Talous

Helpot lainat lisäävät suomalaisten velkaantumista: Suomen Pankki aloittaa heti toimenpiteet

Pikavipit ja muut uudet talouden sudenkuopat kotitalouksien riesana.

Suomalaisten kotitalouksien talousosaamista yritetään kohentaa laajalla rintamalla. Suomen Pankki ottaa nyt ohjat, jotta useiden eri tahojen ja toimijoiden työtä saataisiin koordinoitua ja seurattua tehokkaammin.

Taustalla on kotitalouksien talousongelmien, maksuhäiriöiden ja velkaantuneisuuden nopea lisääntyminen viime vuosina.

Kotitalouksien velat suhteessa tuloihin ovat nousseet suuremmiksi kuin koskaan aiemmin. Velkaa on tarjolla alati uusia reittejä pitkin, kun perinteisen pankkisektorin ulkopuoliset toimijat tyrkyttävät kuluttajille helppoa lainaa. Maksuhäiriömerkintöjä on kerääntynyt erityisesti nuorille.

”Tämä kehitys luo riskejä niin yksittäisille ihmisille kuin kansantaloudelle. Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan sekä sääntelyä että talousosaamista”, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) tiedotteessa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ministeriöt ryhtyvät toimiin ylivelkaantumisen vähentämiseksi ja kansalaisten taloudenhallinnan parantamiseksi. Toimia on käynnissä muun muassa oikeusministeriössä.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn totesi, että uusien palveluiden tulvassa luoviminen vaatii kansalaisilta tietojen ja osaamisen jatkuvaa päivitystä.

”On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, miten uudet finanssipalvelut toimivat ja mitä riskejä niihin sisältyy”, Rehn sanoi tiedotteessa.

Talousosaamista tuetaan lukuisilla hankkeilla, joita hoitavat viranomaisten lisäksi monet yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat. Suomen Pankki ryhtyy laatimaan kansallista strategiaa ja keräämään tietoa eri tahojen toiminnasta ja hankkeista.

”Talouden lukutaito on keskeinen kansalaistaito”, Rehn linjasi.

Tarkoitus on löytää parhaat käytännöt ja varmistaa, että ne saadaan laajasti käyttöön.

”On tärkeää, että jokaisella meistä on riittävästi tietoa siitä, miten omaa taloutta voi hallita. Olen hyvin iloinen siitä, että Suomen Pankki on tarttunut tähän tehtävään”, Henriksson kiitteli.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    3. 3

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    4. 4

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Itävallassa, Kroatiassa ja Sveitsissä ensimmäiset tauti­tapaukset, tv:ssä hikoilevana esiintynyt Iranin apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    5. 5

      Fasismipuheillaan huomiota herättänyt Ps-nuorten Toni Jalonen eroaa tehtävästään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    2. 2

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    3. 3

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    4. 4

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    5. 5

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    6. Näytä lisää