensä vuosi sitten Taxifysta Boltiksi tehdäkseen pesäeroa perinteisiin taksiyhtiöihin.

Bolt on jo tarjonnut joissakin kaupungeissa muun muassa sähköpotkulautoja ja ruoankuljetuspalveluja.

Yhtiö perustettiin vuonna 2013. Se on jo kerännyt sijoittajilta yli 200 miljoonaa euroa. Rahoittajina ovat olleet muun muassa autovalmistaja Daimler ja kiinalaisyhtiö Didi Chuxing Technology.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lapissa tutkitaan kahta koronavirusepäilyä: Wuhanista tulleet turistit hakeutuivat yöllä Ivalon terveyskeskukseen – HS seuraa

    2. 2

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    3. 3

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    5. 5

      Matkailupomo Kalevi Keihänen näki enemmän suomalaista örveltämistä kuin ehkä kukaan muu – Konkurssin jälkeen hän haukkui sekä miesten viinapään että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    6. 6

      Talven muuttuminen loputtomaksi marraskuuksi uhkaa talojen kestävyyttä: ”Aiemmin luotettavat ratkaisut eivät välttämättä ole luotettavia”

    7. 7

      Kummitus ajoi siivoojan ulos: Helsingin ja Vantaan rajalla on tehdas, jossa kukaan ei halua olla öisin töissä

    8. 8

      Taitoluisteluliitto sai tietoja valmentaja Mirjami Penttisen toiminnasta jo keväällä 2017

    9. 9

      Palautevyöry sai Triplan taipumaan: kahden tunnin ilmaisesta pysäköinnistä pysyvä käytäntö

    10. 10

      THL julkaisi ohjeet matkustajille: Näin vältyt pahimmillaan tappavalta koronavirukselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    5. 5

      Kiina eristää uusia kaupunkeja viruksen takia, kun sadat miljoonat matkustavat uudenvuoden juhlintaan

    6. 6

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    7. 7

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    10. 10

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    9. 9

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää