Brunbergin suukkojen pakkaus muuttuu, kiisteltyjen hahmojen tilalle porvoolais­maisema - Talous | HS.fi
Talous

Brunbergin suukkojen pakkaus muuttuu, kiisteltyjen hahmojen tilalle porvoolais­maisema

”Tämä pakkaus vastaa hyvin Brunbergin brändin arvoja”, Brunbergin toimitusjohtaja Katarina Enholm sanoo.

Brunbergin suukkojen uudessa pakkauksessa on porvoolaismaisema. Kuva: Brunberg

Julkaistu: 2.3. 16:26

Makeisyhtiö Brunberg uudistaa kiistellyn suukkomakeisten pakkauksensa. Tummaihoisten ihmishahmojen tilalle tulee Porvoon kaupunkia esittävä silhuetti.

Brunbergin toimitusjohtaja Katarina Enholm kertoo, että muutoksen taustalla on Brunbergin brändiuudistus, jossa pakkauksia haluttiin yhtenäistää ja muuttaa Brunbergin yleisbrändin mukaisiksi. Yhtiöllä on tulossa juhlavuosi, johon se valmistautuu uudistamalla ulkoasuaan.

”Edellinen pakkaus oli tuotteeseen ja tuotetyyppiin sopiva pakkaus, tämä pakkaus taas vastaa hyvin Brunbergin brändin arvoja”, Enholm sanoo.

Vanhassa pakkauksessa esiintynyt suuteleva pari siirtyy historiaan. Kuva: Aku Isotalo / HS

Tuotteen vanhasta pakkauksesta on käyty tasaisin väliajoin yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelua käytiin esimerkiksi vuonna 2017, jolloin HS vieraili Brunbergin tehtaalla.

Tuolloin yhtiö kertoi vuonna 2016 teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan 90 prosenttia vastaajista ei pitänyt pakkausta rasistisena. Nyt Enholm kertoo, että ihmishahmoista on yhä tullut palautetta sekä puolesta että vastaan.

”Meidän oma linjamme on, että lähdemme pakkauksia uudistamaan, tuomme ne tähän päivään ja nostetaan esille porvoolaisuus, joka on meille tärkeää.”

Myös uudessa pakkauksessa haluttiin säilyttää viittaus entisaikoihin, sillä tuote on perinteinen, Enholm kertoo.

”Tämä kuvahan on 50-luvulta, se tuo makumuistoja. Tuote on niin vanha, että monella sukupolvella on siitä muistoja.”

Suukkopakkauksen uudistamisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Näin suukot syntyvät:

Elovena-tytöllä on ollut 95 vuotta kansallis­puku – nyt Raisio vaihtaa sen tavalliseen mekkoon

Seuraa uutisia tästä aiheesta