Talous

Elisa arvioi varovaisesti liiketoiminnan kehittymistä tänä vuonna: hintakilpailu on ollut ankaraa ja liittymiä vaihdettu runsaasti

Viime vuoden loka–joulukuussa Elisan liikevaihto oli 487 miljoonaa euroa ja liikevoitto 100 miljoonaa euroa

Suomen suurin teleoperaattori Elisa arvioi osavuosikatsauksessaan liiketoiminnan kannattavuuden paranevan verraten vähän tänä vuonna.

Yhtiön arvion mukaan liikevaihto ja käyttökate ovat kuluvana vuonna samalla tasolla tai hieman suurempia kuin viime vuonna. Käyttökate tarkoittaa yrityksen liiketoiminnan tulosta ennen poistoja, veroja ja rahoituseriä.

”Kilpailu alalla on edelleen kovaa yksityisasiakkaiden lisäksi myös yritysasiakkaissa. Myös Suomen taloudessa on epävarmuutta, minkä lisäksi toimimme dynaamisella [nopeasti muuttuvalla] alalla. Vuotta on vielä 11 kuukautta jäljellä, mutta nämä luettelemani tekijät on otettu huomioon liiketoiminnan näkymiä laadittaessa”, sanoo toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.



Viime vuoden loka–joulukuussa Elisan liikevaihto oli 487 miljoonaa euroa ja liikevoitto 100 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta neljä prosenttia ja liikevoitto kaksi prosenttia. Liikevaihto ja liikevoitto vastasivat kutakuinkin sijoittajien ennakko-odotuksia.



Liikevaihtoa kasvatti pääasiassa ruotsalaisen ohjelmistoyhtiön Polystarin hankinta sekä langattomien palvelujen ja laitemyynnin kasvu.

”Viimeinen vuosineljännes sujui mielestäni suunnilleen odotustemme mukaisesti. Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia ja käyttökate kuusi prosenttia.”

Ankarasta hintakilpailusta vuoden lopussa kertoo se, että matkaviestinliittymien vaihtuvuus on suurta. Viime vuoden loka–joulukuussa niiden vaihtuvuus Elisassa oli 20 prosenttia.

Mattilan mukaan yhtiö aikoo vastaisuudessa keskittyä ”asiakaskokemuksen” ja laadun jatkuvaan parantamiseen. Lisäksi liiketoiminnan keskipisteessä on yhä tuottavuuden lisääminen, digitaalisten liiketoimintojen kansainvälistäminen ja ”arvon tuottaminen datalla”.

Elisan hallitus esittää yhtiökokoukselle, että viime vuoden tuloksesta maksettaisiin osinkoa 1,85 euroa osakkeelta. Vuoden 2018 tuloksesta osinkoa maksettiin 1,75 euroa osakkeelta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    4. 4

      Kanadassa kaoottinen ketju­kolari, jossa mukana jopa 200 ajo­neuvoa: Kaksi ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui, kun autoja pusertui miltei levyksi

    5. 5

      Saksan ampumisissa on kuollut ainakin 11 ihmistä, kuolleena löytynyt 43-vuotias teoista epäilty mies jätti äärioikeistolaisen viestin ja levitti salaliitto­teorioita

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    4. 4

      Vesi valtasi ennennäkemättömällä tavalla Arabianrannan – Video näyttää, miten ahven uiskentelee keskellä nurmialuetta

    5. 5

      Kimi Räikkönen teki sen taas: erottuu formulakuljettajien yhteiskuvassa hilpeästi edukseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää