Talous

Kansalaisjärjestö: Maailman miljardöörien hallussa enemmän varallisuutta kuin yli puolella maapallon väestöstä

Kansalaisjärjestö Oxfamin mukaan miljardöörien määrä on kaksinkertaistunut kuluneen vuosikymmenen aikana.

Maailman miljardööreillä on hallussaan enemmän varallisuutta kuin 60 prosentilla maapallon muusta väestöstä, laskee kansalaisjärjestö Oxfam.

Järjestön mukaan miljardöörien määrä on kaksinkertaistunut kuluneen vuosikymmenen aikana. Maailman rikkaimpiin lukeutuu nyt noin 2 150 ihmistä.

Yksityiskohtana raportissa mainitaan, että maailman 22 rikkainta miestä hallitsee suurempaa omaisuutta kuin kaikki Afrikan mantereen naiset yhteensä.

”Kuilua rikkaiden ja köyhien välillä ei voi tilkitä ilman tietoista, eriarvoisuutta purkavaa politiikkaa”, sanoo Oxfamin Intian-toimintoja johtava Amitabh Behar.

Eriarvoisuus koskeekin järjestön mukaan erityisesti naisia ja tyttöjä, joiden kontolle kaatuu suurin osa palkattomasta hoivavastuutyöstä. Oxfamin raportin mukaan maailmanlaajuisesti 42 prosenttia naisista ei saa hoivavastuun takia itselleen palkkatyötä. Miehistä samassa tilanteessa on kuusi prosenttia.

Kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam julkaisee perinteisesti globaaliin eriarvoisuuteen keskittyvän raporttinsa ennen Davosin talousfoorumin alkua. Maailman talousfoorumi alkaa Sveitsissä tiistaina.

Järjestö käyttää raporttinsa pohjana Forbes-lehden ja sveitsiläispankki Credit Suissen dataa. Se on kuitenkin saanut tulkinnoistaan myös kritiikkiä joiltakin taloustieteilijöiltä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      Škoda teki lataushybridin, jonka hinta on puristettu aggressiivisen alas – Uusi Superb on mukava ja jämäkkä tulokas perheautojen luokkaan

      Tilaajille
    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    5. 5

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää