Talous

Uusi vastoinkäyminen konkurssin partaalla olevalle Postnordille: Vasta­hankituilla jakelu­autoilla ei voi ajaa Ruotsin talvi­kelissä

Autonvalmistaja Renault’n mukaan autoilla on turvallista ajaa.

Ruotsalais-tanskalainen kuljetusyhtiö Postnord on joutunut taloudellisten vaikeuksien lisäksi painimaan nyt myös jakelukalustoonsa liittyvien ongelmien kanssa, kertovat ruotsalaismediat.

Yhtiön 500 upouutta ja viime vuonna hankittua jakeluautoa käsittävässä kalustossa on havaittu niin vakavia puutteita, että osa autoista on määrätty ajokieltoon. Autoja on mahdoton jarruttaa lumikelissä. Koska autoilla ei voi ajaa, postia on jäänyt jakamatta osassa Ruotsia, kertoo uutissivusto Breakit.

Ajokaluston ongelmat tietävät yhtiölle entistä suurempia taloudellisia menetyksiä.

Asiasta kertoo myös Expressen -lehti, jonka mukaan jarruongelmia on havaittu Postnordissa neljä kertaa.

Breakitin mukaan Postnordin operatiivinen johtaja Mathias Krümmel kertoo auto-ongelmien tulleen ilmi pari viikkoa sitten. Tuolloin postinjakajat ilmoittivat, ettei uusilla Renault Kangoo -jakeluautoilla voi lumikelissä jarruttaa.

”Saimme tietoomme, että eräissä tapauksissa autojen jarrutuskyky on kadonnut tai vähentynyt merkittävästi. Tällöin päätimme laittaa autot sivuun ja ottaa yhteyttä Reunault’n valmistajaan ja maahantuojaan”, Krümmel kertoo Breakitille.

Hänen mukaansa teknisen ongelman takia on syntynyt läheltä piti -tilanteita 70–80 kilometrin tuntinopeuksilla. Osa tapauksista on sattunut kaupunkialueilla.

”Onneksi autot on pystytty pysäyttämään, mutta tietysti työntekijät ovat olleet järkyttyneitä.”

Krümmelin mukaan autoja tilatessa oli selviää, että niiden oletettiin sopivan talvikeleille.

Tällä hetkellä ajokiellossa on noin sata Ruotsin pohjoisosien jakelureiteille tarkoitettua autoa. Maan muille jakelualueille Postnord on antanut ohjeen, ettei autolla saa ajaa lumisateessa ja pakkasessa.

Postnord on Krümmelin mukaan käyttänyt uusien autojen hankintaan ”merkittävän summan rahaa”. Nyt yhtiö on joutunut vuokraamaan jakeluun muita autoja, mistä aiheutuu ylimääräisiä kuluja.

Renault Nordics on antanut Postnordin ongelmiin liittyvän lausunnon, jonka mukaan yhtiö sai Postnordilta tiedon kahdesta ongelmatapauksesta tammikuun lopussa. Tehdyissä testeissä ei havaittu poikkeavuuksia, ja jarrut toimivat ”kansainvälisten standardien” mukaan. Renault’n mukaan autoilla on turvallista ajaa.

Postnordilla on kaikkiaan 8 000 ajoneuvon kalusto, johon kuuluu paljon muitakin kuin pieniä jakeluautoja.

Postnord perustettiin vuonna 2009 Ruotsin ja Tanskan postiyhtiöiden yhdistyttyä.

Yhtiöllä on Ruotsissa 20 000 työntekijää, ja se on maan toiseksi suurin työnantaja. Postnord toimii myös Suomessa.

Oikaisu 8.2. kello 18.39: Läheltä piti -tilanteita on tapahtunut 70–80 kilometrin tuntinopeuksilla, ei 70–80 kilometrin ajon jälkeen, kuten uutisessa aiemmin kerrottiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    2. 2

      Elmu, Kallio-liike ja Block party haluavat ostaa kaupungilta tsaarinaikaisen makasiinin eurolla keikkapaikaksi

    3. 3

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    4. 4

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    5. 5

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää