Talous    |   HS-analyysi

Uniper avaa pian suuren hiili­voimalan kivi­hiilestä luopuvaan Saksaan – Fortum sai jätti­kaupasta kolauksen maineelleen

Fortum ei ole onnistunut uskottavasti selittämään, kuinka Uniperin toimet sopivat yksiin sen puheiden kanssa, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Jarno Hartikainen.

Ensimmäinen ja tärkein ohje jokaiselle yritykselle, joka haluaa kertoa vastuullisuudestaan on: varmista, että sanat ja teot kohtaavat. Jos asiakkaat ja suuri yleisö aistivat teeskentelyä, siitä rangaistaan poikkeuksetta.

Kysykää vaikka energiayhtiö Fortumilta. Sen jälkeen, kun Fortum ilmoitti ostavansa merkittävän siivun saksalaisen energiayhtiö Uniperin osakkeista, ympäristöjärjestöt ovat ottaneet yhtiön silmätikukseen.

On helppo nähdä, mistä kritiikki ja kummastelu syntyy.

Fortum on yksi Euroopan vähäpäästöisimpiä energiayhtiöitä. Yli 90 prosenttia sen tuotannosta Euroopassa on päästötöntä, lähinnä ydin- ja vesivoimaa. Yhtiö myös linjaa strategiassaan, että se hakee kasvua päästöttömästä sähköntuotannosta kuten tuuli- ja aurinkovoimasta. Yhtiön toimintaa ohjaa motto ”puhtaamman maailman puolesta”. Julkisuudessa toimitusjohtaja Pekka Lundmark on vaatinut suomalaisilta ja eurooppalaisilta päättäjiltä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Syyskuussa 2017 yhtiö sitten kertoi hankkivansa puolet saksalaisesta Uniperista. Uniper syntyi, kun alan jätti Eon halusi irrottaa fossiilibisneksen erilliseen yhtiöön ja keskittyä itse uusiutuvaan energiaan, verkkoihin ja energiatehokkuuteen. Yli neljännes Uniperin tuotantokapasiteetista on kivi- ja ruskohiiltä. Vuonna 2018 Uniperin hiilidioksidipäästöt olivat noin 60 miljoonaa tonnia, enemmän kuin koko Suomen päästöt yhteensä.



Lisäksi Uniperin toiminta on näyttänyt siltä, että yhtiö pyrkii kaikin voimin hidastamaan siirtymistä puhtaampaan energiajärjestelmään.

Viime syksynä Uniper uhkasi viedä Hollannin välimiesoikeuteen maan suunnitteleman kivihiilikiellon vuoksi.

Uniper sanoo, että Hollannin valtio houkutteli sen avaamaan uuden hiilivoimalan vuonna 2016 Rotterdamin lähelle. Vain muutamia vuosia myöhemmin valtio kuitenkin alkoi suunnitella kivihiilikieltoa. Uniperin mukaan valtion mielenmuutos vie pohjan koko investoinnilta ja se pitää kompensoida.

Viimeisin mainekolaus Fortumille tuli, kun Uniper taisteli onnistuneesti sen puolesta, että Saksassa käynnistetään vielä yksi uusi hiilivoimala.

Kyse on Dortmundin liepeille rakennettavasta Datteln 4:stä, jonka on tarkoitus käynnistyä ensi kesänä. Kyseessä on suuri, 1 100 megawatin hiilivoimala, jonka rakentaminen aloitettiin jo helmikuussa 2007. Alun perin voimalan piti käynnistyä vuonna 2011, mutta rakennustyöt ovat viivästyneet.

Viivästysten vuoksi maailma voimalan ympärillä on muuttunut. Ilmastohuolet ovat nousseet uudella tavalla pintaan. Saksassa on jo päätös siitä, että energian tuotanto rusko- ja kivihiilellä loppuu viimeistään vuonna 2038. Uuden voimalan käyttöikä on kymmeniä vuosia.

Hiilivoimalan alasajoa Saksassa selvittänyt hiilikomissio suositteli, ettei rakenteilla olevia uusia hiilivoimaloita otettaisi käyttöön, vaan menetykset korvattaisiin yhtiöille. Voimala maksaa Uniperille noin 1,5 miljardia euroa.

Datteln 4:n kohtalosta käytiin pitkät ja vaikeat neuvottelut. Kuukausien neuvotteluiden jälkeen hallitus päätyi siihen, että Datteln 4:n annetaan käynnistyä. Perustelu oli se, että uusi voimala on vanhoja vähäpäästöisempi ja kompensaatiot kannattaa suunnata vanhoihin voimaloihin.

Torstaina Saksan hallitus kertoi luovansa 40 miljardin euron kompensaatiopaketista yhtiöille ja alueille, jotka kärsivät ydin- ja hiilivoiman alasajamisesta. Datteln 4 ei listalla ole.

Ironista on, että jopa Uniperin asiakkaat ovat olleet Datteln 4:n käynnistämistä vastaan. Datteln 4:n sähkön toimituksesta on tehty sopimus esimerkiksi energiayhtiö RWE:n ja Saksan valtion rautatieyhtiön Deutsche Bahnin kanssa. RWE on yrittänyt päästä sopimuksesta irti oikeusteitse, mutta turhaan. Deutsche Bahn on sekin tehnyt linjauksen, että tulevaisuudessa kaikki sen käyttämä sähkö on päästötöntä.

Kaikki tämä on tahrinut Fortumin, Uniperin suurimman omistajan, julkisuuskuvaa. Noin puolet Uniperin osakkeista on nyt Fortumin hallussa ja yhtiö aikoo nostaa omistusosuutensa yli 70 prosenttiin. Ympäristöjärjestöt ovat vaatineet Fortumia käyttämään omistajan valtaa.

Fortumilla on ollut vaikeuksia selittää, kuinka Uniperin toimet sopivat yksiin Fortumin puheiden kanssa.

Yhtiö perustelee ostosta siten, että se hankkii Uniperin hiilivoimasta huolimatta, ei sen takia. Uniperilla on valtavasti kaasuvoimaa, jota Fortumin näkemyksen mukaan tarvitaan siirtymässä puhtaaseen energiajärjestelmään. Vaikka maakaasu on fossiilinen energianlähde, sen päästöt ovat selvästi hiiltä pienemmät. Lisäksi Uniperilla on paljon päästötöntä vesivoimaa.

Fortum varoo moittimasta Uniperin toimia. Yhtiö on hankalassa raossa, sillä Uniperin johto ja henkilöstö ovat suhtautuneet uuteen omistajaan vihamielisesti. Fortum yrittää luoda saksalaisiin toimivat suhteet ja vakuuttaa, ettei se ole tulossa mullistamaan koko yhtiötä.

Parasta, mitä Fortum voi toivoa, on että Uniperin hiilivoimaloiden mainehaitta häviää itsekseen. Se voikin käydä yllättävän nopeasti, jos päästöoikeuden hinta EU:n päästökaupassa jatkaa nousuaan. Jo nyt päästökauppa ajaa hiilivoimaloita pois Euroopan markkinoilta nopeammin kuin lainsäätäjät kieltoineen.

Oikaisu 18.1. kello 9.31: Toisin kuin uutisessa ensin virheellisesti kerrottiin, Fortum ei vielä omista yli 70 prosenttia Uniperista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

    2. 2

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    3. 3

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    4. 4

      Bellingcat: Puhelu­tiedot paljastivat Berliinin puisto­murhaajan kytkökset Venäjän turvallisuus­palvelu FSB:hen

    5. 5

      Suomi sai uuden Michelin-ravintolan: Inarille yksi tähti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltalaiset risteily­matkustajat suuttuivat evakuoimisestaan virus­karanteenista Japanista

    5. 5

      Oodin johtaja: Päihteiden käytöstä ja huumeiden piikittämisestä on tullut arkipäiväinen ongelma

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää