Talous

Lentokonevalmistaja Boeingin luisu jatkuu – teki viime vuonna tappiota runsaat 600 miljoonaa dollaria

Viimeksi yhtiö teki tappiota vuonna 1997.

Lentokonevalmistaja Boeing teki viime vuonna tappiota 636 miljoonaa dollaria eli noin 580 miljoonaa euroa, yhtiö kertoi keskiviikkona. Kyseessä on ensimmäinen kerta yli kahteen vuosikymmeneen, kun yhtiön vuositulos painuu miinusmerkkiseksi.

Viimeksi tappiollinen vuosi oli vuonna 1997.

Yhtiön luisun taustalla on kaksi lentoturmaa. Vuoden 2018 lopulla ja viime vuoden keväällä Boeingin 737 Max -koneille tapahtui kaksi onnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 346 ihmistä. Turmakonemalli on ollut lentokiellossa maaliskuusta lähtien.

Boeing on arvioinut, että sen maksettavaksi tulee vielä 9,2 miljardia dollaria turmiin liittyen. Osa analyytikoista kuitenkin odottaa, että maksettava summa voi olla jopa kaksi kertaa suurempi.

Turmat vaikuttavat Boeingin tuottoihin monellakin tavalla. Yhtiön tuotot ovat pienentyneet etenkin siksi, että uusien lentokoneiden toimitukset asiakkaille ovat jäissä.

Boeingin liikevaihto putosi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 36,8 prosentilla 17,9 miljardiin dollariin eli noin 16,3 miljardiin euroon. Koko viime vuoden liikevaihto putosi 24,3 prosentilla ja oli yhteensä 76,6 miljardia dollaria eli noin 69,60 miljardia dollaria.

Yhtiön tuore toimitusjohtaja David Calhoun tähtää siihen, että lentoviranomaiset antaisivat turmakonemallin koneille luvan jatkaa lentämistä tämän vuoden puolivälin tienoilla. Calhounin aikataulun nähdään olevan realistisempi kuin hänen edeltäjänä Dennis Muilenburgin.

Boeing lähetti joulun alla 737 Max -koneiden ongelmia tutkiville edustajainhuoneen edustajille ja päättäjille joukon asiakirjoja, joissa annetaan tuoreita tietoja konetyypistä.

Asiakirjat vaikuttavat maalaavan ”hyvin järkyttävän kuvan” siitä, miten lentokonevalmistaja on reagoinut konetyypin turvallisuusongelmiin, kertoi eräs kongressiavustaja jouluaattona sähköpostilla uutistoimisto AFP:lle.

Boeingia on soimattu siitä, että se päätti jatkaa konetyypin käyttöä ensimmäisen tuhoisan onnettomuuden jälkeen sekä siitä, miten lentokonevalmistaja sivuutti työntekijöiden huolen konetyypin turvallisuudesta.

AFP kertoo myös Yhdysvaltain ilmailuhallintoviranomaisen FAA:n vahvistaneen saaneensa asiakirjat, jotka ovat viranomaisen näkemyksen mukaan samat, jotka lähtivät päättäjille.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää