Kansainvälinen kysely: Kapitalismi nykymuodossaan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyvää - Talous | HS.fi
Talous

Kansainvälinen kysely: Kapitalismi nykymuodossaan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyvää

Yhdysvaltalaisen Edelman-viestintäyhtiön tekemä kysely tavoitti yhteensä 34 000 ihmistä 28 maassa. Tulokset julkaistiin Davosin talousfoorumin aattona.

Kapitalismista keskustellaan tällä viikolla maailman talousfoorumissa Davosissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on yksi kokouksen osallistujista. Kuva on vuodelta 2018. Kuva: Nicholas Kamm

Julkaistu: 20.1. 19:40

Tuoreessa kansainvälisessä kyselyssä 56 prosenttia vastanneista uskoi, että kapitalismi nykyisessä muodossaan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyvää.

Kyselyssä tavoitettiin yhteensä 34 000 ihmistä 28 maassa, muun muassa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Kiinassa ja Venäjällä, uutistoimisto Reuters kertoi.

Mielipidetiedustelun taustalla on Yhdysvalloissa päämajaansa pitävä viestintäyhtiö Edelman. Yhtiö on tehnyt jo parinkymmenen vuoden ajan laajoja kansainvälisiä kyselyitä muun muassa instituutioiden luotettavuudesta.

Edelmanin mukaan aikaisemmissa kyselyissä oli vahvasti noussut esiin käsitys eriarvoisuuden kasvusta. Tämä kannusti yhtiötä nyt kysymään perusteellisemmin näkemyksiä kapitalismin tilasta.

Kyselyn tulokset julkistettiin Davosin talousfoorumin aattona.

Tiistaina käynnistyvässä tapahtumassa ovat tänä vuonna mukana muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, ympäristöaktivisti Greta Thunberg, teknojätti Applen toimitusjohtaja Tim Cook, Googlen Sundar Pichai ja Suomen pääministeri Sanna Marin (sd).

”Ihmiset haluavat vastauksia siihen, onko maailma nykymuodossaan sellainen, että se voisi taata heille hyvän tulevaisuuden”, Edelmanin johtava tutkija David Bersoff sanoi uutistoimisto Reutersille.

Eniten kapitalismiin epäilevästi suhtautuvia eli 74 prosenttia vastanneista oli sekä Thaimaassa että Intiassa. Ranskassa vastaava prosenttiosuus oli 69.

Kapitalismiin luotti yli puolet vastaajista vain Australiassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa, Hongkongissa ja Japanissa.

Suomi ei ollut mukana kyselyn 28 maan joukossa.

Kyselyssä vastanneet olivat huolissaan muun muassa työpaikkojensa säilymisestä, teknologian kehityksestä ja median luotettavuudesta.

Aasiassa vastaajat olivat keskimäärin muita luottavaisempia talouden suotuisaan kehitykseen.

Kysely paljasti myös sen, että yhä useammat luottavat enemmän yrityksiin kuin hallituksiin. Yli 90 prosenttia vastanneista halusi yritysjohtajien ottavan enemmän kantaa sosiaalisiin ja eettisiin

Viime syyskuussa The Financial Times (FT) hätkähdytti vetoamalla uudessa ohjelmajulistuksessaan voimakkaasti sen puolesta, että kapitalistinen järjestelmä on rakennettava uudestaan.

FT perusteli näkemystään sillä, että yli 50 vuotta vaurautta ja elintason paranemista ihmisille laveasti jakanut järjestelmä ei kymmenen viime vuoden aikana ole toiminut vanhaan malliin. FT:n mukaan se on kasvanut kieroon niin pahasti, että se uhkaa jopa demokratiaa.

Pääministeri Marin matkustaa Davosin talousfoorumiin, ohjelmassa keskustelut muun muassa Applen ja Googlen toimitusjohtajien kanssa

Kapitalismi kasvoi kieroon ja uhkaa nyt horjuttaa jopa demokratiaa, kirjoitti Financial Times – Mikä meni vikaan?

Suuryritysten johtajat julistavat poikkeuksellisessa kannan­otossa muunkin kuin voiton olevan tärkeää