Viestintäyrittäjä Tommi Siikaniva vaurastui yrityskaupassa ja päätti jättää työt: Sapattivapaa ei johtanutkaan merkityksellisyyden löytämiseen vaan masennukseen - Talous | HS.fi
Talous

Viestintäyrittäjä Tommi Siikaniva vaurastui yrityskaupassa ja päätti jättää työt: Sapattivapaa ei johtanutkaan merkityksellisyyden löytämiseen vaan masennukseen

Entinen viestintäyrittäjä vaurastui yrityskaupassa, mutta joutenolon merkityksettömyys ajoi hänet masennukseen. Riittävätkö voimat nyt eläkeläisten ja oman elämän pelastamiseen?

”Kerran houkuttelin serkkutytön pukeutumaan vaaleansiniseen norsupukuun ja menemään Forumin kauppakeskukseen markkinoimaan pikavippejä”, Tommi Siikaniva muistelee viestintäuraansa. Kuva: Liisa Takala

Julkaistu: 22.2. 2:00, Päivitetty 22.2. 6:28

Menestyvän viestintätoimiston perustaja jäi kahdeksi vuodeksi sapattivapaalle, koska hän halusi viettää enemmän aikaa tyttärensä kanssa, matkustella ja oleilla mökillä Saimaan rannalla.

”Oli myös hieno havaita, kuinka hyvä on mennä virkeänä kuntosalille”, hehkutti Pohjoisranta Burson-Marsteller -viestintätoimiston perustajaosakas ja osaomistaja Tommi Siikaniva vuonna 2018 alan lehdessä julkaistussa töihinpaluujutussa.

Juttu kertoi siitä, miten Siikaniva oli nyt houkuteltu Saimaan rannoilta takaisin Pohjoisranta Burson-Marstelleriin.

Sitä se ei kertonut, miten Siikaniva masentui sapattivapaalla ollessaan. Eikä sitä, miten tympiintynyt hän oli ollut viestintätoimiston jättäessään.

Työelämässä tekoreippaus on sallittua, mutta tämä juttu kertoo toisenlaisen tarinan.

Chihuahua Mickey viihtyy Tommi Siikanivan vierellä kotona nojatuolissa ja on usein mukana työpaikallakin. Kuva: Liisa Takala

Kun Tommi Siikaniva lähti perustamastaan viestintätoimistosta 2015 joulukuussa, hän päätti, ettei palaa sinne enää koskaan.

Hän oli perustanut kahden kaverinsa kanssa Pohjoisranta-viestintätoimiston 1995 ja tehnyt siellä menestyksekkään yrittäjäuran.

Pikku hiljaa erilaiset tupakkayhtiöille ja pikavippifirmoille kehitetyt lobbauskäynnit ja ”pöhinätempaukset” olivat alkaneet hävettää jo niitä tehdessä.

”Kerran houkuttelin serkkutytön pukeutumaan vaaleansiniseen norsupukuun ja menemään Forumin kauppakeskukseen markkinoimaan pikavippejä. Siitä oli joku valokuvakilpailu Instagramissa, johon kuvia lähettämällä sai palkinnon”, Siikaniva kertoo.

”Tuollaiset hommat lisäsivät kerta toisensa jälkeen sitä tunnetta, että ei enää kestä tällaista työntekoa.”

Vuonna 2012 Pohjoisrannan enemmistön osti amerikkalainen Burson-Marsteller. Sen omistaa Lontooseen pörssilistattu markkinointi- ja yritysviestintäjätti WPP.

Kaupan jälkeen raportoinnin määrä kasvoi ja jännitteet lisääntyivät perustajien välillä. Kun kauppasopimuksessa sovittu perustajien työssäoloaika eli niin sanottu earn-out tuli täyteen, Siikaniva päätti lähteä.

Kaupasta hän oli saanut sen verran rahaa, että säästäväisesti eläen pärjäisi niillä loppuelämänsä.

Ja niin hän aikoi elää.

Jo sapatin alkuvaiheessa joutenolo oli aivan kamalaa, Siikaniva sanoo. Yrittäjä oli tottunut tekemään, ja nyt tekemistä ei ollutkaan.

”Kävelin ympäri asuntoa, kun en osannut rauhoittua.”

Hän vietti kaivattua isä-tytär-aikaa, kävi matkoilla ja oleili Saimaan-mökillä. Sitten alkoi passivoituminen.

”Uuvuin vapaaherrana oloon ja vaivuin toivottomuuteen”, Siikaniva kertoo.

”Yhtenä päivänä en saanut itseäni enää ylös sohvalta.”

Siikaniva hakeutui hoitoon. Lääkäri diagnosoi keskivaikean masennuksen.

”Syön edelleenkin lääkkeitä joka päivä”, Siikaniva kertoo nyt, runsaat kolme vuotta diagnoosin jälkeen.

Elämä ilman töitä ei tuntunut merkitykselliseltä, hän sanoo.

Siikaniva kertoo olleensa koko ikänsä kova suorittamaan ja äärimmäisen vaativa itseään kohtaan, ”sellainen vieteriukko”. Masennushoitojen aikana hänelle selvisi eräässä unihypnoosihoidossa, että hänen ongelmiensa ydin on juuri merkityksellisyyden jahtaamisessa.

”Pari päivää myöhemmin ymmärsin, että merkityksellisyyttä ei lopulta ole. Se oli äärimmäisen huojentavaa.”

Lopulta Siikaniva päätti palata uudestaan töihin Pohjoisrantaan 2018.

”Pyysivät tekemään myyntiä. Minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, vaikka en halunnut.”

Viestintäala oli kahdessa vuodessa muuttunut, ja väki oli nuortunut. Somessa viestittely oli nyt tärkeää.

Siikaniva ajatteli, että hänen mielipiteensä eivät olleet juuri missään asiassa niin tärkeitä, että niitä kannattaisi julkisesti viljellä Twitterissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta hän huomasi olevansa mielipiteineen yksin ja väärässä.

”Kyllähän viestintätoimistossa pitää näkyä ja kuulua kaikissa kanavissa.”

Kun yrityksen johtamista koskevissa asioissakin sukset menivät ristiin, Siikaniva päätti lähteä. Se oli raskasta, koska yhtiö oli kuin oma lapsi.

”Puoliso sanoi, että päästä irti.”

Mutta mitä seuraavaksi?

Sapattivapaa oli kokeiltu, vanhaan työhön paluu oli kokeiltu, mutta mikään ei toiminut.

Nyt Siikaniva halusi keksiä itselleen jotain sellaista työtä, jolla on merkitystä.

”Jotain, jossa voin oikeasti auttaa.”

Oma yritys tuntui luontevimmalta ratkaisulta. Eikä palkkatyöhön kysyjiäkään ollut kiusaksi asti.

”Yksi headhunter soitti ja kyseli pohjoismaisen pankin viestintäjohtajaksi. Kun kerroin olevani 53-vuotias, hän sulki puhelimen”, Siikaniva muistelee.

Siikaniva oli masennuksen kanssa kamppaillessaan huomannut, kuinka tärkeää hänelle oli pitää kiinni arkirutiineista – herätä aamulla säännöllisesti samaan aikaan, käydä kuntosalilla ja olla itse aktiivisesti yhteydessä toisiin.

Se pani miettimään, että Suomessa on varmaan paljon muitakin, jotka ovat passivoituneet kuten hän – esimerkiksi eläkeläisiä ja työttömiä.

Jos heillä vielä oli vaikeuksia tietokoneidensa ja älypuhelimiensa kanssa, se passivoi heitä entisestään.

Tästä syntyi idea verkostosta, jossa erilaiset avuliaat ihmiset voisivat auttaa eläkeläisiä selviytymään älypuhelin- ja tietokoneongelmistaan.

Siikanivan liikeidea oli yksinkertainen: Plus65-yritys tarjoaisi 50 eurolla tietokoneen tai älypuhelimen käyttöopastusta joko asiakkaan kotona tai Plus65:n konttorilla.

Työvoimana olisivat vapaaehtoiset, jotka saisivat palkkioksi työstään vain HSL:n kuukausikortin liikkumista varten.

Se voisi olla riittävä houkutin ihmisille, joilla oli aikaa ja halua auttaa toisia ja tavata ihmisiä, Siikaniva järkeili.

Etu-Töölöstä hankittu katutason toimisto osoittautui liian isoksi aloittavalle yritykselle, Tommi Siikaniva kertoo. Kuva: Liisa Takala

Siinä tavallisessa menestystarinassa kaikki vihdoin onnistuisi ja Siikaniva löytäisi tässä kohtaa mielenrauhan.

Siikanivan tarina ei kuitenkaan ole se tavallinen menestystarina, joita saa lukea lehdistä koko ajan. Tiedättehän tarinan rohkeasta ihmisestä, joka hyppää oravanpyörästä, kertoo vaikeuksistaan ja niiden selättämisestä ja mainostaa nyt lehtien sivuilla uutta menestyvää joogasaliaan tai eräopasyritystään.

Siikaniva tekee töitä masennuslääkkeiden tuella, ja yrityksen alku on ollut odotettua vaikeampi.

Isosta katutason toimistostakin, jossa oli tarkoitus tulla eläkeläisten ja auttajien kohtaamispaikka, täytyy luopua, koska bisnes ei ole lähtenyt odotetusti liikkeelle.

Silti hän haluaa yrittää. Rahaa hänellä riittäisi rennosti ottamiseen, mutta joutenolo on jo kokeiltu eikä se hänelle sopinut.

Sen sijaan Siikaniva etsii elämäänsä sisältöä toisia auttavasta työstä. On edes yritettävä tehdä työtä, joka olisi mielekästä itselle ja muille.

”Kun on yrittänyt, on parempi katsoa aamulla peiliin.”