Talous

Kuluttaja-lehti: Olvi markkinoi vitamiini­vettä lainvastaisesti, poisti väitteen näön parantamisesta ja siniseltä valolta suojaamisesta

Kuluttaja-aikakauslehti kertoo Olvin muuttaneen vitamiinivetensä markkinointitekstiä lehden yhteydenoton jälkeen.

Olvin valmistamaa vitamiinivettä markkinoitiin lainvastaisilla terveysväitteillä, kertoo tuore Kuluttajan artikkeli.

Aikakauslehti vertaili tuoreeseen numeroonsa erilaisia terveysjuomia. Vertailussa näön parantamiseen liittyvä väite Olvin juomassa kiinnitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkijan Heli Kuusipalon huomion.

Olvin Health Lab -brändin alla myytävää Vision-vitamiinivettä markkinoitiin tekstillä, jonka mukaan “se on täynnä luteiinia, karotenoidia, joka parantaa näköä ja suojaa silmiäsi haitallisilta UV-säteiltä ja siniseltä valolta”.

Sinisellä valolla tarkoitetaan esimerkiksi älypuhelinten ja tietokoneiden lähettämää valoa, jota pidetään haitallisena unelle ja silmien terveydelle.

Kyseistä markkinointi­tekstiä Olvin nettisivuilla on muutettu jo, mutta se löytyy vielä nettisivuarkisto­työkalua käyttämällä. Kuluttajan mukaan Olvi muutti tekstiä lehden yhteydenoton jälkeen.

”On totta, että nettisivujen teksti vaatii täsmennystä. Päivitämme tekstin mahdollisimman pikaisesti, varmasti vielä ennen joulunpyhien päättymistä”, Olvin viestinnästä kommentoitiin lehdelle.

Health Lab on Olvin kansainvälisille markkinoille kehittämä hyvinvointijuoma­brändi.

Näön parantamiseen ja silmien suojaamiseen liittyvät väitteet ovat lainvastaisia. Ravitsemus- ja terveysväiteasetus säätelee sitä, minkälaisia väitteitä elintarvikkeista saa esittää.

Vain hyväksyttyjä terveysväitteitä saa käyttää. Hyväksynnästä päättää EU-komissio Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (Efsa) arvioiman tieteellisen näytön perusteella.

Sairauksien hoitoon, ehkäisyyn tai parantamiseen liittyviä väitteitä ravintolisistä ei saa esittää lainkaan.

Esimerkiksi kalsiumista saa sanoa, että se on tarpeellista luuston normaalina pysymiselle. Sen sijaan elintarvikkeen markkinoinnissa on kiellettyä väittää, että kalsium vaikkapa hoitaa tai ehkäisee osteoporoosia.

Mielikuvilla myyminen ei ole kuitenkaan kiellettyä.

Vitamiinijuomien myynti on ollut kasvussa. Terveysvedet ovat kuitenkin haitallisia hampaille, huomauttivat hammaslääkärit Helsingin Sanomissa pari vuotta sitten.

Lue lisää: Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansantautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

Ravitsemusterapeutti Jan Verho totesi HS:n jutussa, ettei hampaille haitallisista juomista saa myöskään hyötyä esimerkiksi urheilusuorituksessa.

”Lisätyillä vitamiineilla halutaan saada ihmiset uskomaan, että kaikilla on vitamiinien puutostila. Siinä ei ole mielestäni järkeä. Harvalla länsimaissa on puutetta vitamiineista”, Verho sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    3. 3

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    4. 4

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Itävalta ja Kroatia totesivat ensimmäiset tauti­tapaukset, tv:ssä hikoilevana esiintynyt Iranin apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    5. 5

      Fasismipuheillaan huomiota herättänyt Ps-nuorten Toni Jalonen eroaa tehtävästään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    2. 2

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    3. 3

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    4. 4

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    5. 5

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    6. Näytä lisää